Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste strassit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. joulukuuta 2017

Luukku 8 : Kokeilussa Wild & Mild


Heips ! Sain I love Me-messuilta paljon ihania Wild & Mildin tuotteita kokeiltavaksi, täältä löytyy postaus josta löytyy muutkin tuotteet. Vielä kokeilua odottaa tarrat sekä muutama laatta, niihin palaan toisessa postauksessa myöhemmin. Wild & Mildin tuotteita löytyy Porista Prismoista ja Pick n Paysta sekä Ninjan verkkokaupasta saa myös tilattua, jos oikein ymmärsin niin Ninjasta pitäisi löytyä koko valikoima.

Aiemmin en ollut kokeillut Wild & Mildin Matte-sarjan lakkoja ja tämä väri ihastutti sen verran, että mielenkiintoni heräsi. Wildberry Pop on shimmerinen pinkki joka kuivuu siis mattapintaiseksi. Itsehän laitoin päällyslakan kun halusin kiiltävän lopputuloksen. Tämä peitti hyvin kahdella kerroksella eikä levittymisessäkään ollut mitään ongelmia. Nimettömään kokeilin saman merkin strasseja, vaikka näissä on liimapinta valmiiksi niin laitoin varuiksi kynsiliimaa väliin. Kynsiliimalla pysyivätkin useamman päivän vaikka en olekkaan tottunut näin ulkoneviin koristeisiin. Saman värisiä strasseja olisi saanut arkissa olla parillinen määrä, nyt jäi peukalot ilman kun toiseen käteen ei olisi määrällisesti riittänyt. Laitoin nämä vasta päällyslakan päälle joten eivät näin ainakaan menettäneet kiiltoaan. Hopeinen Chrome-sarjan lakka Angel Delight oli erittäin positiivinen tuttavuus, peitti pikkurillin yhdellä kerroksella. Pigmenttisyytensä takia arvelinkin tämän toimivan leimailussa ja oikeassa olin. Etu-ja keskisormiin pääsikin sillä leimatut mandalatyyppiset leimat Wild & Mildin JQ-50 laatasta, laatasta nousivat kuvat ihan moitteetta. Näistä tuotteista en löytänyt moitteita, tykkäsin ja toimivat juuri niin kuin pitikin. Kynsistäkin tuli oikein kivat vai mitä ?

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Wild & Mild Matte Wildberry Pop*
Wild & Mild Chrome Angel Delight*
Leimasin & laatta JQ-50*
Wild & Mildin strassit*

Mitä mieltä kynsistä ? Lähteekö joku tuotteista kokeiluun ?

* Tuotteet saatu, en hyödy linkkien klikkailusta ne ovat vain teidän helpotukseksenne. Mielipiteeni tuotteista ovat omiani.

- Jenni

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Raikas turkoosi


Heips ! Yritän tässä palautella aktiivisempaa bloggailu rutiinia ja ainakin vielä ollaan hyvällä mallilla sekä kynsikuviakin pitäisi riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Pääsiäinenkin on täällä pian joten varmaan pian nähdään taas teemakynsiä, niiden tekemisestä pidänkin kovasti ja saa nähdä riittääkö aika useampiinkin kynsiin ! 


Melkein unohduksiin päässyt Wild & Mildin Spunk oli saatava kynsille, on se sen verran kauniin värinen lakka. Oon muutenkin koittanut lähiakoina käyttää myös vanhempiakin lakkoja ja oonkin löytänyt uusia suosikkeja. Tämä kaunis turkoosi peittää hyvin kahdella kerroksella ja lakassa on mukana myös vähän shimmeriäkin. Turkooseille kynsille laitoin kirkkaat strassit ja peukaloihin parikin kappaletta. Olishan ne swarowskit paljon nätimmät kuin nämä muoviset, mutta niin harvoin pääsee kynsille niin saavat nämä riittää. Yllättäen kyhäsin Spunkin ympärille skittletten. Nimettömään pääsi kaksi kerrosta Wet n Wildin Going Platinum lakkaa, jonka päälle juuri hankkimani Ginatricotin Sparkling Silveriä pari kerrosta töpöttelemällä topsipuikolla. Kuvissa ei sitä kimallusta kunnolla näe, mutta kameran kautta ne glitterit on niin vaikea muutenkin vangita. Keskisormeen jo aika luottolakaksi Ginatricotin valkoisen tieltä noussut Essencen Wild White Ways ja leima Konadin mustalla Konadin Square 01-laatasta. Oikein kiva kokonaisuus taas kerran, tästäkin turkoosista oikein huokuu raikkaus. Tuntuu omituiselta kun on onnistunut niin monessa perättäisessä lakkauksessa eikä edes itse meinaa keksiä moitittavaa, no nautittakoon tästä niin kauan kuin tätä kestää. Pian voidaankin olla katastrofin partaalla ! ;) 




