torstai 26. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 4 : Sporting


Heips ! Nyt vihdoinkin niitä haasteen kynsiä, teemalta 'Sporting'. En millään kerinnyt näitä toteuttamaan ajallaan, mulla oli siis ihan selvät sävelet mitä aion tehdä. Idean antoi rakas poikaystäväni ja ehdotti moottoriurheilua. Moottoriurheilusta päästiin JDM:n pariin. Täältä enemmän tietoa aiheesta. Ei siis ihan suoraan liity moottoriurheiluun pelkästään, mutta liittyy kumminkin. Tätä on hyvin vaikea selittää. :D

Ensin luonnostelin kynnet mallipohjille, joita olen netistä tulostanut. Kuviot päätin sijoittaa kuvattavuuden kannalta etusormeen, keskisormeen ja nimettömään. Pinta-alaakin niissä ihan hyvin. Piirtelin mallipohjalle kynnet tuollaisena kuin ne ovat ja väritkin merkkailin jokaiseen. Mietein pitkään, että  millä värillä lakkaan kynnet joihin ei kuviota tule lainkaan. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin valkoiseen, koska keskisormen pohjalla oli valkoinen joten se sopi myös koristelemattomiinkin.

Ihan ensimmäiseksi lakkailin kaikkiin kynsiin pohjavärit ja pikakuivattajan. Vasta seuraavana päivänä mua odotti 'puhtaat maalauskankaat'. Ensimmäiseksi leimasin 'Rising Sun':ia muistuttavan kuvion Konadin punaisella, BM-301 laatasta. Lisäsin vielä auringon pilkun pilkkutikulla. Onneksi tälläinen leimauslaatta löytyi melkein identtisenä kuin kuvio on, olisin ollut pulassa tuota käsinmaalatessa.

Seuraavaksi aloin tekemään Domoa, tuota ruskeata örkkelöistä. Ensin punaisella Konadilla ja sivetimellä suun alue. Pilkkutikulla mustat silmät. Punaisen kuivutta huonolla ja liian paksulla siveltimellä valkoisia hampaita Ginan valkoisella. Hieman hölmöt hampaat, mutta kiinnostus ei riittänyt koko kynnen uusimiseen. 

Nimetön oli varmaan helpoin tehdä. Mallia katsoin netistä ja tämäkin liittyy JDM:n. Arvelin, ettei keltainen ja vihreä erotu/peitä mustalla pohjalla, onneksi olin väärässä. Tämänkin maalailin siveltimellä käyttäen Ginatricotin Lemonia ja Rain Forestia. Näitä kaikkia maalailessa tajusin, että tarvitsee kyllä trimmailla tuota sivellintä, on hieman liian paksu ja kömpelö. Jälki ei ihan niin tarkkaa ollut kuin olisin halunnut. Muilla kynsillä olikin vain valkoinen pohja. 

Näissä vierähti tovi jos toinenkin, sekä tämän postauksenkin kirjoittamisessa kun halusin selittää miten olen nuo maalailut tehnyt. Olen silti ylpeä, että sain nämä tehtyä vaikka vähän myöhässä olenkin. Kaksilahkeinenkin tykkäsi kun kerrankin toteutin hänen ehdottamansa kynnet ! ;) 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Ginatricot : White
  • Ginatricot : Rain Forest
  • Ginatricot : Lemon
  • Golden Rose Matte : 12
  • Essie : Mink Muffs
  • Konad : Red
  • BM-301
  • Pilkkutikku
  • Ohut sivellin

Mitä mieltä kynsistä ? Osallistutko haasteisiin vaikka olisitkin jälkijunassa ? 

- Jenni

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

#Ablecs Week 6 : I Thought I'd Never


Heips ! Käsien iho on jo hieman parempi, mutta poistoaineen ja kynsilakan kosketus saattaa silti kirvellä. Nämä siis menivät yksi päivä ostoksilla ollessa ihan verille asti. Nyt ovat jo hieman paremmat. Juhlimaan en silti rupea kun voivat taas mennä pahemmaksi. Tätä on siis vain kolmessa sormessa yhteensä ja kahdessa ihan kynsinauhoilla asti. Uskalsin siis jopa poistaa vanhat lakkaukset eilen ja laittaa yöksi kaikki mahdolliset öljyt ja rasvat. Nyt kynsillä onkin vain Trindin Nail Repair ja aluslakka. Huomenna ajattelin lakkailla tämän kaiken keskellä yhdet unohtuneet haasteen kynnet, nimittäin urheilua. 

