lauantai 3. tammikuuta 2015

Kuukauden Kynnet


Heips ! Tämänhän piti ilmestyä ensimmäinen päivä, mutta pitkään valvoessa unirytmi kääntynyt päälaelleen ja illalla ei edes oltu kotona niin vasta tänään pääsin blogin pariin. 
Jouduin jakamaan kuukauden kynsikuvat kahteen kollaasiin, kun joulukalenterissa tuli niin monet kynnet esiteltyä. Yllätyin, että kynsiä kertyi 18 kappaletta. Tämä taitaakin olla ennätys ! Muutamat esitellyistä tosin olivat marraskuun puolella tehtyjä, mutta lakkaus tahti oli siltikin joulukuussa tiuha. Muutamat joulukuun kynnet odottavatkin vielä esittelyä.

Pikkujouluihin tein ensimmäiset kynnet marraskuussa ja ne ajattelin jo silloin esitteleväni vasta kalenterin ensimmäisinä joulukynsinä. Tänäkin vuonna pikkujouluiltiin mix n' match tekniikalla. Paljon kokeilemattomia lakkoja saatiin jälleen pois ja viimeiset messulakatkin tuli kokeiltua. Kynsillä aika lyhyt ja taltta malli ja näissä tullaan luultavasti pysymäänkin. Näistä kaikista kynsistä tykkäsin tavalla tai toisella. Tästä kollaasista lempparit olivat 3, 5, 6 ja 8. Onnistuivat ongelmitta ja jäivät parhaiten mieleen värien ja koristeluiden puolesta. 


Toisen kollaasin kynsissä nähtiin jo uusista laatoista kokeilemiani leimoja. Minullehan saapui muutamat Pueenin ja Bundle Monsterin setit jotka olivatkin kovassa käytössä ja niillä tehtyjä leimailuja nähtiinkin aika monta. Punainen, sininen, valkoinen ja vihreä olivat todella hallitsevia värejä lakkauksissa ja pinkkiä nähtiin aika harvoin. Väreistä huomasi joulun ja talven vaikuttavan lakkailuihin. Ihastuin myös ihanaan ruskeaan W7 lakkaan vaikka ennen en ole ruskeasta kynsillä välittänyt. 

Kuukauteen mahtui eniten leimailuita, mutta myös teippailua, käsinmaalausta, niittejä, glitteriä, tekstuuria sekä yhdet ainoat siirtokuvat. Kuukauden eniten käytetty lakka taisi olla Ginatricotin White jos alus-ja päällyslakkaa ei lasketa ! Ennen aattoa aloitin myös Trindin Nail Balsamin sekä Nail Repairin käytön ja vaikutuksia odotellaan vielä. ;)

Tämän kollaasin kynnet ovat kokonaisuudessaan enemmän mieleeni kuin tuon toisen. Myös hieman enemmän jouluisiakin. Lemppareitakin oli tässä enemmän mm. 10, 13, 14, 16, 17 ja 18. Vaikka kynnet nro 16 hieman menivätkin piloille, onnistuessaan olisi ollut nätti yhdistelmä joten siksi pääsi myös lempparit listalle. Yhtä ainokaista en osaa näistä kahdesta valita kun niin monet olivat kivoja. :)

Vanhemmissa lakkauksissa kuvien laatu ei ollut niin hyvä kuin uudemmissa ja sen näissä kollaaseissa huomaa tosi hyvin. Lamppuja odotellaan vieläkin intoa piukassa ja toivotaan niiden saapuvan ja ratkaisevan ainaisen kuvaus ongelman.

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille !

Mitkä ovat sinun lempparisi kummastakin kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? Inspiroiduitko joistain lakkauksista ?

- Jenni

6 kommenttia:

  1. Hitsi oot kyllä tehnyt paljon kynsiä ja kaikki todella kauniita. :)
    Mun lempparit ensimmäisestä kollaasista on : 2,5 ja 7 ja toisesta olikin tosi vaikea valita, mutta nämä pistivät silmään 11,13,14 ja 17. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuin postauksessa kirjoittelinkin niin en ihan kaikkia tehnyt joulukuussa, tarkkaa lukua en muista, mutta ainakin kolmet jo marraskuussa tehty. Hieman keväisempiä joulukuun lakkauksia en kalenterissa esitellyt joten siltikin tuli monet tehtyä vaikka koko ajan olikin kiire ! :D

      Kiitos paljon ja kiva kuulla sunkin lempparit ! Muutama samankin näytti löytyvän. Näistä huomaa, että jokaisella vähän erilainen maku. :)

      Poista
  2. Ekasta kollaastista 5 ja toisesta 11. Vasta löysin sun blogin, ni ei osaa vielä muuta sanoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla ja tervetuloa mun lakkamaailmaan ! :)
      Löysit silti lempparit jotka on kiva tietää miten muiden maku eroaa omasta. :)

      Poista
  3. Oi miten paljon ihanuuksia ehditkään julkaisemaan joulukuussa! Lempparit näistä mulle on 1 ja 13, vaikka kaikki ovatkin toki kauniita! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos taas Nena, sulta saa aina niin mukavia kommentteja ! <3 Meilläkin näytti olevan yhteinen lemppari, kiitos mielipiteestäsi. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)