keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pääsiäispupu


Heips ! Pääsiäinenkin hurahti ohi niin nopeasti ja en muka kerinnyt näitä toisia pääsiäiskynsiä edes esitellä sen ollessa ajankohtaista. Toivottavasti kaikilla oli mukavaa ja sai paljon suklaata ! 
No, nyt ne kynnet kumminkin tänne päätyvät. Kovin pupuiset näistä ei oikeastaan tullut, kun halusin mahdollisesti olla näillä myös pääsiäisen jälkeen kun tiesin ajan olevan kortilla ja kynsiä ei mahdollisesti kerkeä heti lakkaamaan uudestaan. Väriensä puolesta sopivat niin kevääseen kuin pääsiäiseenkin. 

Lakkauksen pohjalta löytyy Essencen valkoista White Wild Ways lakkaa kaksi kerrosta. Aletaan olla jo uhkaavasti puolessa välissä tätä pulloa joten toivon Poriin pian saapuvan täydennystä ja se kauan odotettu 2m hylly ! Olin ihan hukassa koristeluiden kanssa ja jostain vain juolahti pitkästä aikaa yrittää distressed lakkausta. Väritkin valikoituivat hieman sattuman kaupalla. Tämä on siis jo aika monessa blogissa nähty kuivan sudin tekniikka jolla saa jos jonkinlaisia lopputuloksia aikaiseksi. Kokeilemattomista pääsi kaksi sävyä kynsille. Lilana toimi Essencen Beautiful Lies, joka kynsiltä pomppasikin esille aika hyvin. Oranssina viimeisimpiä messuostoksia China Glazen Papaya Punch, joka sekin on melko hallitseva, mutta samalla nätti kirkas oranssi. Limenvihreäksi valitsin Essencen L.O.L-lakan joka onkin jäänyt liian pitkäksi aikaa laatikkoon pölyttymään. Näin kuvia katsellessa olisi sitä vihreää pitänyt hieman enemmän sutia mukaan. Meinasin vielä ängetä vaaleansinistä joukkoon, mutta kaksilahkeinen oli kolmen eri värin kannalla. Onneksi pitäydyin siinä olisi voinut olla jo hieman liian sekavaa. Nimettömään pääsikin pieni valkoinen pupu aksenttikynneksi, vähän kuulsi värit pupusta lävitse, mutta ei onneksi liikaa. Meinasin pupuja ensin jokaiselle kynnelle kun olivat pieniä ja siroja, mutta arkissahan oli niitä ihan liian vähän jos niin olisi halunnut. Oikein kiva se lakkaus näinkin oli, ei liian pupumainen ja silti raikas. Tykkäsin ! :) 


Mitä mieltä kynsistä ? Miten pääsiäinen sujui ? 

- Jenni

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäiskarkit




Heips ! Pahoittelut pitkästä hiljaisuudestani eivät ole kynsijumalat olleet täällä kovin suotuisia, sormiinkin tuli ihottuma takaisin josta olen täällä aiemminkin maininnut ja se on melkein taas poistunutkin. Aikaani olen lähiaikoina viettänyt  mm. ikeassa ja nämä pääsiäiskynnetkin olen saanut tällä aikaa loihdittua. Muutama kynsi koki kamalan kohtalon ikea reissulla ja jälkeenpäin kasaus puuhissa, viikko ollaan vietetty pelkän aluslakan voimin. Ehkä suurin syy postailemattomuudelle on tuleva perheenlisäys, joka on alkanut viemään enemmän energiaa. Nyt en siis puhu mistään nelijalkaisesta ja karvaisesta kaverista. ;) Luultavasti lisääkin taukoja on luvassa, lähinnä nyt oman voinnin mukaan mennään. Saa nähdä miten se blogiin vaikuttaa, mutta päivä kerrallaan edetään ja katsellaan jos hän päivänvalon näkisi toukokuun lopulla ellei ihan kesäkuulle halua venyä. Postauksia ja kynsiä yritän tehdä varastoon niin, että julkaisuun ei tarvittaisi kuin pari klikkausta. Harrastusta en ole mihinkään jättämässä, mutta vaikuttaa se toki siihenkin. :)

