perjantai 23. kesäkuuta 2017

Instant Love







Heips ja hyvää juhannusta kaikille ! Mulla on vieläkin kuluneet lakat kynsissä ja kynnet viilaamatta. Taitaa niiden juhannuskynsien tekeminen mennä yön puolelle, niin kuin aina. Jos vaikka pinkkiä laittaisi pitkästä aikaa. 

Tänä vuonna toivotankin juhannukset tällä punaisella skittlettellä. Punainen yhdistyy yleensä helposti jouluun joten yritin vältellä sitä yhtälöä näissä kynsissä ja onnistuinkin hyvin. Itse en näistä kynsistä saanut jouluviboja lainkaan, onneksi. Punaisena Essencen Instant Love joka peitti hyvin yhdellä kerroksella niin kuin pullokin lupailee, lakka oli koostumukseltaan juuri täydellinen eikä valunut kynsinauhoille. Nimettömään pääsi Cuccion Hongkong Harboria kaksi kerrosta. Tämä hopea lakka on vaan niin nätti ja on aika hyvä korvaaja OPIn TCNG-lakalle. Keskisormeen Ginatricotin valkoisen päälle leimasin Crystal Nailsin mustalla BP-L013 laatasta tuollaisen silmiä sekoittavan kuvion. Aika tyypillinen skittlette mitä kynsilläni usein näkee, mutta kyllä hopea, valkoinen ja musta korostavat hyvin tuota nättiä punaista lakkaa. Vai mitä ? Tykkäsin näistä ihan kympillä !


Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset juhannuskynnet sinulla on ?

- Jenni

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vesiväri ruusuja










Heips ! Koska juhannus lähestyy uhkaavasti ja kynsiä löytyy jonoksi asti niin valitsin lähestyvän juhannuksen kunniaksi nämä ruusuiset kynnet. Pohjalta löytyy kerros Essencen mustaa Black Is Backiä josta onkin tullut melkoinen luottolakka. Leimat tein Essencen valkoisella leimauslakalla ja leimat jo esittelynsä saaneella BPL-024 leimauslaatalla. Ostin nämä Essencen Jelly lakat aikoja sitten ja ostaessa luulin näiden olevan ihan tavallisia creme lakkoja, näissä oli hintalappukin tuon Jelly tekstin päällä joten asia paljastui minulle vasta kotona kun nypein laput pois. Kokeiltavahan niitä oli ja sopivat tälläiseen vesivärittely tyyliin ihan hyvin. Vaalein sävyistä ei kyllä oikein erottunut valkoisen päälle laitettaessa eikä sitä kyllä kuvistakaan erota kunnolla. Multa löytyy Essencen Jellyjä jo entuudestaankin ja jos olisin näiden koostumuksen tiennyt niin olisi kyllä jäänyt ostamatta ovat kumminkin niin lähellä jo omistamiani sävyjä. Nämä olivatkin itselleni aika turha ostos ja vinkkinä muille ei kannata kiireessä ostella kynsilakkoja voi tulla huteja. Kynnet olivat ihan kivat siihen asti kunnes laitoin päällyslakan, jotenkin ihmeen kaupalla sain leimoja vähän leviämään ja ruusuista tuli hieman suttuisia. Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta ! :D












Mitä mieltä kynsistä ? Löytyykö sinulta jellylakkoja ?

- Jenni

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kesäkukkia



Heips ! Mukavaa perjantaita, me ollaan poitsun kanssa heräilty tavallista aikasemmin joten ollaan keritty saamaan tänään jo paljon aikaan. Meinasin itsekkin mennä keräämään lisävirtaa päivätorkuilta, mutta tartuinkin tietokoneeseen ja rupesin raapustamaan teille luettavaa.

Nämä kynnet ovat jo toukokuun puolessa välissä tehdyt. Esittelen hassusti kynnet ihan fiiliksen mukaan ja harvemmin blogissa nähdäänkään lakkauksia ajantasaisesti. Saattaa tuolta löytyä vieläkin vanhempia lakkauksia jotka odottavat blogiin pääsyä. Kynsille pääsi päärooliin Essencen Prince Charming, tuo ihana shimmerinen minttu vai turkoosiko tämä on ? Tämän kaveriksi halusin ehdottomasti samaa sävyä olevat kokokynnen siirtokuvat, nämä olivatkin odottaneet käyttöä jo hetken aikaa. Ne sopivatkin täydellisesti Essencen sävyn kanssa yhteen. Siirtokuvat olivatkin yllätyksekseni läpinäkyvällä pohjalla, mutta varmuuden vuoksi alle lakkasin Ginatricotin valkoista kun en tiennyt millainen pohja niissä on. Hopeiset niitit vielä viimeistelivät kokonaisuuden. Tykkäsin kynsistä kovasti, on tuo Essence niin nätti ! Kyllä väreistä ainakin huomaa, että mieli kaipaa kesään sopivia sävyjä. Tälläkin hetkellä kynsillä on korallia ja valkoista !


Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Aurinkoinen skittlette









Heips ! Mukavaa maanantaita. Viime viikko täällä oli hulinaa täynnä sillä viikonlopuksi oli yksivuotiaan syntymäpäivät järjestettävänä ja niitä vietettiinkin koko viikonlopun voimin. Menoa ja melskettä riitti niin paljon jokaiselle päivälle, että blogille ei jäänyt tilaa. Hauskaa oli ja kynnetkin kerkesivät lakkaa saada ylleen !

Koska toukokuu ja kesäkuu on täällä ollut ihanan aurinkoista, on tehnyt kovasti mieli lakkailla keltaisilla lakoilla. Kynsille pääsi toistamiseen Essencen Instant Summer joka nähtiin jo vappukynsissäkin. Vaaleankeltainen sävy kynsillä oli ihanan piristävä, kuten keltainen yleensäkin. Keltaisen kaveriksi pääsi Ginatricotin valkoista jonka päälle aurinkoiseen lakkaan sopivat tekstileimat Crystal Nailsin mustalla leimauslakalla. Nimettömään kerros Cuccion Hongkong Harboria jonka päälle Essencen hopeista hololakkaa We Will Spock Youta. Lakkaus oli raikas tuulahdus kesää eli juuri sitä mitä kynsille halusinkin. Aurinkoisten ilmojen ansiosta olenkin nyt leikitellyt paljon kirkkailla väreillä kun olen lakkauspuuhiin ruvennut, keltainen ja minttu ovatkin tämän hetken suosikit. Seuraavaksi voisinkin esitellä juhlamekkoni kaveriksi tekemäni kynnet !


Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on sinun kesävärisi ?

- Jenni

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Repaleiset foliot






Heips ! Sateinen maanantai aloitellaankin sopivasti vähän tummemmilla kynsillä. Mulla oli tälle päivälle vaikka mitä suunnitelmia, mutta sateen kun huomasin on ne jääneet tänään tekemättä. Ulkoilu sateessa ei ole kyllä ihan mun juttu. Toivottavasti huomenna paistaa aurinko, onhan sentään jo kesäkuu !

Lakkaus inspiraation ollessa hieman kadoksissa turvaudun yleensä mustaan lakkaan, koska se on nopeaa ja sopii joka tilanteeseen. Jos jostain syystä sitä haluaa koristella, se käy helposti vaikka leimaamalla. Tällä kertaa rupesin lakkaamaan ilman mitään suunnitelmia muusta kuin mustasta väristä, pohjalla kerros Essencen Black Is Backia. Koska folioita kynsilläni ei olla koskaan nähty, valitsinkin hopeisen holofolion, ovat ne käyttöönottoa jo odottaneetkin. Folioliimaa multa ei löydy lainkaan ja varmaan siitä johtuen nämä ovatkin saaneet odotella laatikossa, lueskelin folioiden käytöstä ja monet olivat lätkineet foliota hieman kosteaan lakkaan. Innosta puhkuen lähdin kokeilemaan tätä tekniikkaa ja ilokseni voin kertoa sen toimineen (ainakin minun kohdallani). Yksikään kynsi ei ollut samanlainen toisensa kanssa vaan foliota jäi kivasti erilailla kaikkiin kynsiin. Kynnet oli muuten todella vaikea kuvata jotta folion värivaihtelut näkyisivät hyvin. Päälle laitoin Essencen vesipohjaista päällyslakkaa, eikä se ainakaan lopputulosta sumentanut. Melko nopeat oli tehdä ja kyllä näiden kimallusta katseli mielellään. Pitääkin ottaa loput foliot pian kokeiluun !


Mitä mieltä kynsistä ? Käytätkö sinä kynsifolioita ?

- Jenni

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kuukauden kynnet

1. Kultaiset aksentit  2. Vapun väriläiskät  3. Sitruunaista

Heips ! Ihanaa kesäkuuta kaikille tasapuolisesti ! Niin se aika vaan rientää kuin siivillä. Täällä juhlitaankin ensi viikolla jo yksivuotiasta poikaa ja vauvasta tulee taapero. Kuluva vuosi on ollut erilainen, mutta samalla niin antoisa. Rakkaat harrastukseni blogi sekä kynnet ovat onneksi mahtuneet myös mukaan arkeen, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Mukavasti olette matkassa pysyneet ja kommentit ovat jatkossakin tervetulleita, niitä on ihana lukea ! 

