keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Luukku 21 : Viileä villapaita











Heips ! Alkaa luukut käydä vähiin ja teillä myös aika esittää kysymyksiä kysymyspostaukseen. Kipin kapin tänne, niin saan teille jotain mihin vastata. Kaiken tohinan keskellä olen yrittänyt myös saada yhtä virkkaustyötä valmiiksi, jotta se pääsisi ilahduttamaan jouluna ja se onkin melkein valmis !

Hyvä aika yhdistää kesälakka jouluisiin koristeluihin. Essencen Summer Fun lakat tulivat kyllä aika myöhään myyntiin ja taisinkin ne jossain kohtaa syksyä ostaa. Koska joulukuuta mennään ja aattokkin kolkuttelee ovella, sain kesälakan ympärille jotain muuta kuin kuohuvia aaltoja. Meet Me At The Pool, kaunis vaalea turkoosi tai minttu, miten sen tahtoo mieltää, peittää hyvin kahdella kerroksella. Mukavan pirteä väri näin synkkään joulukuuhun ja kaiken sen punaisen keskelle. Pitkästä aikaa kynsille pääsi myös Ginatricotin Gold, hyvin shimmerinen kultainen. Etusormen ja nimettömän lisäksi tein Goldilla pilkkuja keskisormiin ja nimettömiin. Pilkkuja pitäisi selkeästi käyttää useammin sillä niitä on tosi nopea ja kiva tehdä. Nimettömään pääsi villapaitaleima poroineen Essencen valkoisella leimauslakalla, BCN-010 laatasta. Vaikka turkoosi onkin kesälakka niin näihin yhdistettynä kokonaisuus on mielestäni juuri talveen sopiva, pidin näistä niin paljon !

Onko jollain muulla ollut vaikeuksia tuon valkoisen leimauslakan kanssa ? Ostamisen jälkeen sain aikaiseksi vain reikäisiä leimoja ja valkoinen oli kynnellä hyvin haalea. Nykyään onnistun melkein joka kerta sen kanssa, mutta silti välillä tuntuu ettei homma vain toimi. Onko nämä niitä leimausjumalten tekosia ? :D














Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lemppari turkoosisi ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet. :) Minttu ja turkoosi ovat lempivarejani pinkin ohella, joten multa loytyy niita vahan liikaakin, enka osaa kylla valita lempparia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)
      Tykkään niistä myös kovasti, enkä taida itekkään osata sanoa lempparia. :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)