Heips ! Pinkkejä ja punertavia lakkauksia löytyy vielä monet esiteltäväksi sekä muutama muunkin värinen. Luulin, että harvoin käytän pinkkiä jotta tulisi muitakin sävyjä kynsille, mutta kuvakansio kertookin totuuden. Yhden kuukauden aikana pelkkää pinkihtävää melkein kaikki ! Tai sitten olin vain ahkera lakkaaja. Kultaista ja hopeaakin on paljon ollut lähiakoina, mutta nekin sopivat niin moneksi ja melkein kaiken kanssa.
Näihin kynsiin ei valikoitunut mitään uutta, muutakuin leimauslaatta. Päätin lakkailla vanhemmillakin lakoilla, etten ihan unohda niitä uusien tieltä. Tämä ihana D'onna merkin pinkki lakka on päässyt vain kerran aikaisemmin kynsille, mukana tässä on hopeista hippua. Lakka on erittäin nätti ja peitti kahdella kerroksella. Tämän olen ostanut kirpparilta Yes Love lakkojen rinnalta kynsiharrastuksen alussa. Vaikka lakassa olikin hopea hitulaa halusin sen silti yhdistää kultaiseen, kyllä taas kultaista lakkauksessa. Nämä sopivat silti mielestäni hyvin yhteen ja kultainen sai leimat Konadin pinkillä Magentalla QA88-laatasta. Peukkuihin vielä laitoin muutamat kultaiset niitit vaikka kuvassa näyttävätkin hopeilta.
Näitäkin tykkäsin katsella vaikka toisen leiman hieman epäonnistuessa se häiritsikin välillä vietävästi. Olivat nämä silti kivat ja pitäähän vanhoja lakkojakin käyttää etteivät ihan unohdu !
Mukavaa keskiviikkoa !
Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
- D'onna :
- Wet n Wild Fergie : Gold Album
- Konad : Magenta
- Laatta : QA88
- Kultaiset niitit
Mitä mieltä kynsistä ? Käytätkö lakkahuuruilun alussa ostamiasi lakkoja vielä vai ovatko ne jääneet unholaan ?
- Jenni