maanantai 10. huhtikuuta 2017

Sininen on taivas..





Heips ! Ihanaa alkanutta viikkoa ! Meidän pikku kaverin ensimmäinen syntymäpäivä sen kuin lähestyy päivä päivältä sillä tänään ikää onkin jo 10kk:ta. Yllättävän hyvin on saanut yhdistettyä kynsiharrastuksen, blogin ja vauva-arjen keskenään vaikka aluksi hieman epäilyttikin. Mihin se aika oikein rientää ? Kaiken kivan lisäksi jostain syystä blogger temppuilee käytössäni vähän väliä eikä meinaa millään avata uutta kirjoitus pohjaa, lataa vain pitkän aikaa mutta mitään ei saa kirjoitettua. Tämäkin postaus piti tulla jo sunnuntaina, mutta sain vasta myöhään illalla tämän toimimaan. Onko kenelläkään mulla temppuillut ? Kaikenlisäksi minulla ei toimi tekstin esikatselukaan. 

Ostin kokeiluun kaksi Essencen Colour Boost High Pigment-lakkaa ja aion kyllä ehdottomasti hakea näitä lisää nyt kun olen molemmat saanut kynsille asti. Ensimmäisenä kynsille pääsi Instant Match, räväkkä sininen joka peittää yhdellä kerroksella niin kuin pullokin lupailee. Valitsin koristeluihin valkoisen sillä arvasin sen luovan kivan kotrastin sinisen kanssa. Koska en omista pienen pieniä valkoisia niittejä, pilkut tein pienipäisellä pilkkutikulla ja Ginatricotin valkoisella lakalla. Nimettömästä löytyi myös valkoista lakkaa ja päälle kokeilin Essencen Rosy Reflections jauhetta. Hieroin sitä hieman tahmeaan lakkaan luomiväri aplikaattorilla. Valitettavasti vaikka kuinka kääntelin kättä ja kameraa en saanut kuviin oikeastaan mitään näkymään, lakka näyttää vain hohtavan. Pohjaksi olisi pitänyt ilmeisesti valita jokin muu väri jonka kuvaaminenkin olisi ollut helpompaa. Sotkevaa tämä oli, mutta hohteli kivasti vaaleanpunaiseen. Googlesta löytyi tästä onnistuneempia kuvia, katsotaan saanko itse paremmat kuvat vaikka tumman lakan päällä. Muilla kynsillä olikin Essencen valkoisella leimauslakalla tehdyt mandalakuvioiset leimat Hehe 006-laatasta. Vaikka lakkauksen ei ollutkaan tarkoitus muistuttaa väreiltään Suomen lippua, voisi nämä ollakkin ensimmäiset Suomi100-kynteni vai mitä ?



Mitä mieltä kynsistä ? Oletko kokeillut Essencen uutuuksia ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Tosi kivat,ja menee hyvin Suomi 100 kynsistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      Näin minäkin ajattelin vaikka aluksi suomi 100, ei ollutkaan aiheena kynsille. :)

      Poista
  2. Täälläkin Blogger temppuilee. Jemmassa on yksi yhden kerroksen Essence mutta ei ole vielä tullut kokeiltua. Kunpa sitä olisi valkoisena! Kivat kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ! :)
      Voi hitsi, sitä onkin sitten ollut liikkeellä muillakin kuin vain itselläni. Nyt onneksi toimii taas, mutta pitkän aikaa temppuili. Mä olen jo kotiuttanut useamman muunkin lakan näistä yhden kerroksen ihmeistä, mutta pastellisemmat värit ainakin omassa käytössäni tarvitsevat sen kaksi kerrosta. Yhden kerroksen valkoinen olisi kyllä hyvä ! :D

      Poista

Kommentteja saa jättää, mutta muistathan olla asiallinen !
Kiitos kun piristät päivääni. :)

Thank you for leaving a comment ! :)