lauantai 29. marraskuuta 2014

Vaaleankeltainen rakkaus


Heips ! Harmikseni eiliseen postaukseen ei tullut kommenttiehdotuksia joulukalenteriin liittyen, että mitä kalenteriin halutaan. No vielä kerkeää kertoa ideoita tänne. Todella tarvitsen apuanne, ettei kalenteri toistaisi itseään viime vuodelta. Muutaman jutun olen sinne jo keksinyt, mutta lisää tarvittaisiin jotta jokainen luukku sisältäisi jotakin. Jos ehdotuksia ei tule niin ollaan idea pulassa !

Halusin pitkän pinkin putken jälkeen kynsille jotain muuta ja räväkkää. En ollut vielä kokeillut ihanan keltaista Essenceäni sekä Rimmelin tekstuurikin oli vielä kokeilematta. Päätin yhdistää nämä kaksi ja lisäsin vielä mustaa sekä valkoista. Essence peitti hyvin kahdella kerroksella ja oli ihastuttava vaaleankeltainen. Kuvissa näyttää kirkkaammalta mitä oikeasti on, pullokuvassa lähempänä todellisuutta. Nimettömiin laitoin Essencen päälle Rimmelin kesäkokoelmasta kaksi kerrosta tekstuuria. Kovin karheaa tästä ei tullut, mutta oli tosi nätti siltikin. Peukalosta ja keskisormesta löytyy kaksi kerrosta Essien Blancia ja päällä leimat Konadin mustalla laatasta BM-314.
Tykkäsin kynsistä valtavasti ja keltainenkin on nykyään hyvä ystäväni. Kokonaisuus iski täysillä eikä lakoissakaan ollut moittimista. Like like ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Love Is In The Air
  • Rimmel Sweetie Crush : Sherbet Sweetheart
  • Essie : Blanc
  • Konad : Black (ei kuvassa)
  • BM-314
  • Leimasin ja skrapa

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko ennen inhonnut jotain väriä ja nyt tykkäät siitä kynsillä ? 

- Jenni

perjantai 28. marraskuuta 2014

Joulukalenteri ?


Heips ! Alkaa taas pian olemaan se aika vuodesta kun pitäsi päättää, että tuleeko blogiin joulukalenteri vai ei ? Kahtena vuotena mulla on sellainen ollut, ensimmäinen tosin meni aika penkin alle, toinen olikin jo parempi. Onko kiinnostuneita lueskelemaan joulukalenterin juttuja ? Kynsijuttuja ei varmaankaan niin paljon tulisi mitä normaalisti. Viime vuoden kalenteria pääsee katselemaan kun klikkailee tunnisteista Joulukalenteri 2013-kohtaa. Yllä oleva kuva on viime vuoden kalenteri, tämän vuoden kalenteri jos toteutuu niin en tee tällä kertaa kalenterikuvaa, koska haluan siitä hieman erilaisen.

Jotta joulukalenteriin saisin kaikkiin luukkuihin teitä kiinnostavia juttuja, saatte vapaasti kertoa ideoita kalenteriin. Muutama idea mulla jo onkin, mutta uusiakin pitäisi keksiä ettei joka vuosi toistaisi itseään. Haluatko kynsiä ? Reseptejä ? Talvisia kuvia ? Jotain muuta ?
Mietin myöskin, että haittaako jos kaikki aiheet eivät koske joulua tai ole niin jouluisia. Toteutus olisi monipuolisempaa ja vapaampaa. Näppikset sauhuamaan ja kertomaan ideoita kommenttilootaan, sana on vapaa ! 

Mitä mieltä joulukalenterista ? 

