perjantai 13. maaliskuuta 2015

Kevät kynsillä


Heips ! Taas on ollut kiireistä ja blogi on jäänyt toiseksi. Konekkin alkoi temppuilemaan eikä yhdistänyt enää internettiin. Sain homman korjattua neuvoilla ja asetusten palauttamisella. Luulin homman olevan 'muutaman minuutin-juttu', mutta siinä vierähtikin pitkä tovi. Parisen päivää kärvistelin netin puutetta, ennen kuin sain tietää miten homma korjataan joten nyt sitä ollaan tässä. Siksi olen siis aika hiljaa ollut. Työssäoppiminenkin loppui joten kynnetkään eivät kärsi enää niin paljoa ja kädet eivät kuivu korpuiksi. Kaiken kiireen ja internetin puuttumisen ohella olen kovasti lakkaillut kynsiä ja viettänyt aikaa autokoululla, ei ole paljosta kiinni niin on minullakin kortti taskussa ! 

Kevään merkkejä selvästi ilmassa joten kynnetkin ovat sen mukaiset. Pitkään jo kokeilemattomissa majaillut Yes Loven neon glitter vaalenvihreällä pohjalla pääsi kynsille. Sen kaveriksi valitsin myöskin Yes Loven lakan, vaalean limenvihreänä. Kynsillä Yes Lovea kolme kerrosta, jotta sain tasaisen lopputuloksen, olisi saanut varmasti kahdellakin jos olisi ollut tarkkana. Neon glitteriä laitoin nimettömiin yhden kerroksen. Glitterit asettuivat hyvin ja niitä tuli kerralla tarpeeksi siveltimeen. Tarkoituksena oli, että vihreät olisivat olleet samansävyiset, mutta multa ei löytynytkään vastaavaa kuin glitterlakan pohja. Joten valitsemani kaveri sille oli lähin sävy. Etu- ja keskisormiin kiemura leimat Pueenin 74-laatasta Konadin mustalla. Noissa kiemura leimoissa vaan on sitä jotain ! Kokeilin ensimmäistä kertaa kunnolla ja onnistuneesti myös Pueenilta tullutta leimasinta joka rantautui tänne laattojen kanssa samalla reissulla. Olen muutamasti sitä kokeillut ja aika huonoin tuloksin ja nyt halusin vihdoin kokeilla onnistunko sillä yhtä hyvin kuin kaksipäisellä löllöllä. Kyllä onnistuin, tällä vaan pitää olla erilainen tekniikka kuin vakio leimasimellani. Näistä tuli oikein kivat ja pirteän väriset ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 

  • Yes Love : 007
  • Yes Love : G1-3
  • Konad : Black
  • Pueen 74
  • Pueen leimasin

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on sinun luotto leimasimesi ?

- Jenni

6 kommenttia:

  1. Ihanan väriset ja nuo leimat sopii noihin hyvin! :)
    Tykkään*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovin kehuista ! Näitä sun laittamia kommentteja on niin ilo lukea. :)

      Poista
  2. Oi nämä on aivan ihanat! Sävyt on herkulliset ja nuo leimathan on aivan täydellisesti onnistuneet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! <3
      Tykkäsin nuista väreistä myös ja kerrankin onnistui leimat täydellisesti jopa omaan mieleen. ;)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)