maanantai 25. syyskuuta 2017

Siksakkia












Heips ! Taas minä istun illalla tietokoneen ääressä ja kirjoittelen, koska nyt vaan tuntui siltä. Saunan raikkaana ja muiden nukkuessa tämä tuntuukin aika luksukselta. Huomenna juostaankin taas taaperon perässä koko päivän joten tässä välissä se oma aika on ansaittua ja ihanaa !

Tässä kuussa blogiin on päässyt monia värikkäitä kynsiä joten nyt olikin aika esitellä jotain vähän mustavalkoista pienellä hopeisella twistillä. Halusin kynsille ehdottomasti mustaa eikä värit houkutelleet yhtään, eli Essencen Black Is Back oli valintani. Mustille kynsille laitoin hopeiset kolmio niitit ja peukaloihin pääsi hieman isommat yksilöt. Nimettömässä Cuccion hopea Hong Kong Harbor jonka päällä Essencen I Feel Gritty. Essenceä olen tainnut käyttää vain valkoisen päällä jolloin olen saanut valkoista tekstuuria, halusin kokeilla miten lakka muuttaa jonkin toisen lakan sävyä. Allaolevasta hopeasta tuli vähän tuollainen tunkkainen ja jotenkin sävyltään epätasainen. Tekstuuria sain kyllä, mutta en lähde uudestaan kokeilemaan, lopputulos oli liian outo makuuni. Keskisormessa pohjalla Essencen valkoista ja leima kahdella värillä. Päätin taas kokeilla liukuvärjättyä leimaa ja kokeilun lakat olivat Dependin hopea ja Crystal Nailsin musta sekä laattana BP-L003. Muutaman kerran kuivaharjoittelin, että saisin kynsille juuri sitä mitä haluan. Leimat olivat hieman liukuvat, juuri niin kuin pitikin. Tykkäsin näistä, mukavaa vaihtelua värien keskelle !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence Black Is Back
Essence Wild White Ways
Essence I Feel Gritty!
Cuccio Hong Kong Harbor
Depend 224 ja Crystal Nails (hopea ja musta)
Leimasin ja BP-L003 laatta
Hopeat niitit

Mitä mieltä kynsistä ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)