perjantai 30. marraskuuta 2018

Syksyn värit






Heips ! Marraskuun viimeinen päivä on lopuillaan ja sitten starttaakin joulukuu. Meillä on jokaisella  perheenjäsenellä jotakin kivaa odotettavaa joulukalentereista, enkä meinaa millään malttaa aamuun, että sen pääsee korkkaamaan ! Tänä vuonna en harmikseni jaksanut suunnitella ja toteuttaa joulukalenteria blogiin, mutta resurssit eivät nyt yksinkertaisesti siihen riitä vaikka halua olisikin ollut. Joulukuu on muutenkin aina niin kiireistä aikaa niin onpahan nyt yksi stressi vähemmän, jouluisia ja talvisia lakkauksia on myöhemmin kuitenkin luvassa.

Vielä esittelyyn (muistaakseni) viimeiset syyskynnet. Halusin kynsille syksyisiä värejä, mutta pohjan päättäminen on hankalaa ja valkoinen ei houkutellut. Lähdinkin rohkeasti kokeilemaan suoraan aluslakan päälle, värit eivät olleet ihan niin näkyviä kuin olisin halunnut. Pohjaksi olisi tietysti sopinut jokin vaalea nude tai harmaakin hyvin, mutta tätä ideaa piti kokeilla kun sellaisen sain päähäni. Laattana käytin Wild & Mildin AP-19 laattaa jonka ostin messuilta. Lakkoina Konadin leimauslakat Pastel Yellow, Pastel Orange ja Red, listan ensimmäinen oli myökin yksi messuilta hankkimani lakka. Tiputtelin lakkatippoja laatalle hieman sekaisin jotta lehdistä tulisi aidomman näköisiä. Pastel Yellow leimasi hyvin, niin kuin muutkin Konadini eikä laatassakaan ollut moitteita. Nämä kynnet olivat kyllä vähän erikoiset, mutta nyt on kokeiltu negative space-tyyliä näin syyslehtienkin muodossa. Aika hauskat vai mitä ?

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Konad Pastel Yellow
Konad Pastel Orange
Konad Red
Laatta AP-19 & Essencen leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Odottaako sinua joulukalenteri ?

- Jenni

keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Halloween





Heips ! Ajattelin tulla näpyttelemään jotain postauksen tynkää pitkästä aikaa. Vihdoin on tullut selvittyä pitkästä sairastelukierteestä josta kärsittiin taaperon kanssa kahdestaan, aina meni hetki terveenä kunnes taas sama rumba alusta. Toivottavasti pysytään loppuvuosi terveenä niin jaksaa lakkailla kynsiäkin kaikesta muusta puhumattakaan. 

Halloweeniksi oli suuret suunnitelmat, mutta menin sieltä mistä aita oli matalin. Ehkä yritän ensi vuonna kovemmin ja saisi aikaiseksi jotain muuta kuin veriroiskeita. Lakkauksen pohjalle laitoin Essencen valkoista Wild White Waysiä. Tummanpunaiset roiskeet ovat Essencen Red I Am-lakkaa ja kirkkaampi punainen Fame Fatalia. Vasta näiden tekemisen jälkeen huomasin, että olen käyttänyt tuota samaa tummanpunaista aiemminkin veriroiskekynsiin. Jostain syystä en meinannut millään saada roiskeita onnistumaan ja lakkaa päätyi kynsille (ja kaikkialle muualle) isoina läntteinä enemmän kuin roiskeina. Roiskeiden tekeminen on kyllä tekniikkalaji, niitä tulee tehtyä niin harvoin joten sen ehtii unohtaamaan siinä välissä. Olivat nämä kyllä aika kivat ja välillä vaihtelua leimoille ! :D 

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Wild White Ways
Essence Red I Am
Essence Fame Fatal

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

tiistai 6. marraskuuta 2018

Kuukauden kynnet

1. Violettia  2. Metallisia kukkia  3. Glitter aksentti  4. I love nailpolish

Heips ! Huh, nyt ollaan jo marraskuussa ja pian saakin taas tehdä jouluisia kynsiä. En voi olla ainoa jonka mielestä koko tämä vuosi on mennyt ihan hujauksessa ? Viime kuussa huomasin kiinnostuneeni tummemmista väreistä, mutta myös vaaleammat syksyyn sopivat pääsivät kynsille. Halloweeniksi tekemäni kynnet eivät onnistuneet niin kuin olisin halunnut, mutta ovat tulossa siitä huolimatta bloginkin puolelle. 

