keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Puolison valinta

Heips ! Mulla ei oikein ikinä ole ollut onni matkassa kun puhutaan tekniikasta. Viime vuonna lähinnä bloggailua varten ostamani tietokone on takkuillut netin vastaanottamisen kanssa jo kauan, mutta joka kerta asetusten palauttaminen on saanut sen taas toimimaan. Nyt ei niin käynyt ja sain tarpeekseni, tiedostot sekä kynsikuvat otin talteen ja huomenna koneen kanssa liikkeeseen josko huoltoon pääsisi. Nyt kun ei ottanut nettiä edes puhelimesta joka on aiemmin toiminut. Blogissa mua ei siksi ole näkynytkään, mutta kynsiä olen onneksi saanut tehtyä. Nyt monen mutkan kautta yritän tätä postausta kirjoittaa tabletilla ja herranjumala kun on vaikeaa ! Tällä tuskin tulen enempää postauksia kirjoittaneeksi vaan teen aluevaltauksen avokin koneelle, joka tarkoittanee kuvanmuokkausohjelman lataamista ja kuvien metsästystä ulkoisen kätköistä. Siinä riittääkin työnsarkaa kerrakseen.

Nyt kaiken ylimääräisen höpötyksen jälkeen niihin kynsiin ! Niin kuin otsikkokin kertoo näihin lakkauksiin sain idean avopuolisolta. Kiireessä piti lakata ja aikaa oli vain pohjalakalle ja pyysin häntä valitsemaan kokeilemattomista kivoimman värin. Valinta osui ihanaan China Glazen turkoosiin lakkaan, tämä kantaa nimeä Turned Up Turquoise. Tämä onkin yksi messuilta kotiuttamani, onneksi nappasin tämän mukaani tämä on niin kaunis. Kuivuu mattapintaiseksi melko nopeastikkin, eli levittää tarvitsee vähillä vedoilla muuten saa aikaiseksi vain kaljuja länttejä. Peittää 2-3 kerroksella. Pikakuivattajan kun laitoin päälle sain kauniin ja kiiltävän lopputuloksen vaikka se mattanakin oli mielestäni nätti. Koristelut tein vasta seuraavana päivänä. Valitsin kaksi laattaa joissa oli silmääni kivoja kuviota ja muistaakseni olivat ihan käyttämättömiäkin. Valinnaksi osuikin Pueenin 46-laatta, hauskalla pallo / kuunsirppi kuvioinnilla. Itse valitsin koko lakkauksesta ainoastaan Konadin mustan leimauslakan. Lopputulos oli oikein ihana ja China Glaze sai kauniista väristään kehujakin, sai se myös kaverikseen saman värisen paidan. Pitääkin useammin laittaa toinen valitsemaan lakkauksen ainesosat, sillä kun tuntuu olevan niin hyvä maku ! 

Mitä mieltä kynsistä ? Pitääkö antaa useamminkin toisen valita ?

-Jenni

4 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)