keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Siirtokuva leikkiä


Heips ! Joku saattoi jokunen aika sitten huomata kun kerroin Facebookin puolella näistä yllärinä saapuneista Born Pretty Storen siirtokuvista. Meillähän ei ole ollut viestittelyä sitten helmikuun (muistaakseni) eikä meidän yhteistyökään ole missään kohtaa oikein toiminut kunnolla. Nämäkin saapuivat yllättäen postilaatikkoon ja ajattelin sen vain olleen jokin kämmi ja unohdin siirtokuvat vallan. Sainkin jonkun ajan päästä sähköpostin missä pyydettiin arvostelua saamistani siirtokuvista, päätin sitten siirtokuvia kokeilla vaikka mulla ei niihin ollut osaa eikä arpaa. Näissä kynsissä onkin käytetty toista niistä arkeista. Arkin löytää täältä.

Värimaailmaksi valitsin musta / hopea / valkoisen. Siirtokuvat halusin valkoisen päälle, että varmasti erottuvat. Nämä olivat koko kynnen kuvia, mutta halusin kokeilla vähän jotain toisenlaista ja leikkasin kahdesta erilaisesta kuviosta kynsille raidat. Näihin raitoihin ei paljoa tavaraa mennyt ja jäi vielä moneen käyttökertaan. Kuvat olivat melko isoja ja menevät leveillekkin kynsille, pituutensa puolesta eivät taida kovin pitkille kynsille kumminkaan sopia. Mulla kun on itsellä nyt lyhyet kynnet, niin yhdestä kuvasta tekee varmaan kahdet kynnet. Irtosivat taustasta hyvin sekä sai rauhassa liikutellakkin oikeaan paikkaan. Oikein positiivinen kokemus ainakin tämän arkin siirtiksistä. Varmasti käytän myöhemminkin, tykkäsin kyllä ! Kuvien pohjalta löytyy Ginatricotin valkoista kaksi kerrosta, 

Mustana lakkana toimi taas Flormarin 027, mustaa löytyi myös peukaloista. Hopeiset niitit löysivät tiensä mustille kynsille. Nimettömiin pääsi pitkästä aikaa OPI:n Haven't The Foggiest, jonka olen kynsimiitistä saanut. Tätäkin lakkaa laitoin kaksi kerrosta ja kynnen tyveen kaksi hopeista niittiä. Kokonaisuus oli jälleen mieleinen eikä siirtokuvatkaan tuottaneet pettymystä. Ihan nappiin meni siis ! 


*Tuote saatu testaukseen Born Pretty Storesta. Mielipiteeni tuotteesta on rehellinen. Käyttämällä blogin alennuskoodia: SKUX31, saat -10% tilauksesta ja 10 käyttökerran jälkeen BPS sponsoroi blogissani arvonnan. 

Mitä mieltä kynsistä ? Pidätkö siirtokuvista ?

- Jenni

10 kommenttia:

  1. Ai sullekin ne on tehnyt tälläisen yllätyspostituksen ja vaatinut sitten arvosteluja niistä :o itsehän pistin niille viestiä, että jos vielä vaativat kertaakaan arvosteluja tuotteista, joita en ole itse valinnut niin lopetan yhteistyön. Nöyrästi pyyteli anteeksi ja yhteistyö jatkui siltä osin.

    Mutta tosi kivan näköinen tuo siirtokuva-arkki :) Saattaisin itsekin ottaa johonkin tilaukseen mukaan. Oliko niissä kirkaspohja kuitenkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin olivat tehneet, laitoin heille nyt viestiä takaisin, että vastaisuudessa haluan itse valita tuotteet jotka myös testaan/arvostelen. Mutta tämän kerran voin nämä siirtokuvat arvostella vaikka mulla ei niihin osaa eikä arpaa ollutkaan. Saa nähdä mitä mulle vastaavat. :D

      On nuo kyllä nättejä siirtiksiä en sitä kiellä. Kirkkaalla pohjalla olivat. :)

      Poista
  2. Kivan näköisiä siirtokuvia :)

    VastaaPoista

Thank you for leaving a comment ! :)