OPIn lakat kiinnostivat hyllyssä kovasti, joten niitä pääsikin kynsille kaksin kappalein. Kahdessa muussa olikin sitten Essencen lakat pääroolissa. Leimailin paljon ja loppukuusta kokeilinkin ahkerasti messuilta ostamiani laattoja. Hektisen arjen keskellä olen huomannut aksenttikynsien tai skittlettejen olevan hyvät tavat koristella kynsiä. Kollaasin ensimmäiset kynnet olivat ehdottomasti lempparini, hopea ja violetti sopivat tosi hyvin yhteen. Runosuoni ei nyt kuki enempää, mukavaa iltaa !

Kuukauden lakka : OPI Skull & Glossbones
Paras ostos / hankinta : Kaikki messuostokset
Lempi lakkaus : Violettia
Suosikki koristelutyyli : Skittlette

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

maanantai 29. lokakuuta 2018

I love nailpolish


Heips ! Kolmen päivän messuilusta selvitty, osa ostoksista päässyt jo kokeiluunkin asti. Messukynsistä ja ostoksista kirjoittelenkin sitten myöhemmin ihan omissa postauksissaan. Pitkään jatkunut flunssa vei voimat ja viime viikolla en onnistunut saamaan lainkaan tekstiä aikaiseksi joten saan nyt vasta nämä kynnet esiteltyä. 

OPIn Skull & Glossbonesin ostin viime vuonna messuilta joten sitä oli taas aika käyttää. Jostain syystä harmaat lakat kiehtoavat tällä hetkellä kovasti joten tämä ihana vaaleanharmaa pääsi kynsille ihan siitä syystä. Viime vuonna tämän kaverina oli hämähäkkejä ja mustaa joten nyt halusin hieman hempeämmät aikaiseksi. Nimettömään lakkasin OPIn hopeaa This Gown Needs A Crownia. Leimoihin käytin Dependin hopeaa 223:a ja Essencen kirkasta leimasinta. I love nailpolish-leima on C1-laatasta. Hyvin simppeli lopputulos, mutta joskus less is more !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
OPI Skull & Glossbones
OPI This Gown Need A Crown
Depend 223
Essencen kirkas leimasin ja laatta C1

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

tiistai 16. lokakuuta 2018

Glitter aksentti







Heips ! Tämän vuoden I Love Me-messut lähenevät kovaa vauhtia enkä millään malta odottaa. Ensimmäistä kertaa ikinä suunnitelmissa on messuilla jokaisena kolmen päivänä, olen paikalla bloggaajapassilla joten saa tulla nykimään hihasta ! Olen siis luultavasti se joka tutkii joka ikisen kynsilakan ja koristeen.. Kynnet pitää vielä suunnitella ja tietysti tehdä, pitäisiköhän tänä vuonna valita joku muu kuin pinkki väri ?

HUOM! Blogin Facebook sivulta löytyy pika-arvonta koskien kahta I Love Me-messujen lippua, TÄÄLTÄ pääset osallistumaan. Suurempi mahdollisuus voittoon kun osallistut myös instagramin puolella TÄÄLLÄ. Liput saatu arvottavaksi blogin kautta.

Sitten ne itse kynnet näiden hölötysten jälkeen. Valitsin nämä hempeän ruusukultaiset kynnet vaikka näissä ei paljoa olekkaan esiteltävää. Essencen Glam Like BAM!-ansaitsi mielestäni silti tulla esitellyksi vaikka mitään maata mullistavia koristuksia en tehnytkään. Lakka on sävyltään nätti, peitti jo yhdellä kerroksella ja hyvän pigmenttinsä takia toimii myös leimailussa (kokeilin!). Metalliselle lakalle vai mikä ikinä onkaan tämän lakan tyyppi, lakkaan jäi siveltimen jäljet näkyviin. Tykkäsin lakasta niin paljon, että pitkästä aikaa lakkasin vain nimettömiin Lumenen vaaleanpunaista glitterlakkaa Sparkle Burstia. Kaikessa yksinkertaisuudessaan glitterlakka oli aivan loistava koristelu tämän ruusukultaisen lakan kaveriksi !

