torstai 20. lokakuuta 2016

Lilojen liitto




Heips ! Täällä on taas yksi yökukkuja bloggaaja jonka on pakko saada lakkauksia esiteltyä vaikka sitten silloin kuin muu perhe on jo nukkumassa. Päivän mahdollinen oma aika painottuu siis iltaan tai yöhön, jokainenhan sitä tarvitsee joten kynsiä ja blogia aherretaan siis myöhään yöhön. Oonko mä ainoa vai pitäisikö tyytyä ajanpuutteeseen ja käyttää aika nukkumiselle ? :D

Kaivoin lakkahyllystäni unohduksiin jääneet OPIt esille ja valitsinkin kaksi erilaista lilaa. Aikaa sitten ostamani Suzi & The 7 Düsseldorfs, kaunis lila shimmer. Nimenkin kirjoitin tuotekuvaan väärin. Peittää kahdella kerroksella. Lakka onkin mulla ollut jo elokuusta 2013 ja vain kerran blogissa esitelty. Nyt olikin taas korkea aika siihen tarttua.  Suziin laitoin vain peukaloihin koristeiksi liloja niittejä, sillä se ei kaivannut mielestäi muuta. Munakoison värinen Lincoln Park After Dark-matte on lähestulkoon musta kynsillä ja vuosien saatossa onkin mennyt tosi huonoon kuntoon sillä sain tasaisen jäljen vasta kolmannella kerroksella. Keskisormeen leimasin Suzilla ja BP-L003 laatalla. Nimettömään töpöttelin Ginatricotin Purple Multi Glitteriä muutaman kerroksen. Vaikka harvoin tälläiset lilat eksyvätkään kynsille niin valmiista lopputuloksesta yleensä tykkään kovasti. Suzia tarvitsee ehdottomasti käyttää useammin, on se niin nätti tapaus ! 





Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lempi lilasi ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Kivat on, ja mulla myos oma aika on just yolla, kun mies ja tytar nukkuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ! :)
      Kiva kuulla, etten ole ainoa yökyöpeli. :D

      Poista
  2. Aivan ihania liloja kaikki! Ja sopivat tosi hyvin yhteenkin ♥ Nätti lakkaus :)

    VastaaPoista

Thank you for leaving a comment ! :)