Mitä mieltä kynsistä ? Mikä väri on mielestäsi keväisen lakkauksen must ? 

- Jenni

tiistai 13. lokakuuta 2015

Roosa nauha-kynnet









Heips ! Nyt esittelyssä onkin roosa nauha-kynnet, täältä näkee viime vuoden versiot. Hieman myöhäiseen iltaan meni tämän postauksen tekeminen, mutta tuleepahan kumminkin. Roosa nauha-päiväähän vietettiin viime perjantaina (9.10), nämä kynnet kerkesin tekemään vasta lauantaina. Tykkäsin itse kyllä enemmän viime vuoden kynsistä ! Täältä lisää tietoa Roosa nauhasta yms.

Pinkkinä toimi pitkästä aikaa Tigerin kirkas pinkki, nimeä ei tällä ole vaan numero 49. Peittää hyvin kahdella kerroksella, mutta haju tuntui pahemmalta mitä aiemmin. Tigerin lakat ovat siis aina haisseet mun nenääni hieman oudoilta, mutta nyt haju ei tuntunut edes lähtevän päällyslakan mukana. Ei onneksi haissut enää seuraavana päivänä. Pinkkiä päätyikin kaikkiin muihin paitsi nimettömään. Etusormiin ja keskisormiin päätyivät palloleimat Bundle Monsterin laatasta BM-018, leimat Konadin Pastel Pinkillä. En tiedä miksi en ikinä onnistu leimaamaan pilkkuja kokonaisina vaan niistä uupuu aina osa. Nimettömiin pääsi jälleen Flormarin musta 027 ja koristeluiksi roosa nauha vaaleanpunaisista strasseista. Simppelit ja nopeat kynnet sillä vieläkään en ihan ole flunssasta eroon päässyt, en siis kauaa aikaa jaksanut kynsille suoda ja siten syntyivätkin nämä. Ihan kivat olivat, otinhan edes jonkinlaisilla kynsillä osaa tänäkin vuonna ja tuovat aiheenkin esille !



Mitä mieltä kynsistä ? Teitkö itse teemakynnet ? 

- Jenni

torstai 13. elokuuta 2015

Vaaleanpunainen prinsessa lakkaus


Heips ! Nyt olis vuorossa ne mun prinsessaiset syntymäpäiväkynnet, täältä pesee ! Paljon hemppisöpöilyä, homma vedettiin siis totaalisen överiksi, kaikkea söpöä ja tyttömäistä. Eihän sitä nyt joka vuosi tule pyöreitä täyteen, saatika muutenkaan juhlita. Sillä verukkeella siis syntyi tämä lakkaus. Revanssia tiedossa tämänkaltaiselle lakkaukselle lauantaiksi, pidän siis kakkutarjoilun syntymäpäivän kunniaksi vasta nyt. Teemana koristeluissa pinkki/vaaleanpunanen/musta/valkoinen, mä en ikinä lakkaa tykkäämästä noista väreistä ! :D 

