keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kesän ehdoton nro 1. NEON värit !


Heips ! Tämän postauksen piti tulla julki keskiviikon puolella, mutta meillä netti takkuillut pitkin päivää ja saan nyt vasta (torstain puolella) tämän tehtyä loppuun sekä julkaistuksi.

Kesään totta kai kuuluu, neon värit, pastellit, glitterit yms. Tällä kertaa tartuin uuteen Flormarin Pretty lakkaan, joka on neon pinkki (ei koostumukseltaan). En laittanut lainkaan valkoista alle ja mun kynnet peitti ihan kahdella normaalilla kerroksella ja kuivuikin melko nopeasti. Jossakin netin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt tämän kaltaisia lakkaus toteutuksia ja päätin sitten kokeilla kun ei ollut sillä hetkellä juuri ideoita. Yksittäisiä hex glittereitä mulla ei ole (vielä) joten piti niitä onkia Silver frostista.
Valitettavasti en saanut kuvattua lakkausta juuri oikean sävyisenä, kuviin ei se neonmaisuus / kirkkaisuus tuossa pinkissä oikein korostu. Livenä tietenkin mahtavampi ! =)

Tämän lakkauksen voisi jopa toteuttaa eriväreillä / muunnoksilla vielä uudestaankin. Viihdyin näissä todella hyvin ja tykkäsin tosi paljon lopputuloksesta. Mitä tykkäätte, iskeekö vai ei ? 



Käyttämäni kynsilakat/tarvikkeet:

  • Ginan aluslakka
  • Vera Valenti kynnenvahvistaja
  • Vera Valenti päällyslakka
  • Flormar Pretty sävy: P18
  • Conda vakoinen akryylimaali
  • H&M Lumikki-kokoelman: Silver frost
  • Models Own: Pink Explosion ( etusormet/pikkurillit)
  • sivellin, valkoisten osien maalailuun
  • maalarinteippi, valkoisten osien rajaamiseen

Ps. Toivottavasti kaikki viettivät mukavan ja ikimuistoisen juhannuksen ! Mun juhannuksesta kuvia tällä viikolla vielä. =)
Pps. Tervetuloa uudet lukijat ! 

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)