Kynsille halusin nopeat ja helpot pääsiäiskynnet. Idea lähti niistä 'munakarkeista', jotka ovat väritykseltään pastellisia ja niissä on mustia pilkkuja. Pelkkää mustaa glitterlakkaa mulla ei ole joten käytin yhtä hyvin lähellä olevaa mustavalkoista glitteriä, nimittäin Lorealin Confettista. Alkaa Confettis olemaan melkoista liisteriä ja kun sitä meinasin ohentaa oli se pirulainen haihtunut pullosta. Seuraavaksi onkin ohennusaine ostoslistalla, oli se Loreal aika kamala levitettävä ja sitä oli tosi vaikea saada tasaisesti. Vaaleanpunaisena käytin nättiä Essencen Forgive Me:ta. Vaaleansininen oli Flormarin Wet Look sarjan WL01, tämänkin olin jo melkein unohtanut. Keltainen oli vaalein keltainen minkä omistan eli Essencen Love Is In The Air, oli se vain pirtsakka näiden pastellien rinnalla. Vaaleanvihreänä oli myöskin Flormarin Wet Lookkia WL02:ta, näiden Flormarien pitäisi ehdottomasti päästä useammin kynsille. Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli vaaleanlila söpöliini Ginatricotilta, Purple Wish. Oikein pirteä kokonaisuus ja toi kyllä mieleeni pääsiäisen, harmi kun niitä karkkeja ei kotoa löytynyt rekvisiitaksi kuviin. Tälläinen leikkisä lopputulos on välillä oikeinkin toivottu ja tuo mukavaa vaihtelua skittlettejen rinnalle !

Hauskaa pääsiäistä !


Mitä mieltä kynsistä ? Oletko jo tehnyt pääsiäiskynnet ?

- Jenni

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Raikas turkoosi


Heips ! Yritän tässä palautella aktiivisempaa bloggailu rutiinia ja ainakin vielä ollaan hyvällä mallilla sekä kynsikuviakin pitäisi riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen. Pääsiäinenkin on täällä pian joten varmaan pian nähdään taas teemakynsiä, niiden tekemisestä pidänkin kovasti ja saa nähdä riittääkö aika useampiinkin kynsiin ! 


Melkein unohduksiin päässyt Wild & Mildin Spunk oli saatava kynsille, on se sen verran kauniin värinen lakka. Oon muutenkin koittanut lähiakoina käyttää myös vanhempiakin lakkoja ja oonkin löytänyt uusia suosikkeja. Tämä kaunis turkoosi peittää hyvin kahdella kerroksella ja lakassa on mukana myös vähän shimmeriäkin. Turkooseille kynsille laitoin kirkkaat strassit ja peukaloihin parikin kappaletta. Olishan ne swarowskit paljon nätimmät kuin nämä muoviset, mutta niin harvoin pääsee kynsille niin saavat nämä riittää. Yllättäen kyhäsin Spunkin ympärille skittletten. Nimettömään pääsi kaksi kerrosta Wet n Wildin Going Platinum lakkaa, jonka päälle juuri hankkimani Ginatricotin Sparkling Silveriä pari kerrosta töpöttelemällä topsipuikolla. Kuvissa ei sitä kimallusta kunnolla näe, mutta kameran kautta ne glitterit on niin vaikea muutenkin vangita. Keskisormeen jo aika luottolakaksi Ginatricotin valkoisen tieltä noussut Essencen Wild White Ways ja leima Konadin mustalla Konadin Square 01-laatasta. Oikein kiva kokonaisuus taas kerran, tästäkin turkoosista oikein huokuu raikkaus. Tuntuu omituiselta kun on onnistunut niin monessa perättäisessä lakkauksessa eikä edes itse meinaa keksiä moitittavaa, no nautittakoon tästä niin kauan kuin tätä kestää. Pian voidaankin olla katastrofin partaalla ! ;) 




Mitä mieltä kynsistä ? Mikä väri on mielestäsi keväisen lakkauksen must ? 

- Jenni

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Söpöilyä siirtokuvin





Heips ! Sain taas aikaiseksi siirtää itseni tähän tietokoneelle vaikka uni meinasi ruveta painamaan silmiä, mutta kun oli pakko tulla postailemaan ettei meno täällä blogissa ihan latistu. Ei ainakaan ole puute lakkauksista vaan itse kirjoittaja on hieman laiskistunut. Onneksi blogiin on luvassa monenlaisia lakkauksia mm. oranssia, turkoosia ja myös jo unohdettuja lakkoja nähdään kynsillä myöskin. On näin päivien pidentyessä ilmeisesti lakkakärpänen purrut kun ideoita olisi vaikka muille jakaa ja kokeilemattomia on ihan olemattomasti enää jäljellä, vielä kun saisi kirjoitus innonkin kasvamaan enemmän ! 

