Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 24. lokakuuta 2013

Ulkoasu muutoksia blogissa !


Heips ! Jotkut facebookin kautta seuraajat saattoivatkin huomata päivitykseni, että 'suljen' blogini muutamaksi päiväksi. Sillä aikaa kun blogi oli vain minun näkyvilläni, uudistin ulkoasua mieleisekseni. Isoimmat ulkoiset muutokset olen jo tehnyt, mm. blogin tausta, banneri, gadgettien otsikot ja vähän uudempi kuva minusta sivupalkkiin. Pieniä muutoksia saattaa vielä tulla, kunhan kerkeän enemmän perehtymään blogikoodien muunteluun. Tykkään enemmän tästä uudesta ulkoasusta, koska tämä on enemmän minunlaiseni kuin edellinen oli pelkästään valkoinen.  



Vaikka uudessa bannerissa onkin vain kynsikuvia, ei ole blogi muuttumassa pelkäksi kynsiblogiksi. Banneriinkin saattaa tulla muutoksia, jotta jokainen kuva ei olisi pelkästään kynsistä. Kertoohan blogini muistakin asioista, esimerkiksi elämästäni. Tosin nyt ei ollut uusia kuvia omasta pärstästäni, siksi sitä ei bannerissa ole nyt lainkaan. Tähän kohtaan uusi banneri on päivittyneempi ja kuvat uudempia kuin vanhassa. Näillä mennään nyt ja ainahan saattaa muutoksia tulla, silloin kuin inspiraatio iskee ! Mutta seuraavaksi postailenkin kollaaseja ! =)
Huomatkaa kysely oikeassa sivupalkissa, toivepostauksista. Minkä haluat seuraavaksi lukea ? Jos listalla ei ole toivetta minkä haluaisit, voit kommentoida niin pistän asian muistiin !

Kumpi ulkoasuista/bannereista on parempi, uusi vai vanha ? 

- Jenni

perjantai 3. toukokuuta 2013

Väliaikainen blogitauko

Pidän nyt bloggailu taukoa, itsestäni riippumattomista syistä ja palaan blogin pariin uusien juttujen kanssa niin nopeasti kuin vain pääsen. Ollaan siis jo muutettu Juhan kanssa yhteiseen kotiin, mutta nettiyhteyttä meillä ei valitettavasti vielä ole joten siksi en ole päässyt kirjoittelemaan. Tässä parin viikon aikana pitäisi (en tiedä tarkalleen) alkaa netti toimimaan kun käytiin se sopimus tekemässä. Toivon, että jaksatte odottaa siihen asti ettekä tuomitse mun hiljaisuuttani poistumalla lukijoista. Postausehdotuksia ja kommentteja saa laittaa tulemaan ja niihinkin vastailen kun vain pääsen jossakin nopeasti käymään koneella. Nähdään taas pian ja odotelkaa postauksia ihan rauhassa ! =)


- Jenni

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Follow my blog, with different ways.

Blogia on voinut seurata kesäkuun lopusta asti facebookissa. Jos tämä seuraamistapa on sinulle helpoin klikkaa TÄSTÄ ja käy tykkäämässä blogin facebook sivustosta. Facebookkiin päivitän kaikki blogissa julkaistut postaukset ja välillä saatan laittaa tulevista postauksista sneak peekkiä. 
Blogia voi seurata myös Bloglovin'issa. Jos tämä seuraamistapa on sinulle helpoin klikkaa TÄSTÄ ja ala seuraamaan blogiani. Bloglovin' sivustolle uudet postaukset ilmestyvät automaattisesti. 


Blogia voi seurata myös Blogilistalla. Jos tämä seuraamistapa on sinulle helpoin klikkaa TÄSTÄ  ja ala seuraamaan blogiani. Blogilistalle uudet postaukset ilmestyvät myös automaattisesti.






Päätin tehdä listan muistakin mahdollisista blogini seuraamistavoista kuin pelkästään tuo Googlen käyttäjäraati. Bloglovin'issa ja Blogilistalla olen ollut kauemmin kuin facebookissa, mutta ajattelin tuoda kaikki nyt tähän samaan postaukseen, että jokainen voi löytää sen mieleisensä seuraamistavan helposti tästä. Mainittakoon vielä, että kaikki löytyvät myös tuosta sivupalkista samassa järjestyksessä kuin tässä postauksessakin ja niitä kuvia klikkailemalla pääsee kyseisille sivuille ja sieltä seurailemaan/tykkäilemään.

Mitä kautta sinä seurailet blogiani ? Puuttuuko jokin seuraamistapa ?

Niin ja hyvää pääsiäistä kaikille ! 

-Jenni