- Jenni

torstai 27. marraskuuta 2014

Syksyn sävyjä


Heips ja mukavaa keskiviikkoa ! 
Taas ollut ongelmia tämän tietokoneen kanssa ja näyttö sammuilee vieläkin itsekseen. Kaikenlisäksi Elisalla ollut ongelmia internetyhteyksien kanssa joten tämäkin viivästyi iltaan vaikka kerrankin olisin kerinnyt tekemään aikaisemmin. Onneksi lakkojen hypistely sentään piristää ! ;) 

Syksyistä lakkausta ja tummia sävyjä. Näissä onkin kynnet hieman pidemmät mitä tällä hetkellä, koska kylmemmät ilmat ja heikommat kynnen kulmat. Tykkään näistä tän hetken nysistäkin, mutta vähän pidemmätkin olis kivat. 
Essencen tummanpunainen herkku päätyi yhteen Ginan Expresson kanssa, Tummanpunainen peitti hyvin kahdella kerroksella. Tälläistä punaista mulla ei vielä ollut joten onneksi tämän Halpa-Hallista kotiutin ! Peukkuun pääsi pitkästä aikaa strassi, tällä kertaa ovaalin mallinen ja kupariin taittava. Expresson on värinä mulle hieman vieras ja en vieläkään tiedä tykkäänkö vaiko en, jotenkin silti niin nätti kuparinen sävy. Tämäkin peitti hyvin kahdella kerroksella. Nimettömään lehtileimat Pueenin 55-laatasta Konadin Vivid Pinkillä. Ihan jees kynnet, kyllä näillä nyt meni pari päivää. Eihän se nyt hyväksi olisi jos joka kynnet laittaisivat huokailemaan ihastuksesta, eihän ? 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Do You Speak Love ?
  • Ginatricot : Expresso
  • Konad : Vivid Pink
  • HK Girl
  • Pueen 55
  • Leimasin / skrapa (ei kuvassa)

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lemppari syksyn sävysi kynsillä ?

- Jenni 

maanantai 24. marraskuuta 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 10 : Love This Brand


Heips ! Taas on tullut postailtua harvakseen, mutta sallittakoon se sillä mulla on viimeinen vuosi ammattikoulussa ja opinnäytetyö vaatii kirjoittajaa. Koulun lisäksi pikkujoulukausi ja muu jouluhömppä vaatii aikaa. Eikä kotiakaan nyt ihan rempalleen voi jättää. Kaiken lisäksi tätä kirjoittaessa koneen näyttökin sammunut varmaan kymmenen kertaa, eli sillekkin pitäisi jotain tehdä ja takuu tietenki jo mennyt umpeen. Hermoja repivää. 

Hetkeen en ole kerinnyt mukaan #ablecaw haasteeseenkaan, enkä tehnyt kynsiä siihen tarkoituksella. Nämä sopivat tähän mielestäni hyvin, koska Yes Love on yksi lemppari lakkamerkeistäni. Merkki on edullinen ja melkein kaikki ostamani ovat olleet laadultaan hyviä. Muutamia kalliimpiakin merkkejä löytyy, mutta suurin osa lakoistani kuuluu kumminkin 'markettilakkoihin' tai 'halppiksiin'.

Kumminkin nyt niihin kynsiin, jotka olivat tosi simppelit ja aika vanhatkin tuolta arkistoista. Kuviakin vain nämä kaksi jotenkuten onnistunutta, valitettavasti. Yes Loven neonglitterlakat olivat kesällä hyvin pinnalla ja itseltänikin niitä löytyy muutamat. Itsestään peittäviä eivät olleet joten alle vaati mahdollisimman samansävyisen lakan, sellainen löytyi myöskin Yes Lovelta. Tosin tämä turkoosi/minttu oli hyvin huonolaatuinen ja peitti vasta kolmannella kerroksella ja raidoittui aivan kamalasti. Tämä taitaakin olla yksi huonoimmista Yes Loven lakoistani, kaikki muut ovat olleet aivan mainioita. Neonglitteriä laitoin kaksi ohutta kerrosta jotta sain aikaiseksi glittervoileivän, kun niitäkään ei oltu pitkään aikaan blogissa näkynyt. Yhtenä kerroksena tämä on kyllä mielestäni nätimpi, mutta tulipahan kokeiltua. Oli muuten aivan mahtavan värinen turkoosi/minttu, mihin tämä nyt kuuluisi luokitella, ihanan pirteä ! Simppelit kynnet ja lakasta tykkäsin, nähdään varmaan uudestaankin. Tosin pois ottaminen olikin sitten aivan oma lukunsa.. :D


Käytetyt kynsilakat :
  • Yes Love : Y4
  • Yes Love : G1-4
  • HK Girl

Mitä mieltä kynsistä ? Tykkäätkö neonglitter lakoista ? 

