maanantai 11. joulukuuta 2017

Luukku 11 : Kuin tähtitaivas




Heips ja hyvää alkanutta viikkoa ! Saako jo suunnitella uuden vuoden kynsiä kun joulukaan ei vielä ole ollut ? Hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty ? Joulukuu menee kyllä aina niin nopeasti, että pian saakin huomata olevansa aatossa.

Jouluisista lakkauksista hypätään taas hieman tavallisemmalle tyylille, alkaa tulla itsellä pian punaiset ja vihreät korvista jos ei välillä käytä muita värejä. Tämän lakkauksen tapauksessa värinä toimii musta, välillä on hyvä niin kutsutusti nollata se värikiintiö. Vaikka joulukaan ei vielä ole ollut olen jo kokeillut paria lakkausta uutta vuotta ajatellen ja tämä onkin toinen niistä. En usko uuden vuoden vieton poikkeavan kovinkaan paljon lapsiperheen arjesta, mutta ne kynnethän on tehtävä juhlaan kuin juhlaan. Yksinkertaisella linjalla mentiin sillä valitsin ensimmäisenä Essencen mustan lakan, kaveriksi Essencen 1000 Light Years Away-lakkaa muutamaan kynteen. Dependin hopealla leimat BPL-024 laatasta. Leimat olivat kuin ilotulitukset vaikka ovatkin leimauslaatan kukkien kohdalta napattu, hyvin ne toimivat tässäkin tarkoituksessa. Glitterlakka toi hieman mieleeni talvisen tähtitaivaan joten tämän tyyliset sopisivat hyvin uuden vuoden juhlitaan. Parempihan se on olla ajoissa kuin myöhässä ?

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence 1000 Light Years Away
Essence Black Is Back
Depend 223
Leimasin ja laatta BPL-024*



Mitä mieltä kynsistä ? Joko olet suunnitellut uuden vuoden lakkauksesi ?


- Jenni

4 kommenttia:

  1. Wau, nää on jotenkin hypnoottiset! Tohon leiman alle ku tuputtelis jotain värejä... vihreetä, pinkkiä, violettia, niin näyttäs vielä enempi ilotulitukselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! =)
      Kiitti vinkistä, pitääkin kokeilla jotain tuon tyylistä. :)

      Poista
  2. Täytyy sanoa etten ole vielä miettinyt, eipä ole tainnut tulla mieleenkään suunnitella kynsiä niin pitkälle =D. Mutta hienot kynnet! Toi essencen musta on hyvin avaruushenkinen, tykkään =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suunnittelen välillä pitkällekkin, eri asia muistanko lopulta toteuttaa mitään. :D
      Kiitos, se on upea! :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)