tiistai 1. lokakuuta 2013

Kalajoen Bimmerpartyt 2013


Heips ! Tämän kuun viimeistä postausta viedään. Pitkästä aikaa blogin parissa taas, selityksiä en ala ladella kuin sen, että blogiahan kirjoitellaan omaksi iloksi (ainakin minä), joten kirjoittelen silloin kuin siltä tuntuu. Kuviakaan ei kummoisesti ole tullut otettua ja kynsi-inspiraatioi kato vaivaa sekä syksy painaa uhkaavasti päälle. Halusin siis kirjoitella yhdestä tapahtumasta mihin kesällä osallistuin, koska koen sen olevan piristävä tämän synkkyyden keskellä. Kuvia Kalajoella tuli otettua monta sataa, mutta koitin tähän postaukseen valita parhaimpia, eli en jaottele niitä kuvia moniin postauksiin. Ensimmäistä kertaa olin tässä tapahtumassa mukana ja oli kyllä hauskaa, esiintyjät olivat hyviä, kilpailuja oli mukava seurata ja porukka oli muutenkin ihan mahtia ! =)

Bimmerpartyt 2013, Kalajoen lentokentällä 5.-6.7

Pätkä BTCF:n sivuilta : "Bimmerparty-tapahtuma on järjestetty vuodesta 2002 kulkien alkuvuosina nimellä Bimmerfest. Tapahtuma-alueena oli Kalajoen pienlentokonekenttä (n.130km Oulusta etelään rannikkoa pitkin).Tänä vuonna Bimmerpartyt järjestettiin siis jo 12. kerran. Kilpailujen lisäksi mukana oli jälleen kerran mahtavaa ohjelmaa molempina päivinä.

Perjantaina oli perinteisen "avauskilpailulajin" nopeusajon lisäksi Crazy Drivers Stunt Show (ainoa kesän esitys Kalajoella!). Stunt show'n jälkeen oli viime vuonna suuren yleisösuosion saavuttanut pakoäänikilpailu, jossa koneet saivat kunnolla kierroksia. Lavan puolella illalla yleisöä viihdyttivät Martina Aitolehti, DJ:t ja Raaka-aine.

Lauantai käynnistyi varttimaililla heti aamusta. Päivällä oli vuorossa autoslalomia, autohifipuolen äänenpainekisa sekä Show & shine ihan uudella konseptilla aiempiin partyihin verrattuna! Autokisailun päätti itse oikeutettuun tapaan burnis ja siitä siirryttinkin suoraan iltaohjelmaan. Lavalla lauantaina oli mm. tanssia, palkintojen jako, Kuningas Pähkinä & Setä Tamu sekä miss Bimmer -kilpailu!

Kävijöitä oli yli 4300 ja autoja noin 1350! Nyt liikutaan sekä kävijämäärissä että automäärissä ihan uusissa määrissä! Kiitokset kaikille kävijöille, meno oli aivan mahtavaa!"


Linkki BTCF:n sivuille

Oliko ketään muita paikalla ? 


- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)