Käytetyt lakat :
Essence Glam Like BAM!
Lumene Sparkle Burst

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

perjantai 12. lokakuuta 2018

Metallisia kukkia








Heips ! Tänä vuonna en taikonut kynsille roosa nauhoja vaan kynsille päätyi pinkkiä ja vaalanpunaista. Lakkauksen pohjalla on Essencen Brushed Metals-sarjasta pinkki It's My Party-lakka. Kaikki lakat saisivat olla tämänkaltaisia, peittää yhdellä kerroksella ja kuivua tosi nopeasti. Pikkurillissä on kerros Wild & Mildin vaaleanpunaista metalilakkaa jonka päälle laitoin Essencen Holo Lovea. Holo Love on paksuuntunut ja vaikka käytinkin siihen ohentajaa sillä lakkaaminen oli siltikin aivan järkyttävää. Muutaman kirosanan jälkeen sain molemmat pikkurillit kuorrutettua sillä ja huokaisin helpotuksesta. Kukkaleimat löytyivät  BPL-029 laatasta ja niihin käytin samaa Wild & Mildin Feministryä. Näistä tuli aika kivat, vaikka ei roosa nauhoja ollutkaan niin sopivat värinsä puolesta päivään !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Its' My Party
Essence Holo Love
Wild & Mild Feministry
Laatta BPL-029*

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

maanantai 8. lokakuuta 2018

Violettia









Heips ! Lakkailuni toteutuvat paljon fiiliksen pohjalta, mutta näitä lakatessa en meinannut millään osata päättää väriä. Mieleni teki pinkkiä, mutta syksyinen sää kaipasi jotain tummempaa. Pitkän pohtimisen jälkeen valitsin OPIn Suzi & The 7 Düsseldorfs-lakan. Olihan viime kerrasta jo aikaakin. 

Tämä violetti shimmerinen lakka oli muistaakseni ensimmäinen OPI jonka olen Sokokselta ostanut. Aina tällä lakatessa muistuu mieleen ensimmäinen kynsimiittini ja muut lakkahullut joiden kanssa käytiin sitä Sokoksen OPI hyllyä tutkimassa. Tämä lakka peittää vallan mainiosti kahdella kerroksella. Pikkurilliin OPIn päälle lakkasin kerroksen Rimmelin violettia Luna Love-tekstuuria. Kahteen kynteen löysin kivat kiemuraleimat BP-L005 laatasta. Nimettömän kruunasi vielä OPIn hopea This Gown Needs A Crown. Näistä tuli kyllä tosi kivat, on tuo väri aika upea ! 

Käytetyt lakat / tarvikkeet : 
OPI Suzi & The 7 Düsseldorfs
OPI This Gown Needs A Crown
Depend 223 (leimat)
Rimmel Space Dust Luna Love
Laatta BP-L005

Mitä mieltä kynsistä ? Liittyykö sinulla lakkoihin erityisiä muistoja ?

- Jenni

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kuukauden kynnet


Heips ! Aika menee ihan siivillä ja taas on aika ihmetellä edeltävän kuukauden lakkauksia. Innostuin lakkailemaan kynsiä tosi usein ja inspiraatiota oli vaikka muille jakaa, eikä vielä ainakaan loppua näy. Esittelyä odottavia lakkauksia on siis jo useammat enkä malta odottaa, että niitä saan tänne blogin puolelle.

OPIn  I Just Can't Cope-acabana pääsi kynsille melkein heti kun olin sen kaupasta kotiin kantanut ja se oli kyllä rakkautta ensi lakkauksella. Aika pirteissä väreissä pitäydyin sillä ne toivat kivasti väriä sateen keskelle. Vain kahdet kynnet olivat väreiltään enemmän syksyiset, mutta tässä kuussa lisää on luvassa. Kaikissa lakkauksissa oli puolensa ja niistä pidin, mutta kyllä nuo keltaiset kynnet ovat ehdottomasti lempparini !

