maanantai 21. syyskuuta 2015

Kultaisia tähtiä

Heips ! Vaihtelun vuoksi näistä punaisista, koralleista ja liloista, nyt tällä hetkellä onkin nudea kynsillä. Selvästi kun katselee noita kuvia mulla on kausia kun innostun kaikista punasävyistä. Nyt olenkin kotiuttanut muutamia pastellisia sävyjä, hieman kirkkaampaakin ja tietenkin ne syksyn sävyt näyttää myös rantautuneen. Vihreätä täällä näkyy todella harvoin ja sitä pitääkin siis laittaa kynsille mahdollisimman pian !  

Essencen hyllystä nappaamani korallinen Va-Va-Voom pääsi kynsille kultaisen kanssa. Lakan sävy ei ole oikeasti kyllä noin punaiseen taittava mitä kuvissa se näyttää olevan. On paljon kirkkaampi ja korallisempi. Kuivuu mattaiseksi ja peittää hyvin kahdella kerroksella. Lakkauksen pohja tehtiin kiireellä kun oli menoa jonnekkin ja nakukynsillä ei voinut tietenkään lähteä. Aikaa koristeluille ei ollut joten koristelut tein vasta seuraavana päivänä. En siltikään meinannut keksiä miten koristelen. En muistaakseni (korjatkaa jos olen väärässä) ole yhdistänyt korallia ja kultaista joten lähdin siltä pohjalta liikkeelle. No, mulla ei ole kunnon kultaista leimauslakkaa ja eniten leimaavana kultaisena käytin Wet N Wildin Gold Albumia. Aiemminkin tämä tähtileima on blogissa ollut, mutta se vaan on niin ihana ! Leima on ainoasta Konadin laatastani, Square 01:stä. Nimettömiin laitoin kultaista glitterlakkaa joka on Ginatricotin Top Of The Line. Kyllä näistä ihan mieleiset tulivat ja koralli ja kultainen sopivatkin hyvin yhteen. Pitääkin ilmeisesti ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia kunnolliset leimailuun sopivat metalliset lakat. Ne Essiet ovatkin olleet himotuslistalla. ;) 

Mukavaa alkavaa viikkoa ! 


Mitä mieltä kynsistä ? Mitkä ovat parhaat metalliset leimauslakkasi ? 

- Jenni

8 kommenttia:

  1. Wau, aivan ihanat! ♥ Itsellänikään ei ole hyvää kultaista leimaukseen, siis tsemppiä metsästykseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos kovasti ! <3
      No harmi, mutta toivottavasti löydän sen oikean pian, alkaa epätoivo iskeä. :D

      Poista
  2. Kivat kynnet! :) Minäkin tykkään kyllä kovasti korallin sävyistä kynsillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! :)
      Korallin sävyt ovat kyllä tosi kauniita kynsillä, mä olen samaa mieltä sun kanssa. :)

      Poista
  3. Nätit kynnet, hyvä kokonaisuus :) en oikein osaa suositella metallisia leimauslakkoja kun on niin vähän tullut leimattua metalli väreillä että ei ole löytynyt mitään mikä oliis oikein hyvä tähän tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sullekkin kovasti ! ♥ :)
      No hitsi, mulla kun olisi ainakin kolme erilaista metallista leimailuun sopivaa hakusessa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Kai sitä täytyy sitten ebaystä etsiä Essien metallilakat jos niitä vielä on saatavilla kun en hetkeen ole taas katsonut. :D

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)