Esittelyssä tänään vanhempaa satoa juuri niiltä ajoilta kuin kaksi ihanaa OPI:ani saapui kätösiini. Aiheeseen tämä liittyy siten, että en ikinä uskonut omistavani OPI:n Purea, sillä nyt hintaa on aika kovasti. Onneksi olen tälläinen tarjous haukka ja Pure saikin luotani rakastavan kodin puoleen hintaan. Lakkauksen pääosassa on Ginatricotin Army Green, eli tuttavallisemmin armeijan vihreä. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyikin nätisti. Paritin sen siis OPI:en kanssa kun molempia uutukaisia oli pakko saada samaan aikaa kynsille. Kyllä, en osannut päättää ! Keskisormeen pääsi ihana Pure, en tiedä miten olen voinut elää ilman tätä ! Lastuja tuli juuri sopivasti kynsille ja niiden mukana tuli hieman ylellinen olo. Nimettömiin päätyi TGNAC:ia kaksi upeaa kerrosta. Nyt tiedän miksi tätä lakkaa on hehkutettu. Mainio peittävyys ja se kimallus on wow  ! Halusin pohjan jäädä kunnolla näkyviin joten leimailuiksi päätyi aika harvaa kiemura kuviota Konadin mustalla Pueenin 26-laatasta. Peukuista ei valitettavasti kuvaa ollut, mutta kynnen tyvessä oli kaksi hopeaa niittiä. Tykkäsin kynsistä kovasti ja myöskin lakoista. Tällä kertaa olin tyytyväinen kaikkeen ! :)

Mukavaa lauantaita kaikille ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • OPI : Pure
  • OPI : This Gown Needs A Crown
  • Ginatricot : Army Green
  • Konad : Black
  • Pueen 26
  • Hopeat niitit (kuvassa väärät)

Mitä mieltä kynsistä ? Omistatko jonkun arvokkaamman lakan ? 

- Jenni

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 5 : Textured


Heips ! Niin kuin aiemmin kerroinkin, osallistun joihinkin haasteen aiheisiin hieman jälkijunassa. En anna sen häiritä sillä aiheet on kivoja ja jääränä haluan ne toteuttaa vaikkakin sitten myöhempää kuin aikataulu. Muutenkin kynsirintamalla on aika hiljaista ollut kun muutamasta sormesta iho kuivunut ihan haavoille asti, joten ei se lakkailu kivun kanssa ole oikein mukavaa. Rasvoja käytän päivittäin jos jonkilaista ja yöksi puuvillahanskat. Nämä on aika rajun näköiset ja kipeätkin, kuvissa te ette niitä nää sillä olen 'joutunut' tovin jos toisenkin niitä muokkailemaan pois. Jos tämä ei ala helpottamaan niin tämän neidin tie käy lääkäriin jos apu löytyisi ja ihon saisi jälleen entiselleen. 

Iloisempiin aiheisiin eli kynsiin. Tällä kertaa teemana oli tekstuuria, hieman olen hankala tekstuurin käytössä jos ei lasketa pelkkää lakattua aksenttikynttä. Lakkauksen pohjalla Nails hololakkaa, tämä löytö on Seppälän alennuksista bongattu viime kesänä. Kyllä, pääsi vasta nyt kynsille asti. Kun kerran aurinko on porottanut kunnolla jo tovin aikaa päätin tarttua holoon. Tämä on sen verran luirua tavaraa, etää melkeinpä juoksee kynsinauhoille ja peittää melko kehnosti. Laitoin kolme kerrosta ja olisi voinut neljännenkin laittaa. Seuraavalla kerralla viisaammin jonkun hopean päälle. Holottaa oikein kauniisti, mutta unohdin auringon paistaessa ottaa siitä kuvan, joten näihin holottomiin kuviin on tyytyminen.  Koristeluiksi päätinkin teippailla pitkästä aikaa. Selailin pinterestiä hetken aikaa ja päädyin v-manitarran käyttöön. Tekstuurina toimi Rimmelin Shooting Star, joka sopi pohjaan mainiosti. Teippauksen rajalle laitoin vielä neliöniitit painaen ne hieman kosteaan lakkaan. Päällyslakkaahan noihin ei voinut enää laittaa, joten niitit eivät kovin kauaa paikoillaan viihtyneet. Hopealinjalla mentiin, mutta ei haitannut yhtään. Tykkäsin näistä kovasti ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Rimmel Space Dust : Shooting Star
  • Nails Hologram : 01
  • Hopeat neliöniitit
  • Manikyyritarrat

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lemppari hopea tekstuurisi ?

