tiistai 20. elokuuta 2013

Kutsukortteja, kakkua ja lahjoja


Heips ! Nyt luvassa kaikenkattavaa syntymäpäivä postausta. Ensiksi esittelen syntymäpäivä kutsukorttini, jotka askartelin ihan itse (Juha avusti kiireen takia hieman, polttamalla kutsukorttien sisälle tulevat paperilappuset). Halusin korttien suhteen nähdä vaivaa, jotta ne olisivat mun näköiset ja kauniit. Onhan se kivempi saada kutsukortti kuin pelkkä tekstiviesti/soitto. Mutta tosiaan se vaiva minkä tämmöisiin käyttää, niin en tiedä teenkö ensi vuonna kutsuja lainkaan tähän tyyliin. Sen näkee sitten onko jaksamista ja aikaa. :D

Kortteihin siis käytettiin :
  • kaksipuolista teippiä
  • tarratyynyjä (jotta vaikutelma on 3D)
  • vaaleanpunaisia valmiita korttipohjia
  • valkoista, pinkkiä ja vaaleanvihreää paperia
  • mustaa kartonkia numeroihin
  • kuviopaperia kortin reunoihin


Seuraavaksi kakku, jonka ideoitsin vasta päivää ennen kakun tekoa (hyvä minä!). Kakussa on kaikkea mistä tykkään, vaaleanpunainen päällinen, mustaa, hopeaa, kynsilakkapulloja, ruusuja ja suklaa täytettä. Kakkupohja ostettiin valmiina kaupasta, koska meiltä ei löydy kakkuvuokaa tai oikeastaan mitään leivontaan tarvittavaa. Tarjottavana oli myös juustokolmioita jotka tehtiin Juhan kanssa, niistä voin laittaa reseptin jos jotakin kiinnostaa, oli myös kääretorttua ja keksejä. Kakun tein tätini kanssa tälläkin kertaa jos seuraavalla kertaa kokeilisi tehdä ihan kokonaan itse. :)

Kakku sisälsi :
  • valmis kakkupohja
  • valkosuklaa nougat ja kakkumousse suklaa täytteet
  • päällinen on vaaleanpunaista sokerimassaa
  • kakun mustat koristeet ovat mustaa sokerimassaa
  • ruusun lehdet sekä vihreä lakkapullo ovat marsipaani
  • vaaleanpunainen lakkapullo on marsipaania
  • vaaleanpunaisella kaulintamassalla tehdyt ruusut
  • pehmeitä hopea helmiä

Sitten syntymäpäivälahjat ! 

Vaaleanpunainen peltiruukku, vaaleanpunaista koristehiekkaa, vaaleanpunaisia koristekiviä, Tupperwaren  kippo, Rakkautta on..-kirja, muumi-peltirasia, muumi-koristemuna, 

hopeinen kuningas-ketju:
  • ruusukvartsia sirukivinä
  • 6mm onyx-helmiä
  • papukaijalukko
  • äitini tekemä

  •  Kameraa varten ladattavat akut sekä laturi, akkuja on yhteensä 8kpl. Kaikki ei kuvassa, koska 4kpl olivat kuvaushetkellä kamerassa kiinni. Kamera söisi muuten ihan hirveästi paristoja ja tajusin tämän lahjaksi pyytää.
  • Seppälän lahjakortti
  • Iittalan Teema-astiaston iso ja pieni lautanen

  • Syötävän suloinen vaaleanpunainen taskumatti sekä snapsilasi kaulaketjulla, että varmasti kulkee matkassa mukana. ;)
  •  Näistä kahdesta pullosta tuskin tarvitsee mitään muuta sanoa kuin, että toinen on viinaa ja toinen viiniä. 
  • Materialistisien lahjojen lisäksi sain vielä rahaa, mutta en nähnyt tarpeelliseksi ottaa niistä kuvaa. 
Mietin pitkään, että laitanko blogiini tämän viimeisen kuva, koska siinä alkoholia esiintyy, mutta pitihän ne lahjat esitellä ja ollessani täysi-ikäinen ei siitä mitään haittaakaan pitäisi olla. 

Alapuolella pakollinen kuva ihanista syntymäpäiväkorteista joita sain !
Sain aivan mahtavia lahjoja ja enemmän kuin toivoinkaan saatika sitten enemmän kuin osasin odottaakkaan. Kiitos teille kaikille, olette aivan mahtavia !  (Jos satutte tämän lukemaan.)


Kaksi viimeistä kuvaa ovat mun ensimmäiseltä baari reissulta, jossa mulle ostettiin syntymäpäivä-juoma missä on toi suihkuava juttu. Juomassa oli ihanan pehmeä maku ja se tehtiin mun toiveiden mukaan vaaleanpunaiseksi. Vaikka olenkin nyt täysi-ikäinen en silti ala juoksemaan joka viikko baareissa tai yökerhoissa, en näe sille mitenkään "pakko mennä"-tarvetta. Joten en blogiinkaan ala joka viikko päivittelemään kuvia yöelämästä, joten älkää pelätkö. :)

Postauksesta tuli tällä kertaa toooosi pitkä, mutta toivottavasti sen jaksaa siltikin lukea. =)
Mitä mieltä lahjoista, kakusta, kutsukorteista ? 

-Jenni

8 kommenttia:

  1. Tosi ihanat kutsukortit sulla! Ja upeita lahjoja sait- varsinkin tuo koru on ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Mäkin tykkään siitä valtavasti. =)

      Poista
  2. Jonkun ihanan ottama kuva kun synttärisankari maistaa synttärijuomaansa :) hyvä iltasatu oli taas mulla kun tätä lueskelin;) syrämmellä hanski

    VastaaPoista
  3. Oiiii, miten ihana postaus! :3

    Mä haluun tota kakkua!! :D Ja joo haluan juustokolmioiden ohjeen :3

    Ihania lahjoja ja söpö drinkki ja sinä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! =))

      Kakku on valitettavasti syöty jo. :/ Laitan postaustoiveen korvan taakse ja lupaan sen toteuttaa sillä ehdolla tosin, että sitten kun juustokolmioita teen seuraavaksi, voisin sen vaihe vaiheelta sitten postata. Eli luultavasti melko pian kun ovat kerran niin hyviä. :P

      Hih, kiitos taas kovin ! <3 :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)