torstai 31. toukokuuta 2018

Mustat sulat








Heips ! Vielä ehtii yhdet kynnet esitellä toukokuun puolella. Nämä kynnet olen tehnyt itseasiassa jo huhtikuun lopulla ja esittelyyn ne pääsevät nyt. Muutamat vanhemmatkin kynnet löytyvät varastosta, mutta ei se ihmekkään ole sillä aikaa kynsille sekä blogille on hankala löytää. 

Kynsillä oli Essencen Made To Sparkle-kokoelmasta Party Of Your Life. Itse sanoisin tätä vaaleanlilaksi, mutta joissain valaistuksissa näytti aivan hopealta. Tälläiset sävyt on vaikea nimetä kun jokainen näkee ne eri tavalla. Lakassa oli tosi helppo koostumus, ei valunut kynsinauhoille ja oli helppo siistiä. Jos levittäessä olisi ollut tarkkana olisi yksi kerros varmasti riittänyt, mutta laitoin kaksi koska mokasin ensimmäisen kerroksen. Leimat tehty Essencen mustalla leimauslakalla käyttäen jotain halpislaattaa joka toimii silloin kun huvittaa. Olen muuten aivan myyty uuteen leimasimeeni, nimittäin Essencen kirkas leimasin on kokeilemisen arvoinen kapistus (eikä ole hinnallakaan pilattu). Toimii minulla paremmin kuin CJS tai sitten näissäkin tekniikka eroaa toisistaan. Aika kivat näistä tuli vaikka leimauslaatan kanssa olikin ongelmia. Mukavan neutraalit kynnet tällä kertaa !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Party Of Your Life
Essence Stamp Me! Black
Laatta BC-03 ja Essencen kirkas leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko jo kokeillut Essencen leimasinta ?

- Jenni

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Aurinkoinen ihanuus




Heips ! Täällä ollaan saatu paistatella auringossa ja nauttia kauniista säästä koko viikon edestä. Kiireisen viikon huipennus oli lauantaina pidetyt neidin nimiäiset joihin lakkasin kynsilleni ihanaa pinkkiä, mekkoni sävyä mukaillen ! Juhlat eivät tähän vielä loppuneet sillä koko kesä on täynnä syntymäpäiviä ja ideoita lakkauksiin on aivan valtavasti. Varpaatkin pääsivät jo kesäkuntoon ja kaikki kirkkaat värit melkein huutavat pääsyään kynsille.

Muutama viikko sitten fiilistelin jo ihania ilmoja ja päivien valoisuutta. China Glazen Sun-Kissed oli täydellinen valinta ihanaan säähän. Tämä lakka lähti matkaani jo messuilla, mutta se saikin odottaa pääsyään kynsille jonkun aikaa. Lakassa oli hieman hankala koostumus ja sen levittämisessä sai olla tarkkana, peitti kuitenkin hyvin kahdella kerroksella. Todella nätti hieman shimmerinen sävy. Keltaisen kaveriksi pääsi Essencen valkoista. Keskisormen leima tehty Essencen leimauslakalla ja mandalakuvio BP-L008 laatasta. Uusin lakkahankintani (ehkä kuukauden takaa?) Essencen ihana glitterlakka Somewhere Beyond The Sea koristi nimetöntä. Pikkuhiljaa pääsee taas lakkailun makuun pienen tauon jälkeen ja se tuntuu ihan mahtavalta, ihan erilainen fiilis kun kynnet ovat laitetut. Vaikka China Glazen lakka ei ollutkaan helpoimmasta päästä lakata niin pidin näistä kynsistä silti !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
China Glaze Sun-Kissed
Essence Wild White Ways
Essence Somewhere Beyond The Sea
Essence Stamp Me! White
Leimasin ja laatta BP-L008

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä keltainen on sinun suosikkisi ?