- Jenni 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 5 : Nature's Wonders


Heips ! Mulla ei ole ollut aikaa toteuttaa kaikkia haasteen teemoja, mutta päätin että julkaisisin ne vaikka eivät menisikään ns. ajallaan ja järjestyksessä. Nämä sopivat mielestäni tämän kertaiseen aiheeseen, onhan ne eläimetkin osa luonnon ihmeitä, eikö ? Kuvien laatu nyt on mitä on, kynnet olivat viimeiset jotka kuvasin vanhojen lamppujen alla ja ovatkin sen jälkeen unohtuneet esitellä. 

Minä, joka joskus ei voinut sietää oranssia lakkasi sillä kaikki kynnet. Essien Orange, it's obvious !-on kyllä kaunis oranssi. Levittyi hyvin sekä peitti kahdella kerroksella. Onneksi pidän nykyään keltaisesta ja oranssista kynsillä jäisi niin monet kauniit lakat muuten kokematta. W7 Sunset Island pääsi kokeilemattomista mukaan myös, en tiennyt peittääkö lakka itsensä päälle kerrostettuna joten pelasin varman päälle ja kerrostin sen Essien päälle. Ihana oranssikultainen shimmer, sitä pääsi peukaloihin, etusormiin ja pikkurilleihin. Muistelisin laittaneeni sitä vain yhden kerroksen jokaiseen. Shimmerin avulla valitsin kultaiset niititkin niille kynsille, kun sointui hyvin pohjan kanssa. Jo pohjaväriä valitessa tiesin leimaavani tiikereitä ja leimasinkin ne BM-613 laatasta Konadin mustalla. Näistä tulikin oikein kivat ja pirtsakat, tykkäsin näistä kovasti ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essie : Orange, It's Obvious ! 
  • W7 : Sunset Island
  • Konad : Black
  • Konad leimapäällyslakka
  • BM-613
  • Kultaiset niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Miten sinä ymmärrät haasteen aiheen ?

- Jenni

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevät kynsillä


Heips ! Taas on ollut kiireistä ja blogi on jäänyt toiseksi. Konekkin alkoi temppuilemaan eikä yhdistänyt enää internettiin. Sain homman korjattua neuvoilla ja asetusten palauttamisella. Luulin homman olevan 'muutaman minuutin-juttu', mutta siinä vierähtikin pitkä tovi. Parisen päivää kärvistelin netin puutetta, ennen kuin sain tietää miten homma korjataan joten nyt sitä ollaan tässä. Siksi olen siis aika hiljaa ollut. Työssäoppiminenkin loppui joten kynnetkään eivät kärsi enää niin paljoa ja kädet eivät kuivu korpuiksi. Kaiken kiireen ja internetin puuttumisen ohella olen kovasti lakkaillut kynsiä ja viettänyt aikaa autokoululla, ei ole paljosta kiinni niin on minullakin kortti taskussa ! 

Kevään merkkejä selvästi ilmassa joten kynnetkin ovat sen mukaiset. Pitkään jo kokeilemattomissa majaillut Yes Loven neon glitter vaalenvihreällä pohjalla pääsi kynsille. Sen kaveriksi valitsin myöskin Yes Loven lakan, vaalean limenvihreänä. Kynsillä Yes Lovea kolme kerrosta, jotta sain tasaisen lopputuloksen, olisi saanut varmasti kahdellakin jos olisi ollut tarkkana. Neon glitteriä laitoin nimettömiin yhden kerroksen. Glitterit asettuivat hyvin ja niitä tuli kerralla tarpeeksi siveltimeen. Tarkoituksena oli, että vihreät olisivat olleet samansävyiset, mutta multa ei löytynytkään vastaavaa kuin glitterlakan pohja. Joten valitsemani kaveri sille oli lähin sävy. Etu- ja keskisormiin kiemura leimat Pueenin 74-laatasta Konadin mustalla. Noissa kiemura leimoissa vaan on sitä jotain ! Kokeilin ensimmäistä kertaa kunnolla ja onnistuneesti myös Pueenilta tullutta leimasinta joka rantautui tänne laattojen kanssa samalla reissulla. Olen muutamasti sitä kokeillut ja aika huonoin tuloksin ja nyt halusin vihdoin kokeilla onnistunko sillä yhtä hyvin kuin kaksipäisellä löllöllä. Kyllä onnistuin, tällä vaan pitää olla erilainen tekniikka kuin vakio leimasimellani. Näistä tuli oikein kivat ja pirteän väriset ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Yes Love : 007
  • Yes Love : G1-3
  • Konad : Black
  • Pueen 74
  • Pueen leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on sinun luotto leimasimesi ?

- Jenni

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 4 : Turquoise


Heips ! Tällä kertaa haasteen kynnet eivät onnistuneetkaan niin kuin olisin halunnut, mutta aikaa ei ollut uusia tehdä vaikka mieli tekikin. Turkoosi on värinä aivan ihana sekä niin kesäinen joten olinkin tästä haasteesta innoissani. 

Kynsillä kaksi kerrosta Ginatricot Summer Sea:ta, joka nähtiinkin viime kesänä jo kynsillä. Aivan ihana sävy ja tämä tuokin mieleeni kesän ja meren ! Pikkurilliin laitoin Summer Sea:n päälle Turquoise Dustia, joka oli myös viimeksi käytettäessä yhdistettynä toisiinsa. Muilla kynsillä onkin Ginan valkoista myöskin kaksi kerrosta ja merellisesti kala leimat. Leimat Pueenin 91-laatasta Wet n Wildin Gold Albumilla. Tässä kohtaa petyin kuin leimoista ei tullut niin onnistuneet kuin olisin tahtonut. Pitää selvästi ostaa vielä pigmenttisempi kultainen leimailuun. Kyllähän ne kaloiksi siltikin tunnisti. Tykkäsin näistä, olihan nämä kesäiset ja merelliset niin kuin tarkoitinkin. Ihan kivat näistä tuli ! :) 

Mukavaa lauantaita ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Gintricot : Summer Sea
  • Ginatricot : Turquoise Dust
  • Ginatricot : White
  • Wet n' Wild Fergie : Gold Album (ei kuvassa)
  • Pueen 91

Mitä mieltä kynsistä ? Osallistuitko haasteeseen ?

- Jenni 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kuukauden kynnet


Heips ! Nyt onkin tämänkertaisten kuukauden kynsien esittelyn vuoro. Kuten sunnuntaina kirjoittelinkin, että tämä postaus hieman siirtyy, suunnittelin postauksen maanantaille, mutta kun olen tottunut joka toinen päivä postailemaan niin en siitä sitten poikennut. Taas kerran on kaksi kollaasia kun kynsiä on tullut tehtyä monet ja myös teemaviikkokin hieman lisäsi määrää. 

Pinkki taisi värinä olla se kuukauden 'juttu' ja ystävänpäivä näkyikin blogissa viikon mittaisena teemaviikkona. Teemaviikko olikin tosi suosittu ja siitä pidettiin kovin. Teemaviikon tekeminenkin oli mielestäni tosi mukavaa ja sainkin tehtyä monenlaiset rakkauskynnet. Aloitin myös kevään #Ablecs15 haasteen ja mukana olen vielä tähän mennessä pysynyt kaikissa aiheissa. Muutamat joukosta erottuvatkin mahtuivat pinkkiin joukkoon. Maanläheisiä värejä kokeiltiin simppeleillä koristeilla ja myös hieman räväkämpää sinistä. Kynsiin nro 5, kokeilin ensimmäistä kertaa Fing'rsin siirtokuvia. Uusia Ginan kevätlakkoja käytin kynsissä 3 ja 6. Totta kai käyttöön pääsi myös ihana ISYLM ! Lemppareiksi tästä kollaasista nousi kynnet 1, 4 ja 5.



Vielä toinen kollaasi missä onkin loput kuukauden kynsistä. Ginatricot taisi olla käytetyin lakkamerkki koko kuukautena. Perää pitivät Essence, Depend ja Golden  Rose. Ei ihan ollut skittletteä koko kuukausi vaan myös liukuvärjäystä ja pelkkää leimailua. Päätin myös, että käytän enemmän vanhempiakin lakkoja, teen lakkainventaarion tässä kuussa, tilaan lisää tikkuja sekä 'huollan' tarvittavat lakat. 

Tästä kollaasista lempparit olivat vieläkin vaikeampi valita, enkä siinä siis onnistunutkaan. Tämä kollaasillinen onnistui niin hyvin, että valitsen kaikki ylläolevat kynnet lemppareiksi. Selvää kehitystä on tapahtunut kun olen näitä verrannut ihka ensimmäisiin kynsikuviini joita tietokoneelta löysin. Eli voin olla iloinen, että on sitä jotain opittu ! :D Kun kerran hehkutetaan niin jatketaan siis samaa linjaa, kuvien laatukin on parantunut (ainakin omaan silmään) huomattavasti kun sain kunnolliset kuvausvalot, vielä kevään aikana onkin sitten uuden kameran vuoro. 


Yhteenvetona pinkkiä sekä valkoista oli paljon, ja aina vain ne leimailut kiinnostavat. Niittejäkin löytyi tavalliseen tapaansa. Glittereitä ja tekstuurejakin käytin aika ahkerasti. Lakkoja tuli vaihdettua usein ja kokeilemattomia sainkin ison kasan pois syntipurkista. Siltikin monessa lakkauksessa oli joitain vanhempiakin käytössä. Hyvä kuukausi kokonaisuudessaan, katsotaan mitä seuraava tuo tullessaan ! :)


Mitkä ovat sinun lempparisi kummastakin kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? Inspiroiduitko joistain lakkauksista ?

- Jenni

maanantai 2. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 3 : Fruitylicious


Heips ! Tänään ei poikkeuksellisesti tule kuukauden kynnet postausta, koska nyt on vielä sunnuntai ja haluan julkaista tämän viikon toisen haasteen kynnet. Sekä toiseksi olin aivan unohtanut, että tässä kuukaudessa on vähemmän päiviä, joten en ollut vielä tehnyt kuukauden kynnet kollaaseja. Hyvä minä ! 

Googlettelin ensin kaikenlaisia hedelmä kynsiä ja lisä googlettelun johdosta selvisi, että vesimelonikin on hedelmä (vaikka vihannekseksi sen luokittelenkin). Idean nappasin Pinterestistä, olin tylsä ja huono ihminen enkä jaksanut vaivata omia aivojani juuri lainkaan. :D Idea täältä. Valitsin sentään hieman alkuperäisestä poikkeavat sävyt. Toki tässä oli muutenkin oma lehmä ojassa ja halusin toistamiseen kokeilla liukuvärjäystä, että joskus opin sen täydellisesti. 

Pitkästä aikaa kynsille pääsi Flormarin vaaleanvihreä creme lakka, jonkalaista mulla ei toista ole. Niin kaunis pastellinen sävy ! Sen kaveriksi myöskin pitkästä aikaa Models Ownin Soda Pop Pink, joka on tämäkin aika hentoinen sävy. Flormaria kynsillä kaksi kerrosta ja MO:ta kolme, koska on niin kovin luirua tavaraa. Valkoistakin näihin tarvittiin liukuvärjärjäykseen ja sillä lakkasinkin keski-ja etusormen pohjalle yhden reilun kerroksen  Ginan valkoista jonka päälle kerros pikakuivattajaa. Meikkisienellä aloin liukua tekemään lätkien kaikki värit samaan aikaa sieneen, toistin sen n. 3-4 kertaa saadakseni haluamani tuloksen aikaiseksi. Nuo kun olivat niin vaaleita niin luulin, että joudun kerrostamaan niitä maailman tappiin asti, onneksi niin ei käynyt. Hetken kuivattelua ja lähimmällä mustalla eli Konadin leimauslakalla tein vesimelonille siemenet käyttäen pientä sivellintä apunani. Kyllä nämä ainakin avokin mielestä vesimelonit toivat mieleen ja se onkin pääasia. ;)  Näistä tuli ihan huikeen kivat enkä ymmärrä miksi en aikaisemmin ole näitä tehnyt kun mulla on vesimeloni-aihe listattuna kokeilemattomien koristeluiden listaani. Huisin söpöt, vaikka itse sanonkin, ja kesällä voisikin kokeilla uudestaan, jos ihan itse sommittelisi seuraavaksi. ;) 

Hassun hauskaa sunnuntai ehtoota ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Flormar Wet Look : WL02
  • Models Own : Soda Pop Pink
  • Gintricot : White
  • Konad : Black
  • Meikkisieni liukuvärjäykseen
  • Pieni sivellin

Mitä mieltä kynsistä ? Osallistuitko haasteeseen ?

- Jenni