- Jenni

torstai 20. marraskuuta 2014

Jotain vanhaa ja pinkkiä !


Heips ! Pinkkejä ja punertavia lakkauksia löytyy vielä monet esiteltäväksi sekä muutama muunkin värinen. Luulin, että harvoin käytän pinkkiä jotta tulisi muitakin sävyjä kynsille, mutta kuvakansio kertookin totuuden. Yhden kuukauden aikana pelkkää pinkihtävää melkein kaikki ! Tai sitten olin vain ahkera lakkaaja. Kultaista ja hopeaakin on paljon ollut lähiakoina, mutta nekin sopivat niin moneksi ja melkein kaiken kanssa.

Näihin kynsiin ei valikoitunut mitään uutta, muutakuin leimauslaatta. Päätin lakkailla vanhemmillakin lakoilla, etten ihan unohda niitä uusien tieltä. Tämä ihana D'onna merkin pinkki lakka on päässyt vain kerran aikaisemmin kynsille, mukana tässä on hopeista hippua. Lakka on erittäin nätti ja peitti kahdella kerroksella. Tämän olen ostanut kirpparilta Yes Love lakkojen rinnalta kynsiharrastuksen alussa. Vaikka lakassa olikin hopea hitulaa halusin sen silti yhdistää kultaiseen, kyllä taas kultaista lakkauksessa. Nämä sopivat silti mielestäni hyvin yhteen ja kultainen sai leimat Konadin pinkillä Magentalla QA88-laatasta. Peukkuihin vielä laitoin muutamat kultaiset niitit vaikka kuvassa näyttävätkin hopeilta. 
Näitäkin tykkäsin katsella vaikka toisen leiman hieman epäonnistuessa se häiritsikin välillä vietävästi. Olivat nämä silti kivat ja pitäähän vanhoja lakkojakin käyttää etteivät ihan unohdu ! 

Mukavaa keskiviikkoa ! 

Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • D'onna :
  • Wet n Wild Fergie : Gold Album
  • Konad : Magenta
  • Laatta : QA88
  • Kultaiset niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Käytätkö lakkahuuruilun alussa ostamiasi lakkoja vielä vai ovatko ne jääneet unholaan ?

- Jenni

tiistai 18. marraskuuta 2014

Oranssia ja ikat


Heips ! Ilmeisesti jonkinlaatuista inspiraation puutetta on ilmassa tai sitten ongelmana on, että haluaa kaikkea kerralla kynsille. Näihin kynsiin löysin inspiraation Pinterestistä, tarkemmin täältä. Kynnet värejään myöden aika pitkälti inspiksestä, koska kokeilemattomissa lojui herkullinen Essence joka sopi tähän kuin nakutettu. Eikös kaikki joskus inspiroidu muista ? 

Kynsiltä löytyy kaksi hyvin levittyvää kerrosta kirkkaan oranssia Flashy Pumpkinia, erittäin vaikea tallentaa oikean sävyisenä kirkkautensa vuoksi. Miten minä joka joskus inhosi oransseja tykkää tästä ja monista muistakin ? Kuitenkin, tosi kaunis väri ja pisteenä i:n päälle holoniitit. Nimettömästä löytyy vakiot kaksi kerrosta Tiia Vanhatapion mustaa. Keskisormessa on kaksi kerrosta MO:n Naked Shimmeriä, lempi nudeni. Päälle ikat kuviota ohutta sivellintä apuna käyttäen, kuviot tehty kynsilakoilla. Nuden päällä on päällyslakka, mutta ikat kuosi jäi ilman, koska unohdin. Pikkuisessa kiireessä nämä ovat tehty ja kuvat napsein tekemisen jälkeen. Päällyslakan puutteen huomasin vasta kuvissa, koneelta kun kynnet olivat jo kärsineet kuvaus kelvottomiksi. Ei sitä livenä edes huomannut, en tiedä miten sokea voi olla, mutta näin käy joskus. Liikaa lakkahuuruja ? No ei anneta sen häiritä, nämä nousivat silti yksiksi lähiaikojen lemppareikseni. Pirtsakat ja toivat hymyn huulille synkän syksyn keskellä, eikä se ikat kuosikaan niin vaikea ollut tehdä kuin aluksi pelkäsin. :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Essence : Flashy Pumpkin
  • Tiia Vanhatapio : Black Bird
  • Essie : Blanc
  • Models Own : Naked Shimmer
  • Holo niitit *saatu
  • Ohut sivellin