Uutukaisena käytössä aika tumma vaaleanpunainen (mä en oo ihan varma onko tää sittenkin pinkki) Essenceltä, Whatever !. Multa taitaa melkein sama kyllä jo löytyä vanhempana versiona, tässä tosin pinkkiä shimmerisyyttä näkyvillä pullossa, hieman kynsillä, mutta ei tietenkään kuvissa. Ei silti, tälle tulee kyllä käyttöä, sen verran suuri kulutus tämän värisillä tuppaa mulla olemaan. Peittikin vielä hyvin kahdella kerroksella ja oli kyllä niin söpö ! Niille kynsille laitoinkin siirtokuvat pitkästä aikaa, valkoinen verkkokuvio pinkeillä ruusuilla. Oikein kauniit, mutta miksi ne oli valkoiseen pohjaan laitettu ? Oli aikamoinen operaatio saada samanlaiset valikoitua arkista ja vielä peilikuvat toiseen käteen. Onnistuin, mutta ärsytti silti kun turhaa aikaa kului siihenkin. Vaaleanpunaisena toimi Ginatricotin Cotton, tämä onkin jo ollut aiemmin käytössä, ihanan hempeä sävy. Tämäkin peittää hyvin kahdella kerroksella. Keskisormeen halusin strassi 'korun' ja ilman minkäänlaista suunnitelmaa vaaleanpunaisesta strassihyrrästä kolmen kokoisia strasseja eksyi kynsille. Oikein kiva siitä tulikin, vaikka en sitä mitenkään suunnitellut. Strassit painoin pikakuivattajan päälle, kun en halunnut niiden sulavan. Hyvin pysyivät, lukuunottamatta kahta pientä, jotka suihkussa katosivat, laitoin vain uudet tilalle ja ne pysyivät poistamiseen asti. Nimettömään pääsi myös Ginatricon lakkaa, glitterisenä. Kaunis löyty alelaarista, oli vielä ainoa laatuaan. Pink Party, metalli vaaleanpunaista hexglitteriä ja pienempää hitulaa. Glitterin töpöttelinkin meikkisienestä poiketen, topsipuikolla. Taidankin suosia sitä enemmän glitterien kanssa, saa tarkempaa jälkeä. 

Glitterharakka ilmottautuu, lähiaikoina valehtelematta 'löytänyt' Ginasta varmaan lähemmäs kymmenenkunta kivaa glitterlakkaa, ja niitähän mulla on ennestään vaikka muille jakaa. No syytän liian hyvää ja houkuttelevaa alelaatikkoa. Kynsistä tuli oikein mieleiset ja juuri sitä mitä hain, hieman överit ja prinsessaisen hemppikset. Lakoissakaan ei ollut mitään moitittavaa, saa nähdä millaiset kahvittelukynnet teen viikonlopuksi kun olisi kaikkea muutakin tehtävä. Ehkäpä jotain tämän tyylistä, omanlaistani vähän överiä !  :)



Mitä mieltä kynsistä ? Minkälaiset ovat sinun tyylisesi juhlakynnet ? 


- Jenni

torstai 11. kesäkuuta 2015

#Ablecs15 Week 13 : Dreaming


Heips ! Lisää jatkoa haasteelle, vaikeuksia bloggailulle tuottaa tällä hetkellä Photobucket johon lataan blogin kuvat. Netti toimii kyllä, mutta kyseinen sivusto huutaa virhettä yms. koko ajan. Tämä postaus onkin tehty pidemmän kaavan mukaan kun kuvia latailin muutaman tunnin, että onnistuin. :D

Haasteen aihe tuo mieleeni herkän hempeät tai vastavuoroisesti todella räiskyvät kynnet. Valitsin ensimmäisen ja tein hempeät lakkaukset. Lakkauksen pohjalla on Ginatricoti Puff Powderia kaksi kerrosta. Pitkään aikaan en ole tätä käyttänyt kun ranskiksia teen hyvin harvoin enkä muistanutkaan tämän olevan näin ihana, shimmer tuo kynsiin kivan lisän. Yritän tehdä monipuolisia lakkauksia etten tee vain tietynlaisia joten kokeilin tällä kertaa tälläistä missä jää kynnen vapaakasvu näkyviin. En ole kyseisestä tyylistä aiemmin oikein innostunut, mutta tykästyin kyllä tähän. Sulkaleimat valkoisella sopivat tähän hempeään tyyliin paremmin kuin hyvin ja löysinkin kauniin leiman BM-419 laatasta. Hieman pitää vielä harjoitella näiden pikkukuvioiden kohdistamista, varsinkin oikeaan käteen. Leimat tehty Konadin valkoisella. Jotain vielä kaipasivat ja tartuin pitkästä aikaa strassihyrrään ja valitsin neuraalilla linjalla jatkaen kirkkaat strassit. Joka kynteen yksi strassi, mutta nimetön ja peukalo saivat kolme. Olisin halunnut laittaa yhden isomman kirkkaan strassin, mutta ei mulla ollutkaan ns. välikokoa seuraava löytämäni olikin jo liian iso. Mentiin siis samankokoisilla strasseilla ja olivatkin ihan passelit. Ei ihan niin räväkkää ja värikästä mitä mulla yleensä näkee, mutta pitää hempeillä jotta jaksaa taas väreillä leikkiä. Tykkäsin näistä kyllä kovasti !




Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

torstai 30. huhtikuuta 2015

#Ablecs15 Week 10 : Rainy Day


Heips ! Kynnet ovat nyt jääneet hieman heitteille kun tuntuu, että päivistä loppuvat tunnit kesken. Fiksuna mentiinkin tänään vappuruuhkaan ruokaostoksille, sitä ihmisten määrää ei voi sanoin kuvailla ja meillä meni puolitoista tuntia ruokakaupassa. Taitaa ollakkin uusi ennätys ! :D Kunhan tähän treeni ja ruokarytmiin tottuu niin tasaantuu tämä arkikin sitten. Sekä jälleen yksi paha, aikaa on vain yöllä ja karsin sitä siis unesta, jotta saan ylläpitää myös tätäkin harrastusta.

Aiheena oli 'Sateinen päivä'-näin suomennettuna ja se tuottikin mulle vaikeuksia, en meinannut millään keksiä mitä siitä saisi kynsille. Muistin viime syksynä käyttäneeni tuota Bundle Monsterin pilvilaatta sade-kynsissä joten valitsin sen tälläkin kertaa. Viimeksi yhdistin sen siniseen, mutta sateiset päiväthän ovat harmaita joten sillä linjalla mentiin.

Taas kirppariostoksia kynsillä, tällä kertaa kaksinkappalein. Kaksi aivan ihanaa Essencen lakkaa. Tummanharmaa lastulakka, jossa mukana myös hopeaa pikkuglitteriä. Tämä kaunokainen on nimeltään I'm The Boss !. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyi hyvin Essencen ihanalla sudilla. Pitkästä aikaa laitoin myös strasseja ja niitä pääsikin kirkkaina 'kuin vesipisaroina' tummanharmaille kynsille. Muilta kynsiltä löytyikin vaaleanharmaa Essencen Grey-To Be Here, jossa pinkkiä shimmeriä. Kynsillä shimmer kyllä näkyy, mutta kuviin sitä en saanut. Tämäkin oli peittävyydeltään yhtä hyvä kuin tummempi ystävänsä. Leimat tehty BM-312 laatasta Konadin Greyllä. Halusin leiman olevan samansävyinen kuin tummanharmaa lakka ja onnistuinkin siinä. Tykkäsin kynsistä kovasti ja olin tyytyväinen kuin onnistuin aiheessa vaikka se tuntuikin aluksi vaikealta. Jos pirteämpiä värejä ensi kerralla ? :)




Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Essence : I'm The Boss !
  • Essence : Grey-To Be Here
  • Konad : Gray
  • BM- 312
  • Strassit & strassikynä
  • Leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Jos toteutit haasteen oliko se mielestäsi vaikea ? 

- Jenni

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

#Ablecs15 Week 6 : Nothing But Purple


Heips ! Vihdoin olen taas täällä. Nyt onkin aikaa hengähtää. Viime aikoina on ollut todella hektistä ja aika ihan kortilla. Ajolupa taskussa, uusi kamera ostettu ja sen käyttöä opeteltu ahkerasti. Haasteita olen osan toteuttanut, mutta silti olen siitä jäljessä. Postaamaan en ole kerinnyt vaikka halua olisikin ollut. Urheilemaankin olen ruvennut, jottei ihan kunto rapistu. Olo onkin jo nyt virkeämpi vaikka kauaa ei ole vielä aloittamisesta kulunut. Nyt onneksi kaenteri ei ole täyteen ahdettu ja toistaiseksi mennäänkin päivä kerrallaan ! Muutamia kuvia on vielä vanhalla kameralla luvassa ja sen jälkeen toivottavasti olen kerinnyt perehtyä tuohon uuteen jotta saadaan sillä sitten kaikki blogin kuvat otettua. :)

Kynsillä haasteen kuudennelta viikolta pelkkää lilaa/violettia. Tämä oli hieman hankala toteuttaa, kun en vaan millään meinannut osata valita lakkoja ja koristeluita. Yleensä kun yhdistän valkoista, mustaa tai hopeaa jonkin värin kanssa ja nyt piti olla vain lilaa. Sain kumminkin toteutettua vaikka aluksi tuntuikin mahdottomalta.

