keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Jouluaaton punaiset







Heips ! Nyt minäkin matti myöhäinen pääsen esittelemään jouluaaton kynteni, muutto toi mutkia suunnitelmiin joten en kerinnytkään näitä joulukuun puolella esittelemään vaikka olisin niin halunnutkin. Olen koittanut myös pohtia viime vuoden lempilakkoja ja lempilakkauksia, niistä saattaakin tulla postaukset jos vain saan tehtyä vaikeat päätökset lemppareiden suhteen. 

Jouluaaton lakkaukseen pääsi toistamiseen saman kuukauden aikana China Glazen kirkkaanpunainen The Heat Is On. Aiemmin esittelyssä täällä, ideaa näihin kynsiin keräsin muista aattokynsistäni mitä olen blogissa julkaissut. Huomasin kaikkiin käyttäneeni punaista ja halusinkin jatkaa samaa linjaa, valitsin vain punaisen jota en ollut vielä aattona käyttänyt. Täksi vuodeksi varmaan tarvii ostaa lisää punaisia sitä varten. Punaista löytyi kynsiltä kaksi kerrosta. Peukaloihin ja keskisormiin laitoin koristeiksi hopeiset kolmioniitit, pitäisi näitäkin muistaa useammin käyttää vaikka ovatkin aika isoja. Nimettömään leimasin tutusta villapaitalaatasta porokuviota Dependin hopealla, kohdistus ei ihan mennyt nappiin enkä saanutkaan poroja keskelle kynttä. Toki oikeaan käteen sen onnistuin kohdistamaan, mutta kuvauskäsi ei onnistunut. Muilla kynsillä oli OPIn This Gown Need A Crownia ja päälle lakkasin vielä kerroksen Golden Rosen hopeista 102 glitterlakkaa. Vaikka väri onkin ollut toistuva ovat lakkaukset olleet erilaisia. Tykkäsin näistä kovasti ja oli hyvä idea jatkaa punaista aattoperinnettä.  Joulukuun jälkeen ovatkin kynsillä olleet värit olleet jotain muuta kuin punaista ! ;) 


Mitä mieltä kynsistä ? Millaiset sinulla oli aattona ?

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Nätit :) Jättääkö sulla muuten niitit punaisen lakan kanssa kynteen punaisen jäljen? Olen huomannut että mulla jää aina niiteistä jälki kynteen, jos alla on punainen lakka :( Muiden värien kanssa en oo tähän ongelmaan törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :)
      Mä olen valitettavasti ihan unohtanut sulle vastata, mutta toisinaan jää kyllä kynteen punainen jälki siihen kohtaan missä niitti on ollut. Hyvin harvoin kumminkin, yhden pinkin kanssa ollut samaa ongelmaa. Oletko kokeillut eri aluslakoilla, että onko mitään vaikutusta ? =)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)