Mitä mieltä kynsistä ? Joko olet kokeillut ikat printtiä ? Mistä saat inspiraatiosi kynsiin ?

- Jenni

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuin tähtitaivas

Heips ! Olen ollut saamaton enkä ole vielä kerinnyt esittelemään messuostoksia ja kynsillekkin niitä on jo päässyt. Esittelyt hoidan sitten myöhemmin, mutta näihin kynsiin pääsi uusi China Glazen lakkani, ihana For Audrey. Sekä Konadin Square leimauslaatta.

For Audreytä olen niin monen blogissa ihaillut ja tämän kun sain käsiini ei ollut riemulla rajaa. Todella kaunis sävy, jota en oikeanlaisena saanut kuviin vangittua. Kuvissa näyttää liian vihreältä mikä oikeasti on kauniin turkoosi. Levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella. 
Keskisormesta ja nimettömästä löytyy Essencen Let's Get Lostia myöskin kaksi kerrosta, tämäkin oli tosi nätti sävy. Leimat Konadin Herburn Bluella Konadin Square 01-laatasta. 
Kultaista lakkaa halusin kanssa ja sitä löytyykin peukaloista ja puolet keskisormesta. Luotto kultaiseni Wet n Wildin Gold Album. Keskisormeen rajalle laitoin kultaisia niittejä ja kuvia katsellessani mukaan on eksynyt yksi hopeakin tai niitistä on pinta kulunut. Kynnet toivat niin suuren onnistumisen tunteen sekä katselin niitä ihastuksesta huokaillen. Kokonaisuus toimi mainiosti ja rakastuin ! Näiden jälkeen tulikin muutama fail, mutta onnistumisen ilo näitä tehdessä ei muutama pettymys lannistanut lainkaan. :)

Hauskaa lauantai iltaa ! 

Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Essence : Let's Get Lost
  • China Glaze : For Audrey
  • Wet n Wild Fergie : Gold Album
  • Konad : Herburn Blue
  • Kultaiset niitit
  • Konad Square Image Plate 01

Mitä mieltä kynsistä ? Millainen lakkaus saa sinulle onnistumisen tunteita ? 

- Jenni

perjantai 14. marraskuuta 2014

Day 22 : Inspired by a song


Heips ! Pahoittelut tästä ilmoittamattomasta ei tapaisestani hiljaisuudesta. Tämä viikko on vaan mennyt niin nopeasti joka puolella juosten. Tiistaina ja keskiviikkona olin Huittisissa auttamassa pappaani ja vasta illalla päässyt kotiin joten aikaa ei ole blogin pariin ollut ja illalla sänky on tuntunut puoleensa vetävämmältä. Nyt kumminkin jatkan pitkästä aikaa 31 päivän kynsihaastetta, tällä kertaa inspiraatio lähtöisin laulusta, toisinsanoen Barbie Girl-laulusta. Pahoittelut kuvien laadusta, mutta pahatapaisena poistan lakkaukset ja vasta sitten katson kuvien lopputulosta, joten joskus käy näin. 

Vaistomaisesti yhdistän barbien pinkkiin, hopeaan ja kimaltavaan. Siitä lähdinkin kehittelemään kynsille. Pinkkinä toimii Yes Loven uusi pinkki, levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella. Multa luultavasti löytyy melkein samanlainenkin jo, mutta pinkkejä ei voi olla liikaa. Pinkeille kynsille laitoin koristeiksi pylpyrä glittereitä kaksi kappaletta per kynsi. Keskisormista löytyy Wettiksen valkoista ja pitsi leimat GA94-laatasta Tigerin hopealla. Nimettömissä niin sanotut puolikuumanit tehty v-mani tarroja käyttäen ja oman kynnen väriä tasoittamassa Essien Sugar Daddy. Väri lakkana käytetty Wettiksen Fergietä ja rajalle aseteltu lisää pyöreitä glittereitä. Päällyslakkana toimi HK Girl. 

