sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Jäänsininen foil


Heips ! Tuliko tuhlattua Black Fridayn tarjouksiin ? Itse ostin muutamat joululahjat sekä itselleni jotain pientä. Tuli ainakin hyödyttyä pienestä alennuksesta cesars shopissa. :)

Päätin nämä kynnet kumminkin julkaista vaikka kuvista ei niin kovin kehuttavia tullut. Näistä kynsistä otin tosi monta kuvaa ja vain nämä sain onneksi onnistumaan edes jotenkin. Siirtokuvat siis hohtivat kynsilamppujen alla niin paljon, ettei niitä edes kynsiltä enää erottanut. Jouduinkin turvautumaan sohvaan taustana ja valaistuksen pidin hämäränä. Joskus ei vaan meinaa millään onnistua. 

Vihdoin sain lakattua Essencen I don't Need Money, Honeylla ! Ostinhan sen jo viime vuonna messuilta, että oli jo siis korkea aikakin. Väri ei ole ihan noin tasainen, on kaunis jäänsininen foil-lakka. Peittää hyvin kahdella kerroksella ja lukemani perusteella toimii ilmeisesti leimailussakin. Tämä näytti juuri siltä, että se sopii täydellisesti hopean kaveriksi. Olin oikeassa, näytti hyvältä OPIn This Gown Need A Crownin kanssa. Kahteen kynteen laitoin hopeiset kiemura siirtokuvat arkista Y-078. Muille kynsille päätyi vielä pienet hopeiset niitit. Tykkäsin tuosta Essencen lakasta tosi paljon ja kokonaisuus oli myöskin ihana. Taisi tuo lakka odottaa käyttöä ihan liian kauan !


Mitä mieltä kynsistä ? Onko tullut vastaan vaikeasti kuvattavaa lakkausta tai lakkaa ?

- Jenni

2 kommenttia:

  1. Tuli tuhlattua. Ihan liikaa. Mutta puolustaudun silla ettei mulla ollut aitiyslomalla juurikaan ylimaaraista rahaa pistaa lakkaostoksiin, niin nyt tuli otettua vahinko takaisin. ;)

    Kiva lakka, sopii hyvin hopean kaveriksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä onneksi säästyin rahanmenolta, tällä kertaa. Itse ole äitiyslomalla nyt, niin ei oikein sitä tuhlattavaakaan ole. Mutta kyllä välillä tulee hemmotella itseään uusilla kynsijutuilla. ;)
      Kiitos kovasti, tykkäsin myös yhdistelmästä ! :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)