Nämä kynnet tein parisen viikkoa sitten pienimuotoisille baby showereille mennessäni. Päätin lähteä söpöily linjalle sillä sellaisia siirtokuvia mulla on riittämiin ja niitä tulee todella harvoin laitettua kynsille asti. Katselin toki läpi myös leimauslaatat jossa olisikin ollut muutama varteenotettava leima, mutta ajattelin pelata varman päälle jos ne eivät olisikaan onnistuneet. Pitkästä aikaa valitsin kynsille Essien ihanan Style Hunterin, kauniin tumman pinkin creme lakan. Tämähän peittää hyvin kahdella kerroksella ja käyttäytyy muutenkin nätisti. En halunnut peittää sitä liikaa joten koristeluiksi valikoituikin nimettömään vain rivi valkoisia neliöniittejä jotka taittoivat vaaleanpunaiseen. Muille kynsille kaksi kerrosta Essencen Wild White Waysiä. Siirtokuvat valitsi komeampi puolisko ja tultiin lopputulokseen, että ne saavat luvan olla koiria vaikka muistuttaisivat hieman pupujakin. Toinen siirtokuva olikin hieman liian suuri ja osa perhosesta lähti siistiessä pois. Siirtokuvien toiselle sivulle töpöttelin topsipuikolla Ginatricotin vaaleanpunaista Pink Spot glitterlakkaa, jossa on hexejä kirkkaalla pohjalla. Ilman glittereitä lakkaus oli jotenkin keskeneräinen, mutta tuntui heti paljon valmiimmalta niiden kanssa. Näistä tuli oikein kivat vaikka en yleensä pidä näistä hahmo siirtokuvista tai niitä on vaikea saada yhdistettyä mihinkään lakkaukseen. Alun epäilyjen jälkeen tykkäsin kyllä kokonaisuudesta ! Pääsiäiseksi jos saisi vaikka tipu siirtokuvia kynsille asti ? 




Mitä mieltä kynsistä ? Pidätkö hahmo siirtokuvista ? 

- Jenni

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Hauraita kukkia


Heips !  Kevät sen kuin lähestyy ja tuntuu ettei mitään ole saanut vielä tänä vuonna tehtyä, ollaanhan sentään jo maaliskuussa. Kynsiä on tullut kevät fiiliksissä tehtyä ihan urakalla, mutta postauksille ei ole oikein aikaa löytynyt eikä selkäkipujen takia huvita kuluttaa aikaa istumalla liikaa. Tuleva kevät on muutenkin suurien mullistusten aikaa ja järjestelyt vievät omat aikansa, myöhemmin paljastankin sitten mistä on kyse. Siihen asti nautitaan lakkauksista ja muista kynsi höpinöistä.

Vihdoin kynsille pääsi toinenkin messuilta kotiuttamani Glam Lacin lakka, jos olisin tiennyt näiden olevan näinkin hyviä olisi useampi sävy tarttunut matkaan mukaan. Tämä vihertävän minttuinen ihanuus kantaa nimeä Mystical Pale Green. Lakassa oli kultaista shimmeriä mukana jonka mukaan valitsinkin koristelut. Kynsillä shimmer näkyi aika heikosti ja vielä heikommin kuvissa. Tämä peitti hyvin kahdella kerroksella ja oli hyvä levittää, oikein nätti sävy. Koristeluiksi leimasin kukkia Konadin mustalla BM-616 laatasta Clear Jelly Stamperilla. Yhteistyö leimasimen kanssa on vielä hieman hakusessa ja kukat eivät leimautuneet ihan kokonaan, siitä se tekstin otsikkokin sai alkunsa. Nimettömään pääsi shimmeristä inspiroituneena Dependin kultaista lakkaa ja kynnen tyveen Glam Lacin värisiä metalli niittejä. Pikkurilliä koristikin pelkästään kerros Essencen mustaa lakkaa. Ihan kiva kokonaisuus, vihreät niititkin olisivat voineet olla vaikka mustat. Glam Lacin lakkoja on ehdottomasti haalittava jostakin lisää ! 




Mitä mieltä kynsistä ? Kokemuksia Glam Lac-merkistä ? 

- Jenni

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Kuukauden kynnet


Heips ! Tämä kollaasi täyttyikin aika hyvin punaisen eri sävyistä sillä olihan viime kuussa pienimuotoinen ystävänpäivä teemaviikkokin blogissa. Aktiivisuus blogin puolella parani onneksi tammikuusta ja yhteensä postauksia tulikin yhdeksän kappaletta vaikka vieläkin saisi mielestäni parantaa. 

Paljon tuli kokeiltua Ginatricotilta hankkimiani lakkoja joissa olikin se uusi etiketti. Kauniita keväisiä sävyjä ja muutamia glitterlakkoja päätyi kotiin kannettavaksi. Kaikki eivät ihan vielä ole kynsille päässeet. Essencen joululakkojakin olisi vielä yksi kokeiltavana, yksi sentään pääsi kynsille. Pitääkin ottaa hommaksi tilata seuraavaksi lisää swatch tikkuja niin pysyisi uusistakin lakoista hieman paremmin perillä, ne ovatkin loppuneet jo aikoja sitten ja 'järjestelmä' on ihan sekaisin. Tuli myös kokeiltua BPS saamiani salmiakkiglittereitä ja todettua, että kynteni ovat liian kaarevat koko kynnen vuoraamiseen niillä. 

Vaikka skittlette veikin taas voiton oli koristelut silti yllättävän monipuolisia. Negative space leimailua, niittejä, pilkkuja, siirtokuvia, leimailuja, glitteriä. Mukana myös helpoimmat galaksi kynnet mitä ikinä voikaan olla. Tälle kuulle onkin luvassa enemmän eri värejä sillä mä olen ihan kevät fiiliksissä jo ! 

Lemppareiksi nousivat kynnet 2, 4, 6 ja 7. Ehdoton suosikki taitaa olla kynnet numerolla neljä, ne onnistuivat oikein hyvin ja lopputulos oli mieleinen. Kokonaisuus oli oikein kiva eikä mitään suurempaa katastrofia ollut ilmassa. 

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? 

- Jenni

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Korallia ja vesivärejä


Heips ! Helmikuukin vaihtunut jo maaliskuuhun ja multa jäi yhdet kynnet esittelemättä mitkä olisin ehdottomasti eilen halunnut julkaistuksi. Alkaa olla jo isokin ongelma tämän meidän netin kanssa kun ei toimi iltaisin lainkaan ja muutenkin hyvällä tuurilla. Vaikeuttaa tätä bloggailua aika tavalla kun ensin tietokone menee huoltoon ja sitten netin kanssa alkaa ongelmat. Alkaa olemaan jo hieman huvittavaakin. ;) 

Kynsille pääsi ihana Essencen Indian Summer, korallinen vai persikkainen kummaksi tämän nyt haluaa nimetä. Peittää 2-3 kerroksella, oli ehkä hieman paksua levittää, mutta onnistui kuitenkin. Sävy oli kyllä kaunis ja oikein raikaskin. Nimettömään pääsi luotto hopeaani OPI:n This Gown Needs A Crownia kaksi helppoa kerrosta. Hopea linjalla jatkettiin ja pitkästä aikaa mukaan pääsi muutamat pyöreät glitterit OPI:n I Snow You Love Me:sta. Unholaan jääneet OPI:n Sheet Tintsit pääsivät soppaan myöskin. Keskisormessa on alla valkoinen lakka, Essencen Wild White Ways vaikka se onkin tuotekuvasta unohtunut. Leima on Pueenin SE02A-laatasta Konadin mustalla, joka ei oikein edes mahtunut kuvaan. Muistaisin käyttäneeni kyseistä kuviota laatasta aiemminkin, mutta mitään todisteita ei siitä ollut. Etsinnässä oli siis kuvio minkä voi värittää näillä Sheer Tintseillä. Käytin jokaista väriä ja yritin vähän sinne tänne niitä värejä sijoitella, ehkä hieman liian paksuja nämä tähän hommaan ovat, mutta ei näillä kovin usein käyttöä olekkaan. Ajatuksena oli kaunis kesäinen kukka joka sopisi muuhun lakkaukseen, mutta se jäi silti jotenkin 'irralliseksi' muuhun lakkaukseen verrattuna. Keskisormi jotenkin pilasi lakkauksen kokonaisuuden ja sen myötä pääsikin koko komeus seuraavana päivänä poistoon. Pidin kyllä muista kynsistä, mutta vesivärittelyt nyt eivät oikein onnistuneet niin kuin olisin halunnut. Seuraavaksi onkin taas kuukauden kynsien vuoro ! 


Mitä mieltä kynsistä ? Onko vesiväreilyt jo ihan out ?

- Jenni