keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kukkia ja tekstuuria












Heips ! Blogi onkin ollut hieman inspiraatio lomalla ja niin ovat olleet kyllä kynnetkin. Blogattavaa olisi kyllä ollut, mutta tietokone ei vaan ole tuntunut houkuttelevalta kuin vasta tänään. Toivottavasti tämä inspiraatio nyt tästä kasvaisi ja blogi saisi taas sisältöä. Tässä kuussa on kyllä kerinnyt tapahtumaan jo paljon ja esittelyä odottaa mm. syntymäpäiväkynteni !

Kuun alussa mainitsin voittaneeni arvonnasta kasan lakkoja itselleni ja näissä kynsissä esittelenkin niistä kaksi lakkaa lisää. Suunnittelin lakkauksen Dependin vadelmanpinkin lakan ympärille, suloinen sävy joka peitti hyvin kahdella kerroksella. Vaikka kuvista sitä ei näykkään tätä lakkaa löytyi myös peukalosta, lakan osuus jäikin kynsillä melko vähäiseksi vaikka siitä sainkin inspiraation koko lakkaukseen. Valkoisena Essencen Wild White Ways ja päällä mustat leimat Crystal Nailsin leimauslakalla, kukkasia BM-721 laatasta. Pikkurillissä kerros Essencen Black Is Backiä ja toinen esittelyssä oleva lakka, Moyran mustaharmaa tekstuuri. Yhdellä kerroksella sai jo tarpeeksi tekstuurisen pinnan, oikein nätti ja kimalteleva lakka. Kynnet olivat erilaiset mitä aluksi ajattelin, mutta pidin niistä silti !


Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja saa jättää, mutta muistathan olla asiallinen !
Kiitos kun piristät päivääni. :)

Thank you for leaving a comment ! :)