Tykkäsin kynsistä ja ne olivat oikein tyttömäiset mikä sopi minulle mainiosti. Pinkkikin sai minulta rakastavan kodin ainakin siihen asti kunnes hukun kaikkiin pinkkeihin lakkoihin. 
Mukavaa viikonlopun odotusta !

Edit// Lisäsin toimintoihin tuonne tekstin loppuun 'Haluan tutoriaalin' mitä voi sitten klikkailla jos vastaan tulee kynnet joiden teko on jäänyt epäselväksi. Klikkailuja jos tulee monta yhteen lakkaukseen, ni teen vaihe vaiheelta postauksen niistä.


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • HK Girl pikakuivattaja (ei kuvassa)
  • Yes Love : F22
  • Wet n Wild Fergie : Going Platinum
  • Wet n Wild : French White Cream
  • Tiger : 18
  • Essie : Sugar Daddy
  • Pyöreät glitterit ja strassikynä
  • V-manikyyri tarroja
  • QA94-laatta

Mitä meiltä kynsistä ? Iskeekö barbie pinkki ?

- Jenni

maanantai 10. marraskuuta 2014

Leima decal kokeilussa


Heips ! Vihdoinkin minä sain kokeiltua pitkään pinnalla olleen leima decalin. Tämän viivyttely on usein johtunut ajan puutteesta tai siitä, ettei mulla muka ole hyviä leimoja tähän. Kyllä niitä laattoja oikeasti on ja ensi viikolla pitäisi laittaa tilaukseen lisää kauniita kuvia. Niitä ei voi ikinä olla liikaa, eihän ? Ideanahan näissä leima siirtokuvissa on, että leimassa on vain ääriviivat ja leiman sisusta 'väritetään' haluamallaan värillä. En sen pidemmin ala setvimään tämän tekoa, ettei postauksesta veny liian pitkää, google on ystävä jos asia on mennyt sinulta sivu suun.

Bundle Monsterin laatatkin päässeet kovempaan käyttöön nyt kun kynnetkin ovat lyhyemmät ja luultavasti tulevat pysymäänkin melko lyhyinä ja leimatkin mahtuvat kynsiin paremmin ! Paljon tuli taas uutta näihin kynsiin kokeiltua, kun lakat olivat vielä kokeilemattomia sekä koristelukin. Pitkään aikaan en lilaa/violettia en ollut kynsille laittanut, joten valinta oli helppo. Montaa tämän värimaailman lakkaa ei kokeilemattomissa ollutkaan. Pitkän pohdinnan jälkeen halusin yhdistää nämä kolme lakkaa. Värilakkoja löytyy jokaista kaksi hyvin levittyvää kerrosta ja sävyistäkin tykkäsin kovasti. Yes Loven glitterlakkaa vain yksi kerros Ginatricotin päällä, sävyt eivät täysin kohdanneet, mutta se ei haitannut kun glitterissä kumminki värillinen pohja. Leima siirtokuvat molemmissa keskisormissa väritin Essencen lakalla. Tosi simppelit kynnet, mutta leima siirtokuvassa oli sitä jotain niin en muihin kynsiin laittanutkaan koristeluita vaikka niin meinasinkin. Mielestäni näin oli ihan hyvä, varmasti tulen kokeilemaan näitä siirtokuvia uudestaankin !

Hyvää isänpäivää kaikille iseille !


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Essence : Break Through
  • Ginatricot : Purple Mint
  • Yes Love : G1-6
  • Konad musta leimauslakka
  • BM-317
  • 'Löllö' leimaisin

Mitä mieltä kynsistä ? Joko olet kokeillut leima decaleita ?

