sunnuntai 17. toukokuuta 2015

#Ablecs15 Week 12 : Oh So Bright


Heips ! Nyt vuorossa kirkkaita värejä, eikö se otsikosta jo aika selväksi käy. Kirkkaat värit näin kesän lähestyessä vetävät puoleensa, ei tekisi mieli käyttää mitään muita kuin pastelleja ja neoneja. Kyllä huomaa päivien valoisuudesta ja mielenvirkeydestä, että kyllä sieltä kesä (toivottavasti) vielä tulee ! 

Kokeilemattomia olen käyttänyt ahkerasti, mutta nyt olikin vuorossa pitkästä aikaa vanhempaa tuttavuutta. Nimittäin ihana Wet n Wildin Fergie Glowstick. Kaunis limenvireä shimmerillä. Todella räikeä sävy jota oli hyvin vaikea saada kuvattua oikeanlaisena. On siis vieläkin räikeämpi kuin kuvissa. Todella pirteä sävy ja piristi mieltäkin kummasti. Peittää vieläkin hyvin kahdella kerroksella ja on ollutkin aivan liian kauan laatikossa majailemassa. Muistaakseni olen tätä kerran aiemminkin laittanut eli siis aivan liian vähällä käytöllä ollut. En oikein osannut tätä koristella enkä keksinyt mitään muuta kuin leimoja. Mutta neon ja mustat leimathan ovat aivan varma valinta mihin tilanteeseen vain. Leimat Pueenin leimasimella Bundle Monsterin  BM-608 laatasta Konadin mustalla. Sirpaleleimat olen suunnitellut jo kauan sitten kokeilevani, mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Epähuomiossa olin laittanut pikkurillin leiman eripäin kuin muiden kynsien leimat. Asian huomasin vasta kuvatessani kynsiä. Kivat näistä tuli ja tykkäsin näistä kovastikkin vaikka simppelit olivatkin. 

Mukavaa lauantaita  ! 



Mitä mieltä kynsistä ? Iskeekö neon värit ?

-Jenni

8 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)