Vanhoja tuttavuuksia kynsillä lakkojen muodossa kaksin kappalein. Ihana pastellinen vaaleanlila Flormarin Wet Lookilta. Peittää mainiosti kahdella kerroksella ja muutenkin käyttäytyy hyvin. Keskisormeen leimasin Essencen Pink & Proudilla BM-316 laatasta jonkinsortin kukkakuviota. Vinkkinä muillekkin, että aika monet Essencet toimivat myös leimailussa ! ;) Nimettömään valitsin kukkastrasseja vaaleanlilana ja tummanlilana. Painoin strassit vain lakkaan kiinni, joten eivät kovin pitkäikäisiä olleet. Muilla kynsillä olikin Models Ownin Purple Imperial, sitä myöskin kaksi kerrosta. Aika kivat näistä tuli vaikka aiheuttivatkin aluksi harmaita hiuksia kun ei tiennyt mitä kynsille loihtisi. 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Flormar Wet Look : WL04
  • Models Own : Purple Imperial
  • Essence : Pink & Proud
  • BM-316
  • Kukka strassit

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

torstai 27. marraskuuta 2014

Syksyn sävyjä


Heips ja mukavaa keskiviikkoa ! 
Taas ollut ongelmia tämän tietokoneen kanssa ja näyttö sammuilee vieläkin itsekseen. Kaikenlisäksi Elisalla ollut ongelmia internetyhteyksien kanssa joten tämäkin viivästyi iltaan vaikka kerrankin olisin kerinnyt tekemään aikaisemmin. Onneksi lakkojen hypistely sentään piristää ! ;) 

Syksyistä lakkausta ja tummia sävyjä. Näissä onkin kynnet hieman pidemmät mitä tällä hetkellä, koska kylmemmät ilmat ja heikommat kynnen kulmat. Tykkään näistä tän hetken nysistäkin, mutta vähän pidemmätkin olis kivat. 
Essencen tummanpunainen herkku päätyi yhteen Ginan Expresson kanssa, Tummanpunainen peitti hyvin kahdella kerroksella. Tälläistä punaista mulla ei vielä ollut joten onneksi tämän Halpa-Hallista kotiutin ! Peukkuun pääsi pitkästä aikaa strassi, tällä kertaa ovaalin mallinen ja kupariin taittava. Expresson on värinä mulle hieman vieras ja en vieläkään tiedä tykkäänkö vaiko en, jotenkin silti niin nätti kuparinen sävy. Tämäkin peitti hyvin kahdella kerroksella. Nimettömään lehtileimat Pueenin 55-laatasta Konadin Vivid Pinkillä. Ihan jees kynnet, kyllä näillä nyt meni pari päivää. Eihän se nyt hyväksi olisi jos joka kynnet laittaisivat huokailemaan ihastuksesta, eihän ? 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Do You Speak Love ?
  • Ginatricot : Expresso
  • Konad : Vivid Pink
  • HK Girl
  • Pueen 55
  • Leimasin / skrapa (ei kuvassa)

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lemppari syksyn sävysi kynsillä ?

- Jenni 

torstai 4. syyskuuta 2014

Day 20 : Water marbled


Heips ! Vihdoin tosi pitkän tauon jälkeen saan jatkettua haastetta, koska tämä vesimarmorointi on tuottanut paljon ennen aikaisia harmaita hiuksia. Pitkään kokeilin tehdä tätä ja vihdoin jotain sain kynsillekkin asti. No vähän 'pilalla' tämä haaste onkin kun niin pitkiä aikoja on ollut ilman kynsiä. Ehkä jokin lyhyempi tai omanlaisempi tämän päätyttyä olisi parempi. No en ressaa ! :D

Kynsille pääsi Essencen lakkoja kokeiluun ja tottakai pinkki ja vaaleanpunainen piti yhdistää johonkin tyttömäiseen ja söpöön.
Free Hugs ja  Happy End olivat hyviä levittymään ja peittivät kahdella kerroksella. Suti on aivan mahtava sekä värit ihanat. Nimettömiin lakkasin kaksi kerrosta Ginan valkoista ja päälle leimasin suukkoja Bundle Monsterin laatasta Classicsin metallisella punaisella. Vasemman käden leima onnistui oikeaa paremmin kun sain leiman jotenkin leviämään siirtovaiheessa.

