torstai 21. syyskuuta 2017

Syksyinen liukuvärjäys




Heips ! Mukavaa torstaita ! Päätin nyt kokeilla postauksien tekoa ilman tuotekuvia kun useimmiten kynsiä kuvatessa ne unohtuvat ja jälkikäteen lakkojen etsiminen sekä kuvaaminen ärsyttää. Ehkä se kynnys myös kirjoitteluun vähenisi, sillä kynsiä mulla on kuvattuna kyllä monet, mutta tuotekuvia ei tainnut tulla yhtään vastaa. 

Liukuvärjäyksen pohjalta löytyy kerros Essencen mustaa Black Is Backiä. Alkoi olla jo hieman vaikea tällä lakata kun pullonpohjat oli enää jäljellä. Tämä musta on kyllä yksi luottolakoistani jota olenkin käyttänyt jo useamman pullollisen. Mustan päälle tein liu'un Avonin shimmerisellä vaaleanvihreällä joka ilmeisesti on nimeltään Peridot jos oikein pulloa tulkitsin. Ei ollut ehkä kaikista parhain idea tällä tehdä liukua mustan päälle, sillä tätä saikin töpötellä useamman kerroksen jotta mustan sai piiloon. Täysin peittävä siitä ei tullut siltikään, mutta se sai aikaan erikoisen syvyysvaikutelman lakkaukselle. Pelkkä liukuvärjäyshän ei mulle riittänyt joten Konadin valkoisella leimasin kukkaköynnöksiä BPL-024 laatasta. Näistä tuli kyllä kivat