- Jenni

tiistai 15. toukokuuta 2018

Kuukauden kynnet


1. Sydämellistä menoa  2. Lonkeroita

Heips ! Moni on varmaan jo ihmetellytkin mihin olen kadonnut, mutta täällä sitä vielä ollaan. Tässä poissaoloni välissä on ehtinyt tapahtumaan niin paljon kaikkea. Muutettiin maaliskuun alussa isompaan asuntoon ja kiireellä piti laittaa tavarat järjestykseen. Meidän perhe kasvoi kokoa pienellä neidillä 22.3 joten tohinaa on riittänyt. Harmikseni en ehtinyt tekemään luonnoksiin ainuttakaan postausta ja ymmärrettävästi taaperon ja vauvan jälkeen on uni ollut tärkeämpää kuin kynnet tai blogi. Nyt onkin arki alkanut hieman vakiintumaan ja vauvan kelloon on jo tottunut, ehkä siis saan ainakin pikku hiljaa elävoitettyä blogiakin. Toivottavasti siellä on vielä lukijoita! Vaikka tätä pääasiassa itselleen tekeekin niin kyllä blogi myös kommentteja ja lukijoita tarvitsee, vai mitä ?

Helmikuussa muuttolaatikoita pakatessa ehdin julkaisemaan kahdet kynnet. Pinkit kynnet olivat ystävänpäiväkynteni jotka tein uudestaan kun ensimmäiset lakkailut epäonnistuivat. Ne olivat hyvin yksinkertaiset, mutta tuon pinkin holon kanssa ei tarvitsekkaan olla monimutkaisia koristeluita kun lakka itsessään on nätti. Sydänleimat voisikin joku kerta väritellä niin lopputulos olisi ihan erilainen. Helmikuun pakkasilla tein myös melko kesäiset kynnet mustekalan lonkeroineen, vaaleansininen lakka pääsee varmasti vielä kesällä kynsille. Lakkauksia ei siis montaa ollut, mutta kynnet olivat onneksi mieleeni. Toivottavasti blogi saisi nyt hieman eloa osakseen ja ehtisin pari postausta viikossa julkaisemaan. Onhan tämä sen verran kiva harrastus ettei siitä halua luopua !

Kuukauden lakka : Essence Beam Me Up!
Paras ostos / hankinta : Essence Somewhere Beyond The Sea
Lempi lakkaus : Sydämellistä menoa
Suosikki koristelutyyli : Leimailu


Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Lonkeroita





Heips ! Mukavaa keskiviikkoa ja samalla helmikuun viimeistä päivää ! Vaikka talvi ja pakkaset ovatkin nyt täällä niin kynsille päätyi silti hieman kesäisemmät koristelut. 

Vaaleansinisenä käytin Essencen I Want Cola!-lakkaa, peitti hyvin kahdella kerroksella. Ihan kivan sävyinen tapaus, tuollainen hempeä. Lakan pitäisi ilmeisesti tuoksua colalta, mutta sanoisin silti ihan kynsilakan tuoksuiseksi. Peukaloihin laitoin koristeiksi mustat niitit ja mustilla koristeluilla jatkoinkin myös muihin kynsiin. Pikkurillissä Essencen Black Is Backiä yksi vaivaton kerros. Nimettömän valkoinen myös Essenceltä jonka päällä leimat Essencen mustalla leimauslakalla ja BM-506-laatalla. Vaikka pakkanen paukkuukin niin olin jo hieman kesäisissä fiiliksissä ja hetken mielijohteesta kynnelle päätyikin mustekalan lonkeroita. Vaaleansininen sopii kyllä talveenkin, mutta leima ei ihan niinkään. Eihän sitä aina tarvitsekkaan koristella kynsiään vuodenajan mukaan vaan ihan niin kuin tekee sillä hetkellä mieli !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence I Want Cola!
Essence Wild White Ways
Essence Black Is Back
Essence Stamp Me! Black
Leimasin ja laatta BM-506
Mustat niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Joko kaipaat kesää ?

