torstai 7. heinäkuuta 2016

Ruusuja






Heips ! En vaan jotenkin ole vieläkään sisäistänyt, että kesäkuu on hurahtanut ohitse ja nyt on jo heinäkuu. Juurihan vasta alkoi kesä. Ajan kuluminen saisi nyt hieman hidastua sillä niin paljon on vielä ohjelmaa tälle kesälle luvassa, että meinaa aika loppua kesken, mitäs olen tälläinen kun pitää olla monta rautaa tulessa samaan aikaan eikä periksi saa antaa. 

Kynsillehän aina yritän repiä aikaa, sillä lakkaus puuhissa saa aina laitettua ns. aivot narikkaan ja toimii mulla hyvänä rentoutumisena. Nyt teinkin tälläisen löydön ja huomasin unohtaneeni nämä toukokuun lopulla tehdyt kynnet. Vaikka pinkki onkin lempivärini huomasin, etten ollut lakannut rehellisen pinkillä lakalla pitkään aikaan. Pinkkiin tarttuessani oli valintani China Glazen Dune Our Thing, ihana tummanpinkki creme lakka. Tätä oli tarkoitus tulla kahteen kynteen, siirtokuvien alle, mutta meninkin laittamaan ne vahingossa väärinpäin. Pinkeille kynsille pääsi koristeeksi tummanharmaat holoniitit. Vaaleanpinkkinä yksi vanha suosikkini nimittäin Flormarin N008, melkein jo unohduksiin jäänyt yksilö, tätä nättiä sävyä laitoin kaksi kerrosta. Koristeluiksi tartuin siirtokuviin ja löysinkin kivat pitsiset ruususiirtokuvat. Tässä arkissa on ehkä hieman outona tapauksena valkoinen pohja, nimittäin sain hieman arpapelillä valittua peilikuvat oikeaan käteen. Muille kynsille lakkasinkin Essencen Metals lakkaa, harmaata Rebel At Heartia, ihanan kimalteleva yksilö joka peitti hyvin kahdella kerroksella. Kivat olivat kynnet ja tykästyin kovasti tuohon Essencen lakkaan !



Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)