Keskisormiin koitin vesimarmorointia miljoonatta kertaa, tällä kertaa Flormarin lakoilla. Ideana oli valkoinen/vaal.pun/pinkki saada leviämään ja kuviona raitoja. Kokeilin mooonta kertaa ja vihdoin melkein onnistuen siirsin sen oikeaan käteen, koska ajattelin vasempaan (yleensä kuvauskäsi) saada marmoroinnin onnistumaan paremmin, mutta ei mennyt kuin elokuvissa. :D Seuraava yritys vasempaan ja ei millään levinnyt lakat. Lopputuloksena vähensin valkoisen ja yritin vielä monta kertaa pinkillä ja vaaleanpunaisella sekä onnistuin edes jotakin saamaan kynnellekkin. Tämän taistelun jälkeen en varmaan ihan heti (taaskaan) kokeile.

Peukkuihin ja etusormiin löysivät vielä tiensä vaaleanpunaiset strassitkin jotka ovat niittien tieltä melkei unohtuneetkin. Lopputulos kaiken työn ja tuskan jälkeen oli tarpeeksi mieluisa, että näillä vietin sen kolme päivää vaikka tuntui lakkauksia tehdessä ettei mikään onnistunutkkaan.
Ihan kivat jos tuon marmoroinnin joskus oppisi ! :)


Käytetyt kynsilakat /tarvikkeet :
  • Essence : Happy End
  • Essence : Free Hugs
  • Flormar Neon : N013  (marmoroinnissa)
  • Flormar Neon : N008  (marmoroinnissa)
  • Classics Metallic : 12
  • Ginatricot : White
  • BM-303
  • Vaaleanpunaiset strassit

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on salaisuutesi onnistuneeseen vesimarmorointiin ?

- Jenni

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Negative Space


Heips ! Pahoittelen kuvien laatua kun nämä kynnet ovat ensimmäiset mitkä kuvasin uudessa valossa joten opettelua vähän oli. Uudemmat kuvat ovatkin mielestäni onnistuneempia ja lakkojen sävyt enemmän oikeanlaisiaan kuin vaikka vertailee viime vuoden kuviin.

Näiden kynsien teosta on reilu pari viikkoa aikaa ja innostuin kokeilemaan jälleen yhtä uutta koristelutyyliä joka on ollut aika suosittu kynsimaailmassa. Nimittäin negatiivinen alue näin suomennettuna, tarkoittanee että osa omasta kynnestä näkyy.
Itse leikkasin kontaktimuovista palasia ja reijitin ne sydän kuvioleikkurilla, sabluunan koin helpoimmaksi.

Lakkailin kynsille ensimmäiseksi kaksi kerrosta Yes Loven  pastellista vaaleanvihreää ja kaksi kerrosta MO:n Moody Greytä. Molemmat pelittivät vallan mainiosti ja kuivuivat hyvin. Jokusen tovin odottelin lakkojen kuivumista ja katselinkin Netflixiä. Sen jälkeen asettelin tekemäni sabluunat paikoilleen, otin kynsilakanpoistoaineen ja siveltimen kauniiseen käteen, poistin lakat sydän aukon kohdalta ja poistin sabluunan. Päällyslakkaa vielä niiden päälle ja muihin kynsiin sydän strassit sitten olikin jo valmista.
Ei siis mikään vaikea tapa, ainakaan tämä ollut. Seuraavaksi kun kokeilen niin ajattelin tehdä erilaisia raitoja, kuvioissahan on vain mielikuvitus rajana ! Pari päivää näillä viihdyinkin ja olivat ihan kivat kyllä. =)


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Yes Love : 12897
  • Models Own : Moody Grey
  • vihreät sydän strassit
  • kuvioleikkuri ja kontaktimuovia
  • sivellin ja kynsilakanpoistoaine

Mitä mieltä koristeluista ? Oletko jo kokeillut kyseistä koristelua ? 

- Jenni

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Niitti rakkautta ja leimailuja



Heips ! Vieläkin riittää kynsiä viime vuoden lopulta ja tällä kertaa esittelen kahdet lakkaukset. Toisiin kynsiin harjoittelin leimailua sekä kokeilin ensimmäistä kertaa ChG:n lakkaa ja toisilla kynsillä meninkin sitten häihin vieraaksi. 

En nyt oikein osaa sanoa, että onko tuo Blanc nyt niin hyvä kun annetaan olettaa. Melkeimpä voisi sanoa, että samaa laatua kuin muut omistamani valkoiset creme lakat eli peittää kahdella kerroksella ja kuivuu hyvin. Valkoisen päälle leimasin löllöstampperilla 'I Love Nailpolish' tekstin Cesarsin laatasta C1. Alkaa leimailukin pikkuhilja onnistumaan, harjoittelu jatkuu siltikin ! Ensimmäistä kertaa ChG:llä lakatessani yllätyin kuinka kapea suti siinä oli, onneksi levittyvyyden kanssa ei ollut ongelmia ja peittikin kahdella kerroksella kaiken huipuksi herkullinen värikin ! En halunnut peittää lakkaa liikaa ja käteni hapuilikin jo niittejä, tällä kertaa kultaisia, koska sama toistui pikkurillin glitterlakassa. Pikkurilliin lakkasin Fergien Miami Spiritillä ja päälle Yes Loven glitterlakkaa.

Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Essie : Blanc   (valkoinen)
  • China Glaze : Too Yacht To Handle  (minttu)
  • Wet n Wild Fergie : Miami Spirit  (vihreä)
  • Yes Love : D5
  • Konad musta leimauslakka
  • Kultaiset neliöniitit
  • Leimaus laatta : C1


Kynsille piti saada jotain nopeaa ja näyttävää, joten käytin luottovärejäni eli pinkkiä, hopeaa ja mustaa. Koristeiksi valikoitui helposti niittejä, strasseja ja nimettömään liuku. Suunnitelmissa oli ensin tehdä teippailu siihen kynteen, mutta kiire kun oli jo valmiiksi niin tartuttiin suunnitelmaan B. Kaikkia lakkoja laitoin kaksi kerrosta (paitsi glitterlakkaa) levittyvyydessä ja kuivuvuudessa ei ollut mitään ongelmaa. Viihdyin näillä kynsillä ja olisin halunnut kauemminkin nämä pitää, mutta koulussa ei olisi strassit pysyneet joten poistin nämä kynsiltä kyseisen viikonlopun jälkeen.

Kynnet väreiltään ja koristeluiltaan olivat kyllä niin mua, tämänkaltaisia kynsiä saatetaankin nähdä täällä kyllästymiseen asti. Tarkoitan meinaan skittle / skittlette lakkauksia (en muista niiden eroja) jotka ovat nyt IN, tosin itse teen melko usein tuolla tekniikalla, koska haluan vähentää kokeilemattomien määrää mahdollisimman paljon sekä kokeilla erilaisia koristeluita. Onko muilla paljonkin kokeilemattomia ?

Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet :

  • Flormar Matte : M17  (pinkki)
  • Tiia Vanhatapio : Mercury (hopea)
  • Flormar Glitter : GL03
  • Yes Love : 346  (musta)
  • Hopeiset tähtiniitit
  • Pinkit neliöstrassit

Kummat kynnet ovat enemmän mieleesi ?

- Jenni

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Luukku 21 | Pikkujouluisia kynsiä

21.12.2013


Hei ! Luukussa tänään pikkujoulu kynteni, jotka ovat ensimmäiset tänä vuonna tehdyt joulu / talvi kynnet viime kuun lopulta ! Lopputulos ei miellyttänyt omaa silmääni, mutta ei ollut aikaa aloittaa alustakaan. Kyllä nämä nyt menetteli, mutta jos aikaa olisi ollut enemmän niin olisi pitänyt panostaa, mutta aina on parantamisen varaa. Näissä sitä oli paljon ! Tämän tapaiset voisin tehdä uudestaan, paremmalla menestyksellä.


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet :

  • Alus- ja päällyslakka
  • Tiger :  18  (hopea)
  • Ginatricot : Forest Night  (kuusen pohja) 
  • Ginatricot : Wicked Green (vihreä glitter kuusessa)
  • Kiko Sugar Matte : 635 (nimettömän hiekkalakka)
  • Konad valkoinen leimauslakka (lumihiutaleet)
  • Nails : Snow White (valkoiset kohdat)
  • Wild & Mild punainen koristelulakka (punaiset raidat ja kuusen pallot)
  • Golden Rose Jolly Jewels : 121  (punainen glitter)
  • Leimasin / Skrapa / Laatta : DISC-04
  • Kultaiset tähti strassit
  • Kirkkaat ympyrä strassit

Mitä mieltä luukusta 21 ? Oletko epäonnistunut joululakkauksissasi ?

Hihhii, juuri ajoissa ennen vuorokauden vaihtumista.. :D

- Jenni

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Serkkuni rippijuhlat

Juhlakalu itse
Välillä uutta kuvaa myös minustakin.
Koko kuvaa ei valitettavasti ole,
 mistä olis nähnyt  kunnolla mun tuon päiväisen asuni.


Heips !  Viikko on osaltani ollut tosi kiireinen siksi ei olekkaan postauksia ilmestynyt, ollaan käyty kyläilemässä, pakkailtu muuttolaatikoihin semmoisia tavaroita mitä ei ennen muuttoa tarvitse ja viikon kohokohta oli reissu Tampereelle ja siinä menikin sitten koko keskiviikko päivä. Mulla siis oli tällä viikolla vain kolme päivää koulua ja pääsiäislomaa onkin sitten maanantaihin asti. :)

  Mutta, asiaan maaliskuun alussa oli serkkuni rippijuhlat ja  tätini "palkkasi" minut kuvaajaksi (sain oikeasti vaivanpalkkaa :P) Tykkäsin kyllä, kuvaajana oleminen on paljon kivempaa kuin kuvattavana oleminen. Otin kuvia kaikesta ja kaikista, kattauksesta, juhlakalusta, juhlakalusta vieraiden kanssa jne. Muista vieraista tosin en kuvaa viitsi laittaa kun heiltä en ole lupaa siihen kysynyt. Kakku oli erinomaista ja todella kaunis, muutkin herkut kyllä maistuivat. ;)

   Mutta nyt minun sekä tätini juhlakynsiin, väkersin siis kauhealla hopulla edellisenä yönä ennen juhlia kynsiä tätini kanssa. Hänelle ja itselleni siis, loppujen lopuksi kello näytti melkein viittä aamulla kun päästiin nukkumaan.



Omiin kynsiini käytetyt lakat/tarvikkeet:

  • L.A. Colorsin päällyslakka
  • Gina Beauty aluslakka
  • OPI If You Moust You Moust (lakkauksen pohjavärinä)
  • Yes Love 346 (musta vinokärki)
  • Kaksipäinen lakka josta käytin vain hopeata kimalletta mustan vinokärjen päälle
  • Wild & Mild musta nail art lakka (mustan ja pinkin rajalla)
  • Mustia isoja strasseja ja hopeisia pienempiä
  • Kynsiliima ja pinsettejäkin tarvitsin vaikka kuvassa eivät olekkaan


Tätini kynsissä käytetyt lakat:
  • Wet n Wild Shine: Burgundy Frost
  • Flormarin kultainen glitter lakka (sävyä en muista koska oli tätini lakka)

Ideahan näihin kynsiin tuli tätini paidasta jonka hän ajatteli rippijuhliin laittaa päällensä. Paita oli siis väritykseltään musta, viininpunaisin yksityiskohdin. Kynsissä piti tottakai olla myös kimalletta ja muistaakseni kullan värinen valittiin siksi kun kaulakoru oli kultainen. Kokonaisuus oli mielestäni hyvinkin onnistunut, kynnet sopivat asuun täydellisesti ja parempi niin pähkäiltiinhän me aika kauan, että mimmoiset tehdään.. :)

Loppujen lopuksi melko kiireinen ja kamera painoitteinen päivä, mutta silti mulla oli mukavaa. Onneksi ei tarvitse joka  päivä juhlia, sehän vie kaiken energian ihan täysin. :o Olisiko teistä kivaa olla valokuvaajana juhlissa ? 


- Jenni