- Jenni

maanantai 26. helmikuuta 2018

Sydämellistä menoa







Heips ! Pitkästä aikaa taas täällä. Helmikuu on edennyt ihan ennätys nopeasti kun tekemistä on ollut vaikka muille jaettavaksi. Vihdoin muuttokin on käynnissä joten tekeminen ei ihan heti ole loppumassa. Vaikka kiire onkin ollut kova niin silti ehdin tekemään ystävänpäiväksi sydänkynnet !

Tarkoitukseni oli tehdä ystävänpäiväksi ihanat neonpinkit kynnet, mutta niiden epäonnistuttua ne menivät poistoon heti seuraavana päivänä enkä niistä kuviakaan halunnut ottaa. Tein siis uudet lakkaukset ja lähdinkin hieman yksinkertaisemmalla linjalla liikkelle kun halusin varmasti onnistua. Erittäin hyväksi havaittu Essencen Beam Me Up! pääsi siis kynsille kun tiesin ettei sen kanssa voi kovin helposti epäonnistua. Pinkki holo kaipaisi kyllä aurinkoa kaverikseen, mutta kyllä tällä lakalla sai hymyn huulille ihan pakkaspäivänäkin. Messuilta saadut Wild & Mildin laatat ovat olleet ahkerassa käytössä ja nyt kokeilussa oli AP-51 laatta josta ystävänpäivän teeman mukaisesti valitsin sydänleimat. Leimat tehty Essencen mustalla leimauslakalla. Tämän vuoden puolella on paljon tullut kuljettua ihan lakatta tai vaan yksivärisillä kynsillä, niin jopa tälläiset kivat leimat saivat aikaan ihan eri fiiliksen kuin pelkkä pinkki lakka olisi saanut. Tykkäsin !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Beam Me Up!
Essence Stamp Me! Black
Leimasin ja laatta Wild & Mild AP-51*

Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset kynnet sinulla oli ystävänpäivänä ?
*Laatta saatu kokeiltavaksi.

- Jenni

maanantai 12. helmikuuta 2018

Kuukauden kynnet


Heips ! Vihdoin on tämänkin postauksen aika, ihan hävettää tämä blogin hiljaiselo. Kommenttejakin on tullut iso kasa joihin en ole ehtinyt vielä vastaamaan, mutta vastaan kyllä! Enää ei ole pitkä aika siihen kun meidän perhe kasvaa, mutta sitä ennen tätä koko pakkaa sekoittaa muutto isompaan asuntoon. Kyllä, reilu vuosi sitten muutettiin viimeksi ja asia on taas ajankohtainen. Aikaa on siis aika rajallisesti käytössä eikä luonnollisestikkaan ihan joka paikkaan ratkea, toivottavasti muuton jälkeen pääse hengähtämään hetkeksi. Yritänkin tehdä muutamia postauksia luonnoksiin niin saan välillä tännekkin jotain julkaistua ilman pidempiä taukoja. Toivotaan, että kevään tullen meno hieman tasoittuu !

Ihan hiljaa ei blogikaan ollut ja julkaisinkin kolmet kivat kynnet. Sain kokeilemattomien listalta muutaman lakan käytettyä liloihin lumihiutaleisiin ja turkooseihin kukkiin. Wild & Mildin Chrome lakat ovat melkein kaikki päätyneet jo kynsille joten en voi olla kehumatta niitä. Ne toimivat leimailussa erinomaisesti ja tuovatkin mukavaa vaihtelua esimerkiksi mustan sijaan. Glitterlakkoja omistan monenlaisia ja niitä löytyikin jokaisesta kolmesta lakkauksesta. Lempparini ovat ehdottomasti kollaasin kolmannet kynnet. Ystävänpäiväksi olisi tarkoitus lakata kynnet jos vaikka vähän pinkkiä ? Mukavaa maanantaita !

