sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Roosa nauha




Heips ! Hieman on blogi jäänyt syrjään, kun meillä sairastuttiin syysflunssaan kaikki pikkumiestä myöden. Nyt onneksi kaikki näyttää jo paremmalta ja jaksaa paremmin keskittyä blogiinkin. Toivottavasti loppuvuosi pysyttäisiin terveinä, tähän aikaan vuodesta kun on muutenkin niin paljon ohjelmaa.  

Tein perjantaina roosa nauha kynnet ja puin päälleni vielä pinkkiäkin. Olen aiemminkin tehnyt teemakynsiä täältä löytyy kynnet mallia 2014 ja täältä 2015. Idea kynsiin lähti täältä, kipeänä ollessa ei oikein itsellä ajatus lakkauksen suunnittelussa toiminut. Jonkin aikaa sitten ostamani Essencen My Hula Hoop pääsi vihdoin kynsille, suloinen vaaleanpunainen creme lakka. Peittää 2-3 kerroksella, mutta on aika raidoittuvaista. Sain itseäni miellyttävän tasaisen pinnan kolmannella kerroksella. Leopardi kuvion tekemiseen käytin pilkkutikkua, Essencen Black Is Backiä sekä Konadin Magentaa. Nimettömään leimasin Konadin Magentalla roosa nauhoja Bundle Monsterin laatasta BM-321. Leimasta en saanut tarkkaa vaikka koitinkin kirkkaalla leimasimella, eikä sillä päässyt kynnen reunoille kunnolla. Vielä on siis opeteltavaa tuon leimasimen kanssa. Vaikka idea ei omani ollutkaan, se toimi kynsillä tosi hyvin. Näistä tuli teemaan sopivat ja oikein tyttömäiset, tykkäsin !




Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset olivat sinun roosa nauha kyntesi ?

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)