Toukokuun saldona lakkauksia oli vain kolmet ja se onkin tämän vuoden surkein määrä tähän menessä. Määrällisestihän se ei paljoa ole, mutta aikaa niihinkin on mennyt joten saan olla tyytyväinen siihenkin, että olen ylläpitänyt harrastustani ja nauttinutkin siitä. Tummaalilaa ja kultaista, pastellisen leikkisiä värejä ja kirkuvan keltaista. Kaikki kynnet olivat kivoja ja varsinkin sitruuna kynnet ihanan pirteät. Leimailu oli se kuukauden juttu, joten onneksi valitsin viimeisen päivän postaukseen joukosta eroavat kynnet. Moni vanhempi kynsiharrastaja omistaa varmaan vieläkin kasapäin fimoja, mutta harvalla niitä enää näkee. Heitänkin haasteen harrastajille, että pistäkää fimoilla parastanne, olisi kiva pitkästä aikaa nähdä fimokynsiä ! Tässä kuussa nähdään vielä loputkin Essencen avaruuslakat ja muutama Colour Boost, foliotakin on kynsille eksynyt ja tietenkin lisää sitä keltaista !

Kuukauden lakka : Ginatricot Glam Purple
Paras ostos / hankinta : Essencen Colour Boost-lakat pastellisävyissä
Lempi lakkaus : Sitruunaista
Suosikki koristelutyyli : Leimaus

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sitruunaista






Heips ! Vielä ehtii esitellä yhdet kynnet tälle kuulle. Kun aloin tätä postausta kirjoittelemaan oli täällä vielä harmaata ja nyt paistaakin jo aurinko! Oon nyt innostunut käyttämään keltaisia lakkoja, myös muita kirkkaita värejä ja yhdistelmiä on tullut kokeiltua. Valoisat päivät ovat saaneet leikittelemään värien kanssa oikein kunnolla ja niitä toivottavasti tullaan ensi kuun puolella blogissa näkemään lisää.

Olen jo ikuisuuden halunnut tehdä sitruunoilla koristellut ranskikset. Omistamani kirkkaan keltaiset lakat ovat melkein kaikki aika liruja tapauksia joten päädyinkin liukuranskikseen. Pohjalle tein liu'un ensin Essien Blancilla, jonka päälle töpöttelin keltaista China Glazen Daisy Know My Name?-lakkaa. Halusin, että valkoista jää hieman keltaisen alta näkyviin jotta liuku olisi mielenkiintoisempi. Keltainen oli sen verran ohutta, että lopputuloksesta tuli aika läikikäs vaikka sitä kerrostinkin useampaan otteeseen. Sitruunoita koristeluun löysin vain fimojeni joukosta ja pitkän pohdinnan jälkeen laitoin niitä kynsille. Fimoja käytän tosi harvoin sillä koen ne jotenkin hankaliksi käyttää, jälleen kumosin sen harhan. Kynsiliiman kanssa nämä pysyivät kynnellä kuin tauti, ihan sama mitä tein. Olisin halunnut fimot jokaiseen kynteen, mutta harmikseni fimokiekossani oli vain muutama sitruunafimo ja yksi paksumpi pala. Fimoja päätyikin sitten vain yhteensä neljään kynteen, toisaalta olihan sekin jo ihan hyvä määrä. Vaikka liuku ei ollutkaan ihan niin tasainen kuin olisin halunnut, olen nyt vihdoin saanut tehtyä ne sitruunakynnet ! Aurinkoista päivää muillekkin !



Mitä mieltä kynsistä ? Oletko tehnyt sitruunakynnet ?

- Jenni

maanantai 29. toukokuuta 2017

Vapun väriläiskät





Heips ! Mukavaa maanantai-iltaa sinne ruudun toiselle puolelle. Monet blogit ovat lähiakoina hiljentyneet ja on tullut siten myös mietittyä omaakin bloggaamista. Julkaisuja tulee vieläkin omaan makuuni liian harvoin vaikka kynsiä ja juttua riittäisikin, mutta lapsiarjen pyörittämisen ohella on blogi ensimmäisenä pois to do-listalta. Blogia aion siis teidänkin iloksenne jatkaa, mutta stressiä tästä ei kannata ottaa, välillä postauksia tulee enemmän välillä vähemmän. Sellainen tämä blogi nyt sattuu olemaan, ainakin tällä hetkellä.

