keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Huurteiset kukat






Heips ! Vielä ehtii esitellä tammikuulle yhdet kynnet vaikka onkin vaikea uskoa, että helmikuu jo kolkuttelee. Juurihan lakkailin joulukynsiä ja tein joulukalenteri postauksia ? 

Tammikuun aikana on saanut nauttia niin vesisateesta kuin kirpeistä pakkasilmoistakin ja nämä kynnet saivatkin inspiraationsa niistä pakkaspäivistä. Halusin kynsille Wild & Mildin viileän turkoosin cremen, Born In Zoo peitti hyvin kahdella kerroksella. Lakka käyttäytyi hyvin ja oli kyllä täydellinen valinta niille viileille ilmoille. Tämän lakan kotiutin messuilta lokakuussa ja vasta nyt sain sen kynsille asti, odotti kyllä aivan liian pitkään ollakseen näin nätti yksilö. Pikkurilliin laitoin saman merkin 6 Minutes Before glitterlakkaa jonka sain messuilta kokeiltavaksi. Lakka jätti hieman tekstuurimaisen pinnan ja sitä voisi kyllä käyttää ihan tekstuurinakin, voisihan se olla glittertekstuurikin. Lakka oli sen verran tiheää, että laitoin turkoosin päälle sitä vain kerroksen ja sain peittävän lopputuloksen. Nimettömässä pohjalla Essencen valkoista ja leimat joululahjaksi saadulla  sinisellä 4-Give Me chrome lakalla. Kukat ovat laatasta JQ-19 jonka sain myös messuilta kokeiluun. Lisäsin vielä valkoiset pilkut turkooseille kynsille ja lakkaus oli valmis. Nämä kynnet olivatkin yhdet tammikuun lempparit niistä harvoista mitkä ehdin tehdä. Toivottavasti kynsille olisi ensi kuussa enemmän aikaa sekä inspiraatiota !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Wild & Mild Born In Zoo
Wild & Mild 6 Minutes Before
Wild & Mild Chrome 4-Give Me
Essence Wild White Ways
Leimasin ja laatta JQ-19
Pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Joko olet kotiuttanut Chrome lakkoja ?

- Jenni

2 kommenttia:

  1. No en ihmettele, jos oli lempparit! Tosi hienot :) Ja nuo W&M Chromet on kyllä ihan huippuja leimaamisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! :) Itseasissa sun blogista luin noista chromeista pelkkää hyvää joten pyysinkin puuttuvat sävyt joululahjaksi. :D

      Poista

Kommentteja saa jättää, mutta muistathan olla asiallinen !
Kiitos kun piristät päivääni. :)

Thank you for leaving a comment ! :)