Kuukauden lakka : Golden Suede
Paras ostos / hankinta : Essence Party Queen
Lempi lakkaus : Sitruunoita
Suosikki koristelutyyli : Leimailu

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

perjantai 28. syyskuuta 2018

Syksyn lehdet








Heips ! Näitä kynsiä voisikin varmaan virallisesti kutsua ensimmäisiksi syyskynsikseni. En ole vieläkään valmis syksyyn ja siihen, että kesä meni jo. Ilmojen viileneminen on näkynyt kynsillä aika rajusti joten se onkin varma merkki syksystä. Olenkin nyt rasvaillut ja öljynnyt ahkerasti joten toivon siitä olevan apua tähän kynsien lohkeiluun ja katkeiluun. Mielelläni kuulisin muiden luottotuotteet jotka pelastavat niin kädet kuin kynnetkin ?

Rakensin lakkauksen W7 Golden Sueden ympärille, yksi suosikkini ruskeista lakoistani (joita ei muuten montaa ole :D). Tämä on niin helppo lakattava kun vaan muistaa olla ripeä, sillä suedena kuivuu aika nopeasti. Peittävää saa jo yhdellä kerroksella, mutta laitoin toisen niin kestää paremmin kulutusta ainakin itselläni. Kauniin ruskea sopi mainiosti yhteen Golden Rosen Jolly Jewels lakan kanssa jossa oli vaaleanpunaista ja kultaista glitteriä. Nimettömässä Essencen Wild White Waysiä ja päälle leimasin Golden Suedea käyttäen syksyisiä lehtiä Bundle Monsterin BM-H11 laatasta. Lakkaus näytti vielä hieman paljaalta joten lisäsin vielä valkoiset pilkut Essencen valkoisella. Näistä tuli ihanat vaikka itse sanonkin!

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
W7 Golden Suede
Essence Wild White Ways
Golden Rose Jolly Jewels 103
Laatta BM-H11 & Essencen kirkas leimasin
Pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Onko syksy jo rantautunut kynsillesi ?

- Jenni

lauantai 22. syyskuuta 2018

Automiehen valinta








Heips ! Sateista lauantaita kaikille ! Näistä kynsistä tuli kunnon sekametelisopat, mutta ei anneta sen häiritä sillä ajatus näiden takana on suloinen. Annoin 2-vuotiaalle kaksi vaihtoehtoa joista valita lakkauksen päävärin, hän valitsi vaaleansinisen lakan Ginatricotilta joka kantaa nimeä Summer Sea. Lakka on sävyltään oikein nätti. Pikkurilliin valitsin itse Perfect Sandin tekstuurilakan, sopi täydellisesti yhteen Summer Sean kanssa. Halusin yhdistää lakkaukseen harmaata, mutta se ei mielestäni oikein toiminut. Liu'un tein käyttäen Ginatricotin vaaleanharmaata Rockya ja tummanharmaata Licoricea. Sanomattakin selvää, että leimaa valitessa 2-vuotias valitsi mielummin autot kuin kukat. Autot löytyivät BPL-022 laatasta ja leimaamiseen käytin Essencen leimauslakkaa. Mustia leimoja mukaillen lisäsin vielä mustat niitit etu-ja keskisormiin. Kokonaisuus näissä on kieltämättä erikoinen, ehkä olisi pitänyt jättää harmaa liuku pois niin lopputulos olisi varmaan toiminut paremmin. Pitääkin varmaan useammin kysyä pienen miehen mielipidettä, hän kun osaa jo valita parista vaihtoehdosta ja samalla muistaa ettei tunge itse omia visioitaan joukkoon. Omalla tavallaan pidin näistä vaikka ovatkin erikoiset, näin sitä tulee kokeiltua uusia visioita kun pyytää asiaan lapsen näkökulmaa !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Ginatricot Summer Sea
Ginatricot Rocky
Ginatricot Licorice
Perfect Sand SS77
Essence Stamp Me! Black
Laatta BPL-022
Mustat niitit

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni