keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Kuukauden kynnet


Heips ! Nyt onkin tämänkertaisten kuukauden kynsien esittelyn vuoro. Kuten sunnuntaina kirjoittelinkin, että tämä postaus hieman siirtyy, suunnittelin postauksen maanantaille, mutta kun olen tottunut joka toinen päivä postailemaan niin en siitä sitten poikennut. Taas kerran on kaksi kollaasia kun kynsiä on tullut tehtyä monet ja myös teemaviikkokin hieman lisäsi määrää. 

Pinkki taisi värinä olla se kuukauden 'juttu' ja ystävänpäivä näkyikin blogissa viikon mittaisena teemaviikkona. Teemaviikko olikin tosi suosittu ja siitä pidettiin kovin. Teemaviikon tekeminenkin oli mielestäni tosi mukavaa ja sainkin tehtyä monenlaiset rakkauskynnet. Aloitin myös kevään #Ablecs15 haasteen ja mukana olen vielä tähän mennessä pysynyt kaikissa aiheissa. Muutamat joukosta erottuvatkin mahtuivat pinkkiin joukkoon. Maanläheisiä värejä kokeiltiin simppeleillä koristeilla ja myös hieman räväkämpää sinistä. Kynsiin nro 5, kokeilin ensimmäistä kertaa Fing'rsin siirtokuvia. Uusia Ginan kevätlakkoja käytin kynsissä 3 ja 6. Totta kai käyttöön pääsi myös ihana ISYLM ! Lemppareiksi tästä kollaasista nousi kynnet 1, 4 ja 5.



Vielä toinen kollaasi missä onkin loput kuukauden kynsistä. Ginatricot taisi olla käytetyin lakkamerkki koko kuukautena. Perää pitivät Essence, Depend ja Golden  Rose. Ei ihan ollut skittletteä koko kuukausi vaan myös liukuvärjäystä ja pelkkää leimailua. Päätin myös, että käytän enemmän vanhempiakin lakkoja, teen lakkainventaarion tässä kuussa, tilaan lisää tikkuja sekä 'huollan' tarvittavat lakat. 

Tästä kollaasista lempparit olivat vieläkin vaikeampi valita, enkä siinä siis onnistunutkaan. Tämä kollaasillinen onnistui niin hyvin, että valitsen kaikki ylläolevat kynnet lemppareiksi. Selvää kehitystä on tapahtunut kun olen näitä verrannut ihka ensimmäisiin kynsikuviini joita tietokoneelta löysin. Eli voin olla iloinen, että on sitä jotain opittu ! :D Kun kerran hehkutetaan niin jatketaan siis samaa linjaa, kuvien laatukin on parantunut (ainakin omaan silmään) huomattavasti kun sain kunnolliset kuvausvalot, vielä kevään aikana onkin sitten uuden kameran vuoro. 


Yhteenvetona pinkkiä sekä valkoista oli paljon, ja aina vain ne leimailut kiinnostavat. Niittejäkin löytyi tavalliseen tapaansa. Glittereitä ja tekstuurejakin käytin aika ahkerasti. Lakkoja tuli vaihdettua usein ja kokeilemattomia sainkin ison kasan pois syntipurkista. Siltikin monessa lakkauksessa oli joitain vanhempiakin käytössä. Hyvä kuukausi kokonaisuudessaan, katsotaan mitä seuraava tuo tullessaan ! :)


Mitkä ovat sinun lempparisi kummastakin kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? Inspiroiduitko joistain lakkauksista ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Ensimmäisestä kollaasista eniten mieleen on 3 & 5. <3 Upeita molemmat!
    Toisesta olikin paljon vaikeempi valita, kun kaikki näyttää niin hyviltä 7,9 ja 13 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! Kiva kuulla, että lempparit löytyi, meillä oli jotain samojakin. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että lempparit löytyivät ! Sulla onkin aika hyvä maku ! ;)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)