maanantai 2. maaliskuuta 2015

#Ablecs15 Week 3 : Fruitylicious


Heips ! Tänään ei poikkeuksellisesti tule kuukauden kynnet postausta, koska nyt on vielä sunnuntai ja haluan julkaista tämän viikon toisen haasteen kynnet. Sekä toiseksi olin aivan unohtanut, että tässä kuukaudessa on vähemmän päiviä, joten en ollut vielä tehnyt kuukauden kynnet kollaaseja. Hyvä minä ! 

Googlettelin ensin kaikenlaisia hedelmä kynsiä ja lisä googlettelun johdosta selvisi, että vesimelonikin on hedelmä (vaikka vihannekseksi sen luokittelenkin). Idean nappasin Pinterestistä, olin tylsä ja huono ihminen enkä jaksanut vaivata omia aivojani juuri lainkaan. :D Idea täältä. Valitsin sentään hieman alkuperäisestä poikkeavat sävyt. Toki tässä oli muutenkin oma lehmä ojassa ja halusin toistamiseen kokeilla liukuvärjäystä, että joskus opin sen täydellisesti. 

Pitkästä aikaa kynsille pääsi Flormarin vaaleanvihreä creme lakka, jonkalaista mulla ei toista ole. Niin kaunis pastellinen sävy ! Sen kaveriksi myöskin pitkästä aikaa Models Ownin Soda Pop Pink, joka on tämäkin aika hentoinen sävy. Flormaria kynsillä kaksi kerrosta ja MO:ta kolme, koska on niin kovin luirua tavaraa. Valkoistakin näihin tarvittiin liukuvärjärjäykseen ja sillä lakkasinkin keski-ja etusormen pohjalle yhden reilun kerroksen  Ginan valkoista jonka päälle kerros pikakuivattajaa. Meikkisienellä aloin liukua tekemään lätkien kaikki värit samaan aikaa sieneen, toistin sen n. 3-4 kertaa saadakseni haluamani tuloksen aikaiseksi. Nuo kun olivat niin vaaleita niin luulin, että joudun kerrostamaan niitä maailman tappiin asti, onneksi niin ei käynyt. Hetken kuivattelua ja lähimmällä mustalla eli Konadin leimauslakalla tein vesimelonille siemenet käyttäen pientä sivellintä apunani. Kyllä nämä ainakin avokin mielestä vesimelonit toivat mieleen ja se onkin pääasia. ;)  Näistä tuli ihan huikeen kivat enkä ymmärrä miksi en aikaisemmin ole näitä tehnyt kun mulla on vesimeloni-aihe listattuna kokeilemattomien koristeluiden listaani. Huisin söpöt, vaikka itse sanonkin, ja kesällä voisikin kokeilla uudestaan, jos ihan itse sommittelisi seuraavaksi. ;) 

Hassun hauskaa sunnuntai ehtoota ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Flormar Wet Look : WL02
  • Models Own : Soda Pop Pink
  • Gintricot : White
  • Konad : Black
  • Meikkisieni liukuvärjäykseen
  • Pieni sivellin

Mitä mieltä kynsistä ? Osallistuitko haasteeseen ?

- Jenni 

12 kommenttia:

  1. Söpöt ja mulla tuli kans ekana vesimelonit mieleen näistä.

    VastaaPoista
  2. Ihana idea ja toteutus. Ehkä hienoimmat melonikynnet mitä oon nähnyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon ja mukava kuulla, että pidit ! :)

      Poista
  3. Nää on tosi hienot! Ihana tapa toteuttaa vesimelonit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos ! Mun mielestä myös, siksi näitä lähdinkin toteuttamaan. :)

      Poista
  4. Todella upeat! Hyvin oot onnistunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Kiva kuulla, että tykkäsit. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)