maanantai 31. heinäkuuta 2017

Vaaleanpunaiset sulat








Heips ! Niinhän se heinäkuukin meni ohi yhdessä hujauksessa, toivottavasti vielä elokuussa saadaan nauttia kesäisistä säistä. Vielä en todellakaan ole valmis syksyyn sillä kesäsäillä ei paljoa meitä ole hemmoteltu. Onneksi kerkeää esitellä viimeiset kynnet heinäkuulle ja huomenna katsellaankin katsausta tämän kuun kynsistä ! 

Vaaleanpunainen ja pinkki ovat yksiä lemppareitani kynsillä. Olen paljon kesän aikana lakkaillut eri väreillä, mutta vaalenapunaista on kynsille päässyt aika harvoin. Asia piti korjata ja valitsinkin jo paljon käytetyn Essencen Free Hugsin, perus vaaleanpunainen creme joka pelittää parilla kerroksella. Tällä kertaa ajattelin, että less is more ja vaaleanpunainen sai kaverikseen Essencen Wild White Waysiä. Sulka leimat Konadin Pastel Pinkillä joka oli samaa sävyä kuin Free Hugs, laattana vanhempaa tuotantoa Bundle Monsterilta laatta BM-214. Välillä se vähemmän on enemmän, tykkäsin näistä simppeleistä lakkauksista. Aina ei kynnet vaadi monen tunnin työtä jotta niistä pitäisi !


Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Boom Boom Pow










Heips ! Voitin heinäkuun alussa TalkandBake-blogin facebook arvonnan josta sain ison paketillisen lakkoja, monet merkeistä oli mulle aivan uusia tuttavuuksia. Lakoista on osa jo päässyt kynsille asti, mutta vielä on kokeiltavaa sillä lakkoja oli paketissa paljon. 

Nyt esittelenkin ensimmäisen kaksikon. Valitsin kultaisen kaveriksi Avonin Barely There-lakan, kylmän sävyinen nude sopii ihoni kaveriksi loistavasti. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja yllätyin leveästä siveltimestä jolla lakkaa oli helppo levittää. Aiempaa kokemusta Avoneista ei ole joten tämä nude oli positiivinen tuttavuus, peittikin hyvin kahdella kerroksella. Nimettömästä löytyy kultainen liuku Wet n Wildin Gold Albumilla, suunnittelin ensin laittavani glitteriä liu'un päälle, mutta tykkäsin siitä ilmankin glitteriä joten annoin sen olla. Keskisormesta löytyy pohjalta myös Wet n Wildin kultaista ja päällä kerros Deborah Lippmannin kultaista glitterlakkaa Boom Boom Pow:ta. Multa ei olekkaan aiemmin löytynyt mielestäni hienoa kultaista glitterlakkaa, mutta onneksi tämä muutti luokseni sillä onhan tämä ihana ! Kultainen ja nude sopivat loistavasti yhteen, lopputulos oli mielestäni huoliteltu ja elegantti samaan aikaa !



Mitä mieltä kynsistä ? Mitä sinä olet voittanut viimeksi ?

- Jenni

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Juhlakynnet


Heips ! Olen saattanut aiemmin jossain postauksessa mainita meidän pikkumiehen ensimmäisistä synttäreistä. Niitä vietettiin siis jo kesäkuun kymmenes päivä ja nyt esittelyyn pääsee lakkaukset jotka tein mekkoon sopiviksi. Löysin siis vahingossa aivan ihanan turkoosin maksimekon, olin kärsinyt mekko kriisistä jo useamman kuukauden joten mekko lähti välittömästi tilaukseen. Saapuessaan se oli ihan täydellinen ja istui päälle kuin toinen iho. Tämän tyylistä mekkoa etsin jo viime kesänä pojan nimiäisiin enkä löytänyt mitään sinne päinkään. Nyt tämä ihanuus odottaa taas muita juhlia tulevaksi !

Ensin ajattelin jotain kivaa skittletteä, mutta ajan ollessa rajallinen piti mennä lyhyeämmän kaavan mukaan. Edellisenä päivänä olin lakannut varpaisiin samanlaisen lakkauksen jonka päätin tehdä sitten sormillekkin. Ensimmäiset vieraat tulivat ajoissa ja heidän lähdettyään nappasin lakkapullot käsiini, no kyllähän sitä muutamat vieraat saivatkin lakkauspuuhia todistaa kun en ollutkaan ihan niin nopea kun ajattelin. Lakkauksen pohjalla sävy sävyyn mekon kanssa on ihana turkoosi China Glaze, Too Yacht To Handle. Tämä olikin aikoinaan ensimmäisiä ChG:n lakkojani ja vieläkin on erinomaisessa kunnossa. Päälle kerros Essecen holotopperia, Crashed The Partya. Tätä tekisikin mieli laittaa jokaiseen lakkaukseen sillä se tuo kynsille kivan kimalluksen. Pitkään hyllyä koristellut OPIn ISYLM pääsi juhlakynsille, glitterit kynsien tyviin ja valmista. Jostain syystä kuvat kynsistä on ihan säälittäviä ja laadultaa aika epätarkkoja. En toki tarkistanut kuvia ennen lakkojen poistoa jolloin tältä oltaisiin voitu välttyä. Tosin lakkapohja ja glitterit hohtivat kynsillä sen verran voimakkaasti etten yhtään ihmettele, että laatu on mitä on. Sain hyvän kuvan myös missä varpaiden lakkaus näkyy, mutta nyt en löydä kyseistä kuvaa mistään. Sain vierailta kehuja niin mekosta kuin kynsistäkin ja vielä pisteenä i:n päälle itse juhlakalulla oli myös mekkooni sopiva vaatetus. Tykkäsin kynsistä ihan hulluna ja odotan innolla, että saan pukea mekon taas päälleni !



Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset olivat sinun viimeisimmät juhlakyntesi ?

- Jenni

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Sirot siirtokuvat
















Heips ! Maanantai on taas täällä ja sainkin repäistyä aikaa kynsien esittelyyn. Pitääkin tällä viikolla oikein ryhdistäytyä tämän blogin kanssa, sillä pian mulla on koko loppu vuoden kynnet jo varastossa jos en niitä tänne blogiin saa laitettua. Kyllähän niitä kynsiä nyt kertyykin kun niitä tulee viikossa tehtyä aika monet. 

En ollutkaan vielä esitellyt kaikkia Essencen Out Of Space Stories lakkoja, mutta nyt on vuorossa taas yksi niistä. Tämä musta kaunokainen kantaa nimeä 1000 Light Year Away, mustalla pohjalla on pientä hologlitteriä ja vähän isompia hexejä. Oikein kaunis tapaus ja kaksi kerrosta riitti hyvin. Nudeista innostuneena, tämä saikin kaverikseen Essencen I Nude It-lakan, suuresta käytöstä johtuen pullo onkin melkein jo puolessa välissä. Tätä nudea mulla onkin jo toinen pullo odottamassa, sillä satuin ostamaan vahingossa itselleni tuplakappaleen kun ihailin sävyä kaupassa enkä muistanut juuri sitä omistavani. Nudeille kynsille löysin sopivan siroja mustia siirtokuvia, nämä olivat näppäriä ja toimivat niin kuin pitikin. Tuntuu vain nuo siirtokuvat unohtuvan kun aina meinaa tarttua leimasimeen. Tykkäsin lopputuloksesta ja onhan tuo musta glitterlakka nyt aivan ihana !



Mitä mieltä kynsistä ? Miten yleensä koristelet kynnet ?

- Jenni

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Viininpunainen marjapuuro ?








Heips ! Voisipa melkein sanoa elämän olevat hektistä kun tietokone aukeaa ehkä kerran viikossa jos edes muistaa sen olemassaolon. Onneksi tänne on aina niin mukava palata vaikka pyrinkin postailemaan yleensä päivisin joskus vain tekee mieli näpytellä iltamyöhällä. 

Essencen Love Me Like You Do oli odottanut kokeilemista jo yhden iäisyyden ja kun en keksinyt kynsille mitään niin lähdin siitä liikkeelle. Lakkasin lakkaa kaksi kerrosta kaikille kynsille ja se olikin paljon kivempi kynsillä mitä pullon perusteella ensin ajattelin. Levittyi ja peitti hyvin. Ajattelin lakan olevan kiva yksinäänkin jos en keksi koristeluita. Lakan ollessa kynsillä tartuinkin Essencen hologlittertopperiin hetken mielijohteesta, glitterin jälkeen kynnet kaipasivat vielä jotakin. Kävin varmaan kaikki laattani lävitse ja vihdoin löysin sopivan kiemurakuvion leimattavaksi BM-023 laatasta CN:n mustalla. Mustat leimauslakkani vetelevät viimeisiään joten saa heittää vinkkejä hyvistä vaihtoehdoista! Kynsistä tuli oikein kivat vaikka epäilinkin tuon pohjalakan sävyä monta kertaa ennen kynsille laittoa. Onkohan tuo sävy nyt sitten viininpunainen vai marjapuuro ? Mukavaa perjantaita !



Mitä mieltä kynsistä ? Lakkaatko ilman suunnitelmia ?

- Jenni

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Raikas vihreä




Heips ! Aurinkoista lauantaita, täällä on ainakin heinäkuu ollut aika sateinen ja nyt on ainakin pari päivää ollut aurinkoista, toivottavasti hyvät ilmat jatkuisivat vielä niin saisi nauttia kesästä !

Vaaleanvihreänä pääroolissa on Essencen Brazil Jungle, sävy on raikas ja kesäinen. Peitti hyvin kahdella kerroksella. Keskisormeen Essencen päälle laitoin Goldenrosen vihreää tekstuurilakkaa. Alun alkaen halusin tätä tekstuuria kynsille ja valitsin cremen sen mukaan mikä oli tekstuurin sävyä lähimpänä. Valinta oli onnistunut sillä nämä sopivat hyvin yhteen. Muissa kynsissä Essencen valkoista. Bundle Monsterin meriaiheisesta laattasetistä löytyi mielenkiintoinen kuvio vaikka en tiedäkkään mitä nämä esittävät, näyttävät vähän kyllä kurkuilta. Leimoihin käytin Crystal Nailsin mustaa leimauslakkaa. Näistä tuli kyllä ihanan kesäiset ja viihdyin näillä ihan hyvin !


Mitä mieltä kynsistä ? Miten sinä suunnittelet lakkaukset ?

- Jenni

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Kuukauden kynnet


Heips ! Aurinkoista heinäkuuta, pitää toivoa ilmojen pysyvän yhtä hyvänä kuin nyt muutaman päivän on ollut. Viime kuu olikin hieman parempi sisällöltään kuin aiempi ja olen siihen hyvin tyytyväinen. On tainnut blogi ja lakkakärpänen taas kesän tullen purra oikein kunnolla. Tälle kesälle olen kerinnyt tekemään jo yhdet rantakynnet jotka pääsevätkin tässä kuussa blogiin asti. 

Yritin esitellä hieman erilaisia lakkauksia sillä huomasin, että tosi moni lakkauksista oli pinkkiä tai punertavaa ja nyt niistä muutamat jäikin heinäkuulle. Sain aikaiseksi kokeiltua ensimmäistä kertaa folioitakin kynsille, en käyttänyt liimaa vaan laitoin foliota suoraan hieman tahmeaan lakkaan kiinni. Mukaan mahtui myös vesivärittelyä, leimailua ja ihanaa raikasta neonglitteriä. Aika monipuolinen kokonaisuus ja pidin kyllä kaikista lakkauksista. Toivottavasti tässä kuussa blogista löytyisi enemmän lakkauksia. Mukavaa lauantain jatkoa !

Kuukauden lakka : Essence Black Is Back
Paras ostos / hankinta : Essence Megalast base coat
Lempi lakkaus : Kesäkukkia
Suosikki koristelutyyli : Kynsifolio ja siirtokuvat 


Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni