perjantai 30. tammikuuta 2015

Green Dust


Heipsan ihanat ! Tähän viikkoon on kulunut jännitystä kerrakseen sekä menoa ja meininkiä. Nyt vasta ilta myöhällä suon aikaa blogille. On tuntunut todella oudolta kun ei ole kerinnyt postailemaan kovin usein, jotenkin tuntuu että jotakin puuttuu. Nämä kynnet on vielä vanhojen lamppujen alla otettu ja ero onkin aika huomattava, muutamat vanhat on vielä esittelemättä kunnes siirrytään vallan parempi sävyisempiin kuviin (toivottavasti). 

Aika Ginatricot painoitteiset lakat osasin valita ja yhdistää toisiinsa. Green Dust pääsi päärooliin ja sen ympärille aloinkin suunnitella. Green Dust on tosi kaunis armeijanvihreä shimmerillä. Peitti hyvin kahdella kerroksella ja sävyyn rakastuin. Tämän kaveriksi sopi mainiosti kultainen ja kokeilinkin Dependin 416 sävyä. Tämäkin peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyi hyvin. En vieläkään ole tottunut pieniin Dependin pullohin. 416 oli sävyltään kylmän kultainen, päälle laitoin vielä Ginan kultaista glitterlakkaa. Keskisormiin pääsi vielä yhtä Ginan lakkaa ja valkoisena totta kai. Leimat BM-606 laatasta Konadin mustalla. Vähän meni vinoon, mutta tälläiset leimat onkin hieman haasteellinen kohdistaa pyöreällä leimasimella. Vielä laitoin väreihin sopivat kultaiset niitit vihreille kynsille. Tykkäsin näistä tosi paljon vaikka Green Dustin sävyiset lakat eivät joskus innostaneetkaan. Kokonaisuus toimi omaan silmääni vaikka leimat eivät ihan olleetkaan täydelliset. Olivat kyllä mieleiset ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Ginatricot : Green Dust
  • Ginatricot : Top Of The Line
  • Ginatricot : White
  • Depend : 416
  • Konad : Black
  • BM-606
  • Kultaiset niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko kaikkiruokainen lakkojen väreissä ?

- Jenni 

tiistai 27. tammikuuta 2015

Petroolia


Heips ! Aluksi ilmoitankin, että blogille ei ole aikaa nyt yhtä paljon kun yleensä. Työssäoppimis paikalta kestää melkein tunnin tulla bussilla kotiin ja illalla välillä on muutakin menoa. Hyvällä tuurilla olen siis vasta kuuden jälkeen kotona ja ensimmäisenä ei jaksaisi pakertaa postausta. Pahoittelut siitä, mutta kirjoittelen niin paljon kun vaan kerkeän !  Hieman tämä järjestely harmittaa itseänikin kun tykkäsin joka toinen päivä postailla, vaan nyt tuntuu päivästä loppuvan tunnit kesken kun kaikkea olisi kiva tehdä. 

Kynsille päätyi jälleen yksi voittamistani Dependin lakoista. Sävy 425 on tumman petrooli turkoosilla shimmerillä. Shimmer näkyi kyllä kynsillä, mutta kuviin sitä oli vaikea saada. Levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella. Dependin seuraksi valitsin pitkästä aikaa Jolly Jewelin 114. Tykkään tästä glitteristä vaikka siinä onkin tikkuja seassa. Sopi mainiosti Dependin pariksi. Keskisormiin halusin tekstileimoja (koska ne vaan on parhaita) Pueenin 86-laatasta Konadin Herburn Bluella. Viikonloppuna sain vihdoin kätösiini uudet lamppuni ja nämä onkin ensimmäiset kuvat mitkä niiden alla otin. Harjoittelua ja kameran säätöä vielä, mutta ovat todella paljon parempia kuin vanhemmat kuvat. Nämä olivat pikalakkaukset kerrassaan, mutta tykkäsin näistä silti. Nämä kestivätkin hyvin neljä päivää kun en millään jaksanut vaihtaa lakkoja. Nyt mulla onkin Ginan kevät lakoista osa kotiutunut ja niitä polttelisi päästä kokeilemaan vaikka eilen lakkailinkin ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Depend : 425
  • Golden Rose Jolly Jewels : 114
  • Konad : Herburn Blue
  • Pueen 86

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko jo ostellut kevät lakkoja ?

- Jenni

perjantai 23. tammikuuta 2015

I Snow You Love Me


Heips ! Kynsillä tällä kertaa tosi simppelit lakkaukset. ISYLM:n saapuessa kätösiini on mieli tehnyt käyttää sitä vähintään joka toisessa lakkauksessa. Intoa ei hidasta se, että olen sitä nähnyt käytettävän mitä erilaisemmissa maneissa ja niin monella tapaa joita on pakko kokeilla. Puolustukseksi sanottakoon, että se vaan on niin nätti, näyttävä ja helppo tapa koristella ! 

Kynnet olivat kiireisen illan pelastus ja koristeluiksi OPI valikoitui helposti, ei glittereiden asetteluun kauaa mene ja nopeasti oli valmista. Kynsillä taas Essenceä ja tällä kertaa onkin Dare To Kiss. Tämä on satiini lakka, joten kuivuu satiiniseksi. Itse halusin pinnasta kiiltävän ja se kävi kävikin päällyslakalla. Peitti hyvin jo yhdellä kerroksella, mutta tämän nopeasti kuivuvuudesta sain aikaa ikäviä jälkiä lakkaan joten lopullinen oli kaksi kerrosta. Tämä on tosi erikoisen värinen, nuden vaaleanpunainen (?), tosi hempeä kumminkin. Tarkoitus oli siis tehdä aika rauhalliset kynnet, mutta ISYLM teki näistä silti näyttävät. Essencenkin sain pois testaamattomista onneksi, olin pitänyt sitä siellä aivan liian kauan. Vaikka nämä olivatkin simppelit ja aika hempeätkin vielä niin silti pidin näistä. Kieltämättä näin talvisten, jouluisten ja hemppisten jälkeen kaipaa kovasti neonvärejä ja mulla olikin oranssit kynnet juuri tällä viikolla. Seuraavaksi pakko laittaa pinkkiä, koska ne ovat jääneet huomiotta liian pitkäksi aikaa ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikket :
  • Essence : Dare To Kiss
  • OPI : I Snow You Love Me
  • HK Girl
  • Pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset koristelut teet yleensä kiireessä ?

- Jenni

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Roller Coaster


Heips ! Työssäoppiminen on jo alkanut ja taitaa mennä hetki totutella taas bussilla liikkumiseen. Koulumatka multa taittuu fillarilla n. 5 minuutissa, mutta nyt matkoihin meneekin n. tunti. Eli heräämäänkin joutuu siis aikaisemmin. Mä en ole lainkaan aamuihminen ja aikaisempi herätyskin on jo saavutus. Kaikenlisäksi jatkolinkkariin ehtiminenkin on täpärällä. Julkiset eivät vaan ole mua varten, mutta onneksi tämä ei olekkaan kuin 8vk keissi. :D

Esittelyssä tällä kertaa yhdet unohtuneet, nämä ovat marraskuun lopulta. En ymmärrä miten kynsikuvia saan 'kadotettua' tuonne albumin syövereihin ja siinä olen erityisen hyvä. Kokeilemattomia oli näissä tällä kertaa vain yksi, Essencen Roller Coaster.  Vedenvihreä lakka, vihreällä shimmerillä. Todella kaunis väri, peitti hyvin kahdella kerroksella sekä levittyi hyvin. Kahteen kynteen laitoin hopeiset niitit ja pikkurilliin La Femmen hopeista crackle lakkaa meikkisienellä töpöttäen. Niitin olisin tähänkin halunnut, mutta kynsi on niin pieni ja kaareva joten muuta oli keksittävä. Muilla kynsillä MO:n Mushroom, harmaa creme. Messuilta kotiuttamani Konadin laatta on jäänyt hieman hylkiöksi muiden laattojen saavuttua maailmalta, mutta ennen niiden saapumista käytin sitä mm. näihin kynsiin. Tigerin vedenvihreä oli suurinpiirtein aika lähellä Essencen sävyä, ainakin paperille leimatessa, mutta olikin liian vaalea kynnellä. En antanut sen häiritä kun kumminkin sopi värimaailmaan. Ihan kivat kynnet olivat, Rolle Coaster jäi kyllä mieleen kun oli niin kauniin värinen ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Essence : Roller Coaster
  • La Femme : Classic Silver
  • Models Own : Mushroom
  • Tiger : 47
  • Konad Square 01
  • Niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Tykkäätkö Essencen lakoista ?

- Jenni

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Berry & Mauve Suede


Heips ! Kynsillä yhdellä kertaa kolme kokeilematonta lakkaa ja yhdet leimat uudesta laatasta. Alan olemaan jo pro tässä uusien yhdistelyssä. Pakkohan niitä on yhdistellä tai kokeilemattomia ei saa ikinä nolliin ja ne ahdistaa vaikka koitan olla ottamatta stressiä niistä. Kaikenlisäksi uutuudet lymyilevät yhdellä hyllyllä (kynsilakkahyllyssä) tyrkyllä, joten niitä ei voi noin vain unohtaa. Tosin vanhemmat kokeilemattomat ovat kyllä paikoillaan, mutta tikkupurkista löytyvät kyllä. 

Jos asiaan mennään niin tällä kertaa taas vuorossa lilaa skittletteä. Mukaan pääsi yksi lakka, jonka ostin facenkirpparilta ennen joulua, ostin myös aiemmin esittelemäni W7:n ja muutaman muun. Olen lakat unohtanut esitellä facebookin puolella. Tämä oli siis W7 Mauve Suede, herkullinen lila ja peittää 1-2 kerroksella. Nopeasta kuivumisesta plussaa, kuivuu siis mattapintaiseksi (vai satiini?), mutta halusin sen kiiltävänä joten lisäsin päällyslakan. Myös ennen uutta vuotta kotiutin kauan himoitsemani OPI:n I Snow You Love Me:n kynsiryhmän kautta, joten halusin sitäkin vihdoin kynsille. Kahdet glitterit peukaloissa ja etusormissa. Tämä on myös päässyt useampaan otteeseen jo käyttöön. Ginatricotin Berryn löysin alekorista 1,50€ ja sen myös sovitin lakkaukseen, luulin tämän sävyisen jo omistavani, mutta ei sentään. Ihana purppura creme ja peittää kahdella kerroksella. Nimettömissä Ginatricot White ja leimat Pueenin 49-laatasta, leimaukseen käytin W7 Mauve Suedea ja toimi moitteettomasti. Lakkaus sisälsi lemppari elementtejäni ja tykkäsin näistä tosi paljon ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • W7 : Mauve Suede
  • Ginatricot : Berry
  • OPI : I Snow You Love Me
  • Ginatricot : White
  • Pueen 49

Mitä mieltä kynsistä ? Mitkä ovat lakkauksen lempi elementtejäsi ? 

- Jenni

torstai 15. tammikuuta 2015

Kokeilemattomia kynsillä


Heips ! Nämä kynnet olen tehnyt pari päivää ennen uutta vuotta kun suunnittelin ilotulite kynsiä. Eivät onnistuneetkaan niin kuin olisin halunnut ja teinkin toisenlaiset kynnet uudeksi vuodeksi, ne löytyykin täältä

Kokeilemattomia sain vielä vähennettyä ennen vuoden vaihdetta. Ginatricotin Licorise oli yksi niistä. Väriltään tämä on erikoinen siniharmaa ja aika ohuttakin tämä oli silti peitti kynteni hyvin kahdella kerroksella. Licoricea löytyi keskisormista ja päällä H&M:n 3D Glitter-lastulakka. Toinen kokeilematon oli H&M:n Happy Hour. Kaunis sinivihreä sävy ja peitti kahdella kerroksella. Näihin en laittanut mitään koristeluita. Ei kahta ilman kolmatta joten mukaan lykkäsin vielä värimaailmaan sopivan Essencen Miss Universen. Lakatessa huomasin pohjan olevan musta ja shimmer hohtelee sinisenä ja vihreänä, pullossa näkyi vielä lilakin, mutta sitä en kynsillä nähnyt. Leimoiksi ilotulitteita BM-H14-laatasta, Konadin Herburn Bluella. Hieman tylsähköt ilotulitteet olivat, mutta kyllä ne niiksi silti mielsin. Ennen poistamista kokeilin miltä näyttivät matattuina ja eivät kyllä yhtään hullummilta, kivat molempina mielestäni ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • H&M : Happy Hour
  • Essence : Miss Universe
  • Ginatricot : Licorice
  • H&M : 3D Glitter
  • Konad : Herburn Blue
  • BM-H14
  • Flormar Matifying Top Coat (ei kuvassa)

Mitä mieltä kynsistä ? Matta vai ei ?

- Jenni

maanantai 12. tammikuuta 2015

Purple Pool


Heips ! Suunnitelmissa oli eilen postailla, mutta aika ei sittenkään riittänyt joten sunnuntain ratoksi piti tulla julkaisemaan taas yhdet joulukuun kynnet. Opinnäytetyökin on tehty ja annettu eteenpäin ja reilun viikon päästä menenkin työssäoppimaan ja sitä jatkuukin se 8 vk. Toivottavasti kynsirintama ja bloggailu ei siitä häiriinny. Hyväksilukujen takia mulla onkin toukukuussa vain yksi kurssi ja maaliskuun puolella TOP loppuu niin ollaankin sitten tovi tekemättä mitään ja paperit saan kouraan toukokuussa. Tässä voi todeta, että juurihan tuonne kouluun menin ja pian valmistunkin ! 

Jos aiheeseen mennään niin nämä on tehty joulukuun alussa jo, mutta mielestäni eivät joulukalenteriin sopineet joten esittelyssä ovat vasta nyt. Aktiivisesti olen Ginassa käynyt katsomassa lakkoja ja poistolaareja. Tämä yksinäinen Purple Pool löysi tiensä luokseni ja sitä oli kynsille saatava. Kaunis pastellin lila ja peitti hyvin kahdella kerroksella. Lila valkoisella halusin lakkauksen toteuttaa. Valkoisena toimii jälleen Ginan valkoinen ja päälle kaksi kerrosta Essencen tekstuuria. Keskisormeen JJ:n lilakultaista glitteriä, joka onkin hieman jäänyt unholaan. Muille kynsille leimailut GR:n Matte Velvetillä violetilla Konadin Square 01-laatasta. Yhteneväinen ja omaa silmää miellyttävä kokonaisuus näistä tuli. Pitäisi vain useimmin muistaa noiden matte velvetien toimivuus leimailuissa. Tykkäsin kyllä näistä ja Purple Pool on kyllä kaunis sävyltään ! Ginan lakkani ovatkin tuolla laatikossa mystisesti lisääntyneet taas. ;)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Ginatricot : Purple Pool
  • Ginatricot : White
  • Golden Rose Jolly Jewels : 112
  • Essence Sparkle Sand : I Feel Gretty ! 
  • Golden Rose Matte Velvet : 107
  • Konad Square Plate 01

Mitä mieltä kynsistä ? Käytätkö leimaillessa muitakin kuin leimauslakkoja ?

- Jenni

perjantai 9. tammikuuta 2015

Very Berry


Heips ! Vanhojakin lakkoja piti pitkästä aikaa saada kynsille ja uusia laattoja kokeiltua. Kerran aikaisemmin kokeilin tätä Cienin lakkaa, mutta vain yhteen kynteen joten siitä oli vaikea olla mitään mieltä. 

Nyt päätinkin lakata kaikki kynnet ja testata onko Lidlin oman merkin lakoista mihinkään. No voin todeta, että toimii. Tämä on tummempi punainen, pinkillä vivahteella ja peitti hyvin kahdella kerroksella. Ei moitteita kuivumisessa ja sivellinkin on ihan käypä ja punaiseksi plussana vielä, ettei värjännyt kynsinauhoja vaikka sinne vähän osuinkin. Multa löytyy tämän lisäksi Cienin ranskislakka ja sekin toimii moitteettomasti sekä ihan kirkaslakka myöskin. Näissä tosin on aika suppea värivalikoima, mutta häviävät kaupoista kuin kuumille kiville. En ymmärrä miksi olen tämän parempaa testaamista pantannut niin kauan, tämähän on nätti ! Kaveriksi halusin sille helpot ja kivat koristelut. Rusetteja mulla ei ole kynsillä ollut missään muodossa ja niitä löytyikin Pueenin 29-laatasta, leimat Konadin mustalla. Keskisormiin pitkästä aikaa Jollyn mustavalkohopea glitteriä nro 118. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes kokeilin voittamaani Dependin pikakuivattajaa. Leimat levisivät hieman vaikka levitin päällyslakkaa samallalailla kuin kaikilla muillakin leimojen päälle. Tämän mokan takia lakat lähtivät vaihtoon seuraavana päivänä kun levinneet leimat vain ärsyttivät. Seuraavaksi tietää, ettei Dependiä leimojen päälle. Muuten olivatkin ihan kivat ja ovatkin yhdet viime vuotisista kynsistä ! :) 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Cien : 6 Very Berry
  • Konad : Black
  • Golden Rose Jolly Jewels : 118
  • Pueen 29
  • Depend päällyslakka

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko kokeillut Cienin kynsilakkoja ?

- Jenni 

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

In In Doubt, Surf It Out

Heips ! Viimeinen loma päivä käynnissä ja tuntuu tosi oudolta mennä 'jo' huomenna kouluun. Arki on siis taas kuvioissa ja mun valmistuminen aina vaan lähempänä. Edellisessä postauksessa puhuinkin joulukuun kynsistä, jotka eivät jouluiseen teemaan sopineet, tässä ovat yhdet niistä. Raikkaan keväistä siis vuorossa ! 

Ikuisuus projekti eli uusien lakkojen kokeilu, tavoitteena siis tikkupurkin olla joskus tyhjä. Aina kun saa tyhjemmäksi eksyn lakkaostoksille ja ne totta kai lisääntyvät. Yhtä messuostosta piti saada kynsille kun oli jo turhan kauan siellä majaillut. Tämäkin on Chinan viime kesän Off Shore-kokoelmasta. In In Doubt, Surf It Out on aika jännän värinen lakka, joissain kuvissa tämä näyttää oranssilta ja joissain taas enemmän koralliselta. Itse en osaa tähän oikein sanoa kumpi on kun googlekin antaa monta vaihtoehtoa. Kahdella kerroksella peittävä creme ja niin keväinen ! Tämän kaveriksi pitikin saada jotain lisää tuomaan raikkautta. Nimettömiin pääsi Rimmelin Shooting Star, hopeinen tekstuuri glitterillä. Tekstuurin alta löytyy Tigerin hopea joilla on leimatkin tehty BM-316 laatasta. Muille kynsille vielä hopeiset niitit ja oltiin jo keväässä keskellä joulukuuta. Nämä kynnet piristivät ja toivat mukavasti väriä joulukynsien keskelle. Ihanan pirteät ja ehdottomasti tykkäsin näistä ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • China Glaze : In In Doubt, Surf It Out
  • Rimmel Space Dust : Shooting Star
  • Tiger : 18
  • BM-316
  • Leimasin
  • Hopeat niitit

Mitä mieltä kynsistä ? Joko on keväisiä kynsiä tehty ?

- Jenni

maanantai 5. tammikuuta 2015

Kahdet pikalakkaukset



Heips ! Tällä kertaa esittelyssä kahdet tosi yksinkertaiset pikalaukkaukset. Omia postauksia nämä eivät yksinkertaisuudessaan vaatineet sekä saan hieman lyhennettyä odottavien lakkauksien listaa niin kaksien lakkauksien esittely samassa on hyvä vaihtoehto.

Nämä tein kun oltiin menossa kylään jossa yhden tytön lemppareihin väreihin kuuluu pinkki. Yllättäen myöskin oma lempparini on pinkki ja Flormar ei ole jättänyt vielä kertaakaan pulaan. Tätähän olen mainostanut ennenkin, että peittää 1-2 kerroksella ja jos oikein kiire on riittää yksi. Ilman minkäänlaisia koristeluita ei tietenkään voinut lähteä joten nopeasti niitit paikoilleen, kerros pikakuivattajaa ja menoksi. Kuten kuvistakin hieman näkee niin kuvatessa meinasi puhelin seota pinkin kirkkaudesta, mutta onhan se oikeastikkin kirkas ! Näistä tykkäsin kaikessa yksinkertaisuudessaan paljonkin ja menivät näyttävistä pikakynsistä. :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Flormar Matte : M17
  • Holo niitit *saatu
  • Mereneid päällyslakka


Näistä toisista en oikein välittänyt enkä oikein viihtynytkään näissä. Pohjalta löytyy 2-3 kerrosta Flormarin 008:saa. Tätä sävyä on vaikea kuvailla, likainen punaoranssi, hopeisella kimalluksella. En tykännyt sävystä kynsillä vaikka kuinka yritin siihen tottua. Ei natsannut yhteen ihonvärin kanssa eikä sävy itsessään herättänyt positiivisia tunteita. Nämä on kiiressä tehty kun jotain oli saatava ja kokeilemattomia tyhjennettävä. Pitkään aikaan en ollut käyttänyt koristelulakkoja joita alkuaikoina luuli tarvitsevansa joka värissä. Valitsin mustan ja hopean, nämä ostettu Seppälän aleista parilla eurolla. Viivoja ja pilkkuja sinne ja tänne. Tälläiset abstraktit viivat ja pilkut eivät ikinä näytä yhtä hyvältä itse tehtyinä kuin muiden lakkailuissa ja se todistettiin jälleen kerran (hieman jankkiintunut musta saattoi myös vaikuttaa). Ei toiminut vieläkään, mutta näiden pitikin kestää vain seuraavaan iltaan ja pidempiin lakkaus hetkiin. Jälleen yksi lakka meni odottelemaan uutta omistajaa ja niitä onkin kertynyt jo iso määrä, että pitäisi varmaan ruveta niitä myymään..


Käytetyt kynsilakat : 
  • Flormar : 008
  • Wild & Mild : Musta
  • Wild & Mild : Hopea
  • HK Girl

Mitä mieltä kynsistä ? Kummat iskee enemmän ? Millainen on sinun pikalaukkauksesi ?

- Jenni

lauantai 3. tammikuuta 2015

Kuukauden Kynnet


Heips ! Tämänhän piti ilmestyä ensimmäinen päivä, mutta pitkään valvoessa unirytmi kääntynyt päälaelleen ja illalla ei edes oltu kotona niin vasta tänään pääsin blogin pariin. 
Jouduin jakamaan kuukauden kynsikuvat kahteen kollaasiin, kun joulukalenterissa tuli niin monet kynnet esiteltyä. Yllätyin, että kynsiä kertyi 18 kappaletta. Tämä taitaakin olla ennätys ! Muutamat esitellyistä tosin olivat marraskuun puolella tehtyjä, mutta lakkaus tahti oli siltikin joulukuussa tiuha. Muutamat joulukuun kynnet odottavatkin vielä esittelyä.

Pikkujouluihin tein ensimmäiset kynnet marraskuussa ja ne ajattelin jo silloin esitteleväni vasta kalenterin ensimmäisinä joulukynsinä. Tänäkin vuonna pikkujouluiltiin mix n' match tekniikalla. Paljon kokeilemattomia lakkoja saatiin jälleen pois ja viimeiset messulakatkin tuli kokeiltua. Kynsillä aika lyhyt ja taltta malli ja näissä tullaan luultavasti pysymäänkin. Näistä kaikista kynsistä tykkäsin tavalla tai toisella. Tästä kollaasista lempparit olivat 3, 5, 6 ja 8. Onnistuivat ongelmitta ja jäivät parhaiten mieleen värien ja koristeluiden puolesta. 


Toisen kollaasin kynsissä nähtiin jo uusista laatoista kokeilemiani leimoja. Minullehan saapui muutamat Pueenin ja Bundle Monsterin setit jotka olivatkin kovassa käytössä ja niillä tehtyjä leimailuja nähtiinkin aika monta. Punainen, sininen, valkoinen ja vihreä olivat todella hallitsevia värejä lakkauksissa ja pinkkiä nähtiin aika harvoin. Väreistä huomasi joulun ja talven vaikuttavan lakkailuihin. Ihastuin myös ihanaan ruskeaan W7 lakkaan vaikka ennen en ole ruskeasta kynsillä välittänyt. 

Kuukauteen mahtui eniten leimailuita, mutta myös teippailua, käsinmaalausta, niittejä, glitteriä, tekstuuria sekä yhdet ainoat siirtokuvat. Kuukauden eniten käytetty lakka taisi olla Ginatricotin White jos alus-ja päällyslakkaa ei lasketa ! Ennen aattoa aloitin myös Trindin Nail Balsamin sekä Nail Repairin käytön ja vaikutuksia odotellaan vielä. ;)

Tämän kollaasin kynnet ovat kokonaisuudessaan enemmän mieleeni kuin tuon toisen. Myös hieman enemmän jouluisiakin. Lemppareitakin oli tässä enemmän mm. 10, 13, 14, 16, 17 ja 18. Vaikka kynnet nro 16 hieman menivätkin piloille, onnistuessaan olisi ollut nätti yhdistelmä joten siksi pääsi myös lempparit listalle. Yhtä ainokaista en osaa näistä kahdesta valita kun niin monet olivat kivoja. :)

Vanhemmissa lakkauksissa kuvien laatu ei ollut niin hyvä kuin uudemmissa ja sen näissä kollaaseissa huomaa tosi hyvin. Lamppuja odotellaan vieläkin intoa piukassa ja toivotaan niiden saapuvan ja ratkaisevan ainaisen kuvaus ongelman.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille !

Mitkä ovat sinun lempparisi kummastakin kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? Inspiroiduitko joistain lakkauksista ?

- Jenni

torstai 1. tammikuuta 2015

The Finnish(able) Nail Art Challenge AW2014 / Week 16 : New Year's Eve

Heips ! Viimeistä postausta tältä vuodelta viedään nyt ja myöskin viimeiset haastekynnet. Muutama tunti niin vuosi taas vaihtuu ja uudet kujeet ja lakkaukset on täällä taas. Muutamat kynnet tältä vuodelta jäi esittelemättä joulukalenterin takia ja ne koitankin esitellä vuodenvaihteen jälkeen. Muutaman kokeilemattomankin sain kokeiltua ennen tammikuuta ja koristeluita myöskin. Vielä on silti matkaa, että kaikki pääsevät kokeiluun.

Kynsiltä löytyikin aluksi kaikista vain Golden Rosen mustaa kaksi kerrosta. Peukkuihin ja etusormiin laitoin vain hopeiset neliöniitit, etteivät ihan paljaiksi olisi jääneet. Tiesin ettei Million Chances peitä itsestään joten siksi lähdin kerrostamaan sitä mustan päälle. MC:tä pistin loppuihin kynsiin kaksi kerrosta, jotta olin tyytyväinen. Tämä on aivan ihana duochrome shimmerillä. Violettia, pinkihtävää, punertavaa, kultaista, vihreää ja mitä vielä. Erittäin haasteellinen kuvata ja siksi mulla onkin pari kuvaa ilman leimoja. Tämä on koettava livenä. Ihana kimallus siis sopi mielestäni uuden vuoden kynsiin ja vielä oli korkattava Pueenin Encore-setti. Kukkia ja kiemuroita Konadin mustalla SE03B-laatasta. Näissä on aivan ihania kuvia (4 laattaa ovat kaksipuoleisia), mutta kansion ja suojusten toteutus on aika sieltä syvältä. Harmitus onneksi ei ole niin suuri kun on kauniita kuvia leimattavaksi ! Näillä kynsillä mennäänkin tämä vuoden vaihde vaikka olikin tarkotus pinkkiä ja uutta OPI:n lakkaani laittaa kynsille, mutta taitaa tällä kertaa olla liian myöhäistä, ehkä sitten huomenna. :)

Mukavaa uutta vuotta kaikille ! Suuri kiitos kuluneesta vuodesta, kaikista lukijoista/seuraajista sekä ihanista kommenteistanne ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
  • Golden Rose : 12
  • Konad : Black
  • Konad päällyslakka
  • Ginatricot : Million Chances
  • Pueen SE03B
  • Hopeiset neliöniitit
  • Leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Teitko uuden vuoden kynnet ? 

- Jenni