lauantai 23. syyskuuta 2017

Takaisin rannalle !












Heips ! En tiedä onko kukaan muu huomannut, että viime vuoden syksystä taakse päin olevissa postauksissa ei kuvat enää näy. Minähän huomasin asian ihan vahingossa ja ongelmat johtunevat Photobucketista, jos olen oikein ymmärtänyt joudun nyt vanhojen postauksien kuvat siirtämään Flickr sivustolle jos postauksiin kuvat haluan. Työmaa on siis aika suuri, koska melkein kaikki blogin kuvat olen jakanut ensimmäiseksi mainitun sivuston kautta. Älkää siis ihmetelkö jos vastaan tulee postauksia ilman näkyviä kuvia, saan ne sinne kyllä mutta siihen en ole vielä keksinyt mitään nopeaa ratkaisua joten yksi kerralla mennään. Wish me luck !

Koska kesä ei tule enää tänä vuonna on aika esitellä aivan ihanat rantatunnelmaa luovat kynnet. Taisin viimeksi tälläiset tehdä vuonna 2015, mutta kuva ongelmista johtuen en nyt viitsi kyseistä postausta linkata kun sieltä löytyy tällä hetkellä vain pelkkää tekstiä. Päätin tehdä lakkauksesta hitusen erilaisen. No pohjalta löytyy kumminkin sama Essencen I Nude It kuin viimeksikin, johtuen siitä kun muut nudeni olivat liian tummia hiekkarannaksi. Liu'un välissä oleva Essence Play With My Mint ja kärjessä Essencen tummemman sininen Splish Splash. Nämä lakat sulautuivat mainiosti yhteen. Nimettömän jätin nudeksi johon leimasin Essien kultaisella Good As Goldilla meritähtiä, BM-503 laatasta. Muilla kynsillä Konadin valkoisella meren kuohuja BM-509 laatasta. Loppusilaukseksi vielä muutamat kultaiset tähtiniitit ja lakkaus oli valmis, tykkäsin näistäkin rantakynsistä ihan mahdottoman paljon ! Näitä kynsiä katsellessa kaipaa kyllä kesää !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
Essence I Nude It
Essence Play With My Mint
Essence Splish Splash
Essie Good As Gold
Konad White
Leimasin ja BM-509 sekä BM-503
Kultaiset tähtiniitit

Mitä mieltä kynsistä ? Mikä on lempi vuodenaikasi ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)