Kuukauden lakka : Wild & Mild Born In Zoo
Paras ostos / hankinta : En ostanut mitään lakkajuttuja joten sanon 
Wild & Mild 6 Minutes Before (saatu messuilta).
Lempi lakkaus : Huurteiset kukat
Suosikki koristelutyyli : Leimailu ja glitterlakka

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Huurteiset kukat






Heips ! Vielä ehtii esitellä tammikuulle yhdet kynnet vaikka onkin vaikea uskoa, että helmikuu jo kolkuttelee. Juurihan lakkailin joulukynsiä ja tein joulukalenteri postauksia ? 

Tammikuun aikana on saanut nauttia niin vesisateesta kuin kirpeistä pakkasilmoistakin ja nämä kynnet saivatkin inspiraationsa niistä pakkaspäivistä. Halusin kynsille Wild & Mildin viileän turkoosin cremen, Born In Zoo peitti hyvin kahdella kerroksella. Lakka käyttäytyi hyvin ja oli kyllä täydellinen valinta niille viileille ilmoille. Tämän lakan kotiutin messuilta lokakuussa ja vasta nyt sain sen kynsille asti, odotti kyllä aivan liian pitkään ollakseen näin nätti yksilö. Pikkurilliin laitoin saman merkin 6 Minutes Before glitterlakkaa jonka sain messuilta kokeiltavaksi. Lakka jätti hieman tekstuurimaisen pinnan ja sitä voisi kyllä käyttää ihan tekstuurinakin, voisihan se olla glittertekstuurikin. Lakka oli sen verran tiheää, että laitoin turkoosin päälle sitä vain kerroksen ja sain peittävän lopputuloksen. Nimettömässä pohjalla Essencen valkoista ja leimat joululahjaksi saadulla  sinisellä 4-Give Me chrome lakalla. Kukat ovat laatasta JQ-19 jonka sain myös messuilta kokeiluun. Lisäsin vielä valkoiset pilkut turkooseille kynsille ja lakkaus oli valmis. Nämä kynnet olivatkin yhdet tammikuun lempparit niistä harvoista mitkä ehdin tehdä. Toivottavasti kynsille olisi ensi kuussa enemmän aikaa sekä inspiraatiota !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Wild & Mild Born In Zoo
Wild & Mild 6 Minutes Before
Wild & Mild Chrome 4-Give Me
Essence Wild White Ways
Leimasin ja laatta JQ-19
Pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Joko olet kotiuttanut Chrome lakkoja ?

- Jenni

maanantai 29. tammikuuta 2018

Vibrant Purple







Heips ! Vihdoin kynsille pääsi Essencen Vibrant Purple, purppurainen ja hyvin käyttäytyvä creme lakka. Peitti hyvin kahdella kerroksella. Tykkään tämän tyylisistä purppuroista vaikka niitä tuleekin käytettyä aivan liian harvoin. Sain jouluna lahjaksi loput Wild & Mildin Chrome lakat ja näihin kokeilinkin sävyä Feministry, tämäkin toimi leimailussa mahtavasti joten en voi kun suositella muillekkin! Tammikuun sää on ollut kovin vaihtelevaa, mutta oli silti mukava leimailla lumihiutaleita BPL-032 laatasta. Nimettömään laitoin liilaa Golden Rosen Jolly Jewels glitterlakkaa. Hyvin nahkeasti olen saanut kynsiä lakattua, mutta jostainhan on aloitettava joten tälläiset nopeat kynnet ovat juuri sen takia helppoja. Mukavaa maanantai iltaa !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Vibrant Purple
Wild & Mild Chrome Feministry
Golden Rose Jolly Jewels 112
Leimasin ja laatta BPL-032

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

maanantai 22. tammikuuta 2018

Kiiltävää ja mattaa








Heips ! Harmillisesti on tämä tammikuu alkanut hieman nihkeästi, mutta ehkä se tästä kun mennään kevättä kohti niin mielikin piristyy. Tammikuussa olen saanut aikaiseksi vasta kahdet lakkaukset kun ei vain yksinkertaisesti ole jaksanut edes ajatella kynsiä. Kuiviin käsiinkään ole mitkään rasvat tai öljyt auttaneet joten sekin osaltaan on intoa syönyt. Suurin syy kuitenkin on, että meidän taaperosta tulee isoveli maaliskuun lopussa joten väsymykselle on ihan oikea syykin. Blogi on siis jäänyt vähemmälle, mutta postailen kyllä silloin kuin jaksaminen ja taapero niin sallii !

Koska vaaleanpunainen ja musta ovat täydellinen pari niiden yhdistäminen tuntui hyvältä idealta. Mustana käytin Avonin Night Visionia mikä kiiltävänä on hieman shimmerinen, mutta matattuna näyttää ihan tavan mustalta. Peittää 1-2 kerroksella ja levittyy hyvin. Vaaleanpunaisena Essencen Free Hugsia kaksi kerrosta. Etusormeen laitoin Lumenen Sparkle Burst nimellä kulkevaa vaaleanpunaista glitteriä. Muutaman kynnen mattasin Essencen Matt About Youlla ja lopuissa Seche Vite. Erittäin nopeaa ja helppoa, mutta tykkäsin kyllä pitkästä aikaa yhdistää mattaa ja kiiltävää !

Käytetyt lakat :
Avon Night Vision
Essence Free Hugs
Lumene Sparkle Burst
Essence Matt About You

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

torstai 4. tammikuuta 2018

Kuukauden kynnet


Heips ! Ennen kuin on aika esitellä uusia kynsiä pitää hieman katsoa taaksepäin, eli joulukuussa julkaistuja lakkauksia. Joulukalenteri sisälsi lakkauksia peräti yhdeksättoista ja kalenterin jälkeen julkaisinkin vain yhdet, pieni tauko hektisen kalenterin jälkeen teki vain hyvää. 

Kaikki lakkaukset eivät olleet jouluisia tai edes talvisia, mutta se toi mielestäni kalenterin päivittäisille postauksille monipuolisuutta eikä niitä ideoita olisi välttämättä ollutkaan niin monille joululakkauksille. Leimailemalla saa kyllä tehtyä niin erilaisia lakkauksia ja vieläpä kivannäköisiä. Kokeilin kuluvan kuukauden aikana myös useammat testattavaksi saamani Wild & Mildin lakat, laatat ja kynsistrassit, vielä kokeilua odottaa muutamat tarrat ja niistä koitankin saada juttua aikaiseksi mahdollisimman pian. 



Kynsillä nähtiin paljon punaista joten ehkä sitä ei hetkeen nähdäkkään, sininen ja pinkkikin oli hyvin vahvassa osassa. Vihreää käytän edelleen harvoin vaikka ihania vihreitä omistankin. Koristeluissa oli paljon valkoista ja hopeaa, mutta mukaan eksyi myös mustaa ja kultaistakin. Liukuranskista, glitterlakkoja, käsinmaalausta, muutamia siirtokuvia. Messuilta ostettuja lakkojakin sain kynsille, mutta ostohulluudestani johtuen vielä on kokeiltavaa. Olen todella tyytyväinen joulukuun saldoon vaikka ei mitään jouluövereitä tullutkaan tehtyä, mutta sain kunnialla kaikki kaksikymmentäneljä luukkua tehtyä vaikka kaikkia en ollutkaan tehnyt etukäteen. Tässä kuussa tuskin päästään ihan näin huimiin lakkauksien määriin, mutta pyrin silti postailemaan melko säännöllisesti ! Mukavaa alkanutta tammikuuta kaikille !

Kuukauden lakka : China Glaze Pink Voltage ja Wild & Mild Caffe Latte
Paras ostos / hankinta : Ehdottomasti Wild & Mildin Chrome-lakat jotka sain joululahjaksi !
Lempi lakkaus : Ensimmäinen joululakkaus ja Piristävää pinkkiä
Suosikki koristelutyyli : Leimailu ja käsinmaalaus

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni