tiistai 27. elokuuta 2013

Aina ei mene kaikki niinkuin saduissa !


Heips ! Olen koittanut jo moooonta tuntia väsäillä tätä postausta, mutta tietokone on takkuillut taas koko päivän ja musta tuntuu, että tää menee pian rikki ihan vanhuuttaan. Toivotaan, että ei ! Tänään olenkin maannut kotona kamalassa flunssassa, jonka olen ilmeisesti avokilta saanut. No, onneksi olen vain 1-2 kertaa vuodessa kipeä, toivottavasti tästä pian toivutaan kun alkaa tämä niistäminen jo sattumaan nenään. :/

Mutta nyt niihin kynsiin, nämä on viikko sitten tehdyt kynnet, joihin aloin vaan randomisti laittamaan käyttämättömien listalta lakkoja. Korallinen pohja, joka oli todella vaikea kuvata oikean sävyiseksi kuviin on Flormarilta ja peittää 2-3 kerroksella ja kuivuikin mielestäni hyvin. Etusormissa ja pikkurilleissä W&M Black Cat-lakkaa ja peitti hyvin 2 kerroksella ja siihen päälle halusin vielä kokeilla W&M Above All-lakkaa. Korallin värisissä kynsissä on kärjissä liukuna töpötelty Vanhatapion Mercury-lakkaa.

Siihen asti vielä tykkäsin kynsistä, kunnes sain ideaksi kokeilla verkkokynsiä kun verkkokangastakin multa jo löytyi.Vasempaan käteen ne onnistuivat mielestäni ihan kivasti ja kun koitti oikean vuoro kaikki menikin ihan metsään ja verkkokuviosta tulikin melkein yhtä suttua. Koitin asiaa korjata ja eihän siitä mitään tullut, no lätkein hopeaglitteristä koristelulakkaa verkkokuvioiden rajalle ja mustiin laitoin yhden viivan kynnen kärkeen. Lopputulos ei ollut ihan sitä miltä se päässä ollut idea näytti. Vasurin kynsistä tykkäsin kyllä kun onnistuivat edes sinne päin, mutta oikean käden yritys oli täysi floppi. Näihin en siksi laittanut edes päällyslakkaa kun en halunnut näitä kauaa katsella. No aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta ja haluan kumminkin nämä epäonnisetkin lakkaukset täällä esitellä. Seuraavaksi joko kynsiä tai kuvia kesältä ! =)

Mitä mieltä kynsistä ? Onnistuiko mielestäsi vai ei ?
Oletko kokeillut verkkokynsiä ? 


Käyttämäni kynsilakat / tarvikkeet :
  • Flormar (konehelsinki) Pretty : P08
  • Wild & Mild : Above All
  • Wild & Mild : Black Cat
  • Tiia Vanhatapio : Mercury
  • Nail Star : hopeaglitterinen koristelulakka
  • Verkkokangas ja töpöttelyyn sieni

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos. =)
      Ehkä seuraavalla kerralla onnistun niin, että oon tyytyväinen molempien käsien kynsiin. :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)