tiistai 4. lokakuuta 2016

Kuukauden kynnet



Heips ! Viikonloppu meni syntymäpäiviä juhliessa niin nuorta kuin vanhempaakin joten tämä postaus jäikin maanantaille. Nyt on taas aika katsella kuukauden kynsiä ja mitä oikein tuli tehtyä, vielä ei kovin syksyisellä linjalla menty. Täältä löytyykin aiempi kollaasi postaus. 

Skittlettellä mentiin jälleen, mutta se ei yleensä voi mennä kovin pahasti vikaan. Kaivoin kynsille myös viime vuonna messuilta hankkimani China Glazen oranssin. Pikalakkauksena toimii kätevästi liukuranskis ja ympyrä glitterit, kaunista ja nopeaa. Viimeinenkin Color & Care lakkakin esiteltiin ja nyt on kotiutunut uusimpia Blogger lakkoja Essenceltä. Teki oikein hyvää kaivella lakkalaatikkoa ja valita kynsille lakkoja joista pidin jo ensimmäisellä lakkaus kerralla. Limenvihreä Glowstick pysyy lemppareissa aina vaan ja olikin oikein piristävä lakkauskokemus. Väreissä mentiin aika monipuolisesti. Teippailuakin kokeilin pitkästä aikaa ja leimadecaleistakin olen innostunut oikein urakalla. Vesimarmorointiakin kokeilin taas muutaman kerran, mutta kynsille en saanut mitään joten ei muuta kuin vain yrittämään taas joskus uudestaan. 

Lemppareiksi nousi tällä kertaa monta lakkausta 2, 5, 6 ja 7. Ei kannata ihmetellä miksi numero kuusi on kahteen kertaan kollaasissa, halusin laittaa molemmat versiot kollaasiin ja matta olikin itselleni  näistä se mieleisempi vaihtoehto. Ehdoton ykkönen on kuukauden viimeiset eli limenvihreät kynnet. Kivasti tuli tehtyä lakkauksia ja mielestäni oli taas kokonaisuudessaan oikein onnistunut kuukausi. Tässä kuussa nähdään mm. halloween kynsiä ja uusinta versiot parin vuoden takaisesta lakkauksesta !

Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleesi ?




Olen mukana Facebookissa Kynsiblogit-sivustolla ja viime postauksessa mainitsemani kiva tuleekin tässä. Kynsiaiheinen halloween kilpailu ja aikaa on osallistua lokakuun ajan. (Meidän löytää nykyään myös instagramista.)
Kilpailuun voit osallistua itse tekemilläsi halloween-aiheisilla lakkauksilla. Kilpailuaika on 1.10.2016-31.10.2016 ja voittajan julkistamme 5.11.2016 Facebook-sivullamme. Tarkemmat osallistumisohjeet alla:
Kilpailuun osallistutaan Instagramissa tagaamalla kuvasi #kynsiblogitgoeshalloween. Osallistuaksesi profiilisi Instagramissa täytyy olla kilpailun ajan julkinen, että pystymme näkemään kuvasi. Varmistuaksemme siitä, että kuva on varmasti itse ottamasi, osallistumiskuvassa tulee näkyä käsin kirjoitettu paperi, jossa lukee sama hashtag eli #kynsiblogitgoeshalloween. Lakkaukset voivat olla omissa kynsissäsi tai jonkun toisen kynsissä, mutta lakkauksen tulee olla itse tekemäsi. Kynsiblogien bloggaajat äänestävät osallistuneista voittajan, jolle on luvassa halloween-aiheinen palkinto sisältäen kynsilakkaa ja koristeita. Palkinto julkistetaan lähipäivinä, mutta voimme jo tässä kohtaa luvata, että se on osallistumisen arvoinen eli kannattaa alkaa miettimään lakkauksia!
Kilpailuun osallistuvien ja voittajan kuvia voidaan julkaista myös Facebook-sivullamme. Facebook ei ole osallisena kilpailun järjestämisessä. Palkinto postitetaan vain Suomeen.

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)