- Jenni

perjantai 7. marraskuuta 2014

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 8 : Tape 'em


Heips ! Taas vuorossa on haastetta. Nämä kynnet tein jo aiemmin ilman, että muistin haasteeseen kuuluvan teippailun. Teippailuun ryhtyminen vaatii kovat henkiset taistelut ja rautaiset hermot, ainakin mulla. Tällä viikolla ei aikeena ole teippien kanssa tapella, joten valitsin nämä julkaisemattomista lakkauksista tähän mukaan. 

Pohjalakkana toimii varmaan vuoden päivät kokeilua odottanut Wild & Mildin chrome lakka Macic Tulip. Lakka on vaikea kuvata, mutta siinäkin onnistuin yllättävän hyvin. Väriltään metallinen vaaleanpunainen ja taittaa myös kullanväriseen. Levittyi nätisti ja kuivui hyvin, kynsiltä löytyy kolme ohutta kerrosta. Siveltimien vedot olivat pakko olla tarkkaan harkittuja, koska tämä meinasi kaljuuntua sekä siveltimen jäljet näkyivät hyvin. Ilman ongelmia silti selvittiin ja sain nätin lopputuloksen, en vain tajua miksi en aiemmin ole kokeillut tätä ! Koristelut olivat simppelit ja löytyivät vain keskimmäisistä, koska en halunnut chromea piilottaa liikaa. V-gap teippailua en ollut ennen kokeillut, koska no teippi ei tule kanssani kovin hyvin toimeen. Päätin kumminkin tarttua härkää sarvista ja kokeilla, onnekseni mikään ei mennyt mönkään. Pinkkinä käytin Tigerin 21-sävyä, tämä valikoitui hyvän peittävyyden takia.Teipit pysyivät hyvin eivätkä päästäneet lakkaa livahtamaan ali. Tätä tekniikkaa on pakko kokeilla uudestaankin, minä meinaan tykästyin ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Wild & Mild : Macic Tulip
  • Tiger : 21
  • Koristeteippi
  • V-manikyyri teipit

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lempi koristeteippailusi ?

- Jenni

tiistai 4. marraskuuta 2014

Style Hunter


Heips ! Tämän kuun ensimmäinen kunnon kynsipostaus vuorossa. Nyt näitä kynsiä katsellessa mulle tulee mieleen talvi ja joulu. Leimat muistuttavat lumen kimmellyksestä. Teko hetkellä ei tälläisiä mielikuvia tullut, mutta näin jälkeenpäin.

Kynsille oli pakko yhdistää vielä kokeilemattomia mm. Pueenin laatta, Essien ja Essencen lakat. Essien Style Hunter on mahtava, leivittyi kuin unelma ja on kauniin värinenkin. Tämä kuuluu taas niihin vaikeasti kategorioitaviin väreihin, tälläinen pinkinpunertava, vadelmanvärinen ? Essie kynsille laitoin vielä niitit lisäksi, kun ei kaunista väriä tohdi paljon piilotella. Muista sormista löytyykin Ginan valkoista ja nimettömistä Essencen mustavalkoglitteriä. Samankaltaisia glittereitä löytyykin multa varmaan jo viisi, mutta tämä onneksi oli erilainen kuin muut. Valitettavasti valkoiset glitterit eivät pohjaväristä kauheasti näkyneet. Keskisormessa onkin 'loiste' leimat hopealla, Pueenin 61 laatasta. Leimauksiin käytin Tigerin hopeaa lakkaa, muutkin omistamani Tigerit leimaavat mainiosti, vinkvink. ;)
Tykkäsin näistä paljonkin ja värit sopivat mainiosti yhteen eikä koristeluissakaan mitään vikaa ollut. Kaikkia tullaankin varmasti näkemään myöhemminkin ! :) 

Mukavaa alkanutta viikkoa ! 



Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :

  • Essie : Style Hunter
  • Ginatricot : White
  • Essence : Black Dress And White Tie
  • Tiger : 18
  • Pueen 61
  • Niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Mitkä ovat lempi leimauslaattasi ?

- Jenni

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Kuukauden kynnet

1. Miittikynsiä  2. The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 3 : The Heart Of Autumn  3. Pretty in Pink !   4. Roosa nauha-kynnet  5. Syksy, Autumn, Höst  6. Hempeää liukua  7. Tassutellen ♥  8. The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 6 : Love This Technique  9. Pilviä ja vettä luvassa  10. The Finnis(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 7 : Trick or Treat  11. Veriroiskeita

Heips ! Tämä onkin jo kahdeksas kuukauden kynnet-postaus ! Aika rientää, juurihan vasta tämän aloitin. Nyt ollaankin jo marraskuussa ja pian jo joulukin kolkuttelee ovella. Mihin on aika rientänyt, taas ? Täältä pääseekin katselemaan viime kuukauden tuotokset.

Kuvia katsellessa huomaan leimojen olleen suosiossa lokakuussa. Leimailen yleensä Konadin omilla leimauslakoilla, mutta kuluvana kuukautena löysin itseltäni kokeilemalla muutamiakin lakkoja, jotka sopivat leimaukseen mainiosti. Wet n Wild Fergie lakat toimivat hyvin ja niistä kahta omistamaani tulikin käytettyä kynsissä 8 ja 9. Paljon on punaista / punertavaa ja pinkihtävää päässyt kynsille. Myös syksyisempiä sävyjä valikoitui sekä halloween kynsiäkin valmistui kaksin kappalein. Yhtä värikäs ei tämä kuukausi ollut niinkuin edellinen. Mukaan mahtui taas kokeilemattomia lakkoja, ideoita Pinterestistä ja uusia koristeluita. Skittletteä ja mix & matchiä mahtui sekaan myöskin ja perus elemettejäkin löytyi mm. niittejä, glitterlakkoja ja tekstuuria. Kokonaisuudessaan kiva kuukausi ja tykkäsin kaikista kynsistä !

Kynnetkin lyhenivät aika minimittaan, mutta mä tykkään näistä. Lemppareiksi nousi tällä kertaa 5, 7, 8, 10 ja 11. Yhtä lempparia en osaa taaskaan valita, erityisesti pidin halloween kynsistä sekä 5 ja 7 kynsistä.

Mitkä kynnet ovat teidän lempparit ? Miksi ? 

- Jenni

lauantai 1. marraskuuta 2014

Veriroiskeita


Heips ! Sain aikaan toisetkin Halloween kynnet, vaikka suunnitelmissa olikin muutamat enemmän. Ei inspiroinut alkaa maalailemaan mitään yksityiskohtaista ja leimailinkin jo viimeksi niin piti keksiä jotain muuta. Yhdet splatter kynnet olen jo aiemmin tehnytkin ja näinkin 'verikynsiä' joten tartuin siihen ideaan. Seuraava postaus sisältääkin kuukauden kynnet ja katsausta kynsiin ! 

Kaivoin pitkästä aikaa Nailsin valkoisen esiin ja päätin kokeilla onko siitä enää mihinkään ja ohentimen jälkeen toimi vallan mainiosti tämäkin. Peitti kahdella kerroksella ja jälki oli hyvää. Sitten alkoikin punaisten lakkojen etsiminen lakkalaatikosta. Valitsin sitten tummemman punaisen ja sen kaveriksi löytyikin kirkkaan punainen. Halusin niiden erottuvan toisistaan ja se menikin juuri niin. Roiskeita tehdessä meni taas tovi, että pääsi homman ytimeen ja lakkaa sai kynnelle asti. Hieman ärsytti isot läiskät, mutta niihinkin tottui. Kynnet olivat kokonaisuudessaan oikein kivat ja tykkäsin ! Ikävin osuus näissä oli siistiminen vaikka kuinka teippailin sormien ympärykset niin oli sitä lakkaa kämmenselässä ja joka puolella. Lakkauksen valmistuttua tulikin uitua käsirasvassa ja kynsinauhaöljyssä ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Nails : Snow White
  • Wet n Wild : I Red A Good Book
  • Golden Rose Matte Velvet : 106
  • Pilli

Mitä mieltä kynsistä ? Vietittekö Halloweenia ?

- Jenni