Vihdoin pääsen esittelmään värikkäät vappukynnet. Koska olin juuri kotiuttanut Essenceltä muutamat ihanuudet enkä osannut päättää mitä vapuksi haluaisin, päätin käyttää kolmea suloista pastellilakkaa. Vaikka pulloissa lukeekin yksi kerros, jokainen näistä ainakin vaati käyttössäni kaksi kerrosta jotta olin lopputulokseen tyytyväinen. Lakat levittyivät hyvin ja sivellinkin näissä lakoissa on aika kiva. Nimettömään halusin kokeilla näillä leimaamista suoraan aluslakan päälle ja etseinkin kuumeisesti laatoistani viiri-kuviota (sellaisen löysin myöhemmin) ja tämä sattui olemaan lähinnä sitä mitä kaipasin. Tipputtelin jokaista lakkaa laatalle ja pyyhein ylimääräiset pois, toivoin saavani värikkään leiman, mutta jälki olikin aika vaalea. Olisin voinut olla reipas ja tarttua Konadin leimauslakkoihin, mutta annoin tällä kertaa olla. Kuvia katsellessa värit kyllä erottuvat toisistaan, mutta olisivat saaneet erottua kyllä enemmän. Ihan kivat näistä tuli ja sopivat vapun värikkääseen teemaan !

Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset olivat sinun vappukyntesi ?

- Jenni

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kultaiset aksentit




Heips ! Kyllä se kesä ehkä tännekkin vielä rantautuu vaikka toukokuun alussa täällä satoikin lunta. Pilvisyydestä johtuen esittelenkin hieman tummemmat lakkaukset tänään, toivottavasti huomenna pääsee taas nauttimaan auringosta !

Kynsille pääsi pitkästä aikaa Ginatricotin Glam Purple, en muista olenko tämän edes blogissa esitellyt aiemmin, voi olla mutta nopealla selailulla en ainakaan löytänyt. Lakka on jotenkin mielenkiintoinen ja vähän tuommoinen kimmeltäväkin. Peittää hyvin kahdella kerroksella. Aika harvoin jaksan katsella kynsiä ilman minkäänlaisia koristeluita, mutta nämä olivat päivän ihan ilman mitään. Seuraavana päivänä pengoin käyttämättömien leimauslaattojen joukosta BM-006 laatan jossa oli nätti ja yksinkertainen viivakuvio. Leimaamisessa käytin Essien Good As Goldia ja vaihtelun vuoksi kirkasta leimasinta. Onko muilla ongelmia kirkkaiden leimasinten kanssa ? Jos yrittämällä yritän ihan millä vaan omistamallani niin ei millään onnistu jos siihen tarttuu suunnittelematta onnistuu heti. Onneksi leimat onnistuivat sillä lila ja kultainen sopivat kyllä hyvin yhteen, kynnet olivat kivat näin enkä edes miettinyt muita koristeluita !


Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Kuukauden kynnet


Heips ! Täällä huutelee taas pitkästä aikaa erittäin kiireinen bloggaaja. Kynsiä on kyllä tullut lakattua, mutta tietokonetta ei ole edes kerinnyt avaamaan. Iso osa päivistä menee pienen energiapakkauksen perässä juoksemiseen, päivien tunnit menevät ohi hujauksessa. Jälleen koitan parantaa tapani ja yritän saada aikaa kirjoittamiseen, sillä se on yksi parhaista keinoistani rentoutua. 

Kuukauden kynnet tulevatkin nyt harmikseni viikon viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Valitettavasti ollut niin aktiivinen kuin maaliskuussa, mutta ainahan voi parantaa. Värikkäät vappukynnetkin tulevat blogiin vähän myöhemmin. Aika erilaisia lakkauksia tuli julkaistua, mutta ei mitään maaata mullistavaa ollut kyseessä. Uudet lakat olivat kivoja ja saivat ansaitusti paikan lakkalaatikostani. Ranskistakin nähtiin pitkästä aikaa ja pilkkutikulla pääsin vähän innostumaan huhtikuussa. Lempi lakkaukset olivat kynnet 2 ja 3. Muissakaan ei mitään pahaa sanottavaa ollut eli ihan kiva kuukausi oli vaikka vain viidet kynnet nähtiinkin !

Kuukauden lakka : Essence Instant Match
Paras ostos / hankinta : Essence Crashed The Party ?
Lempi lakkaus : Sininen on taivas..
Suosikki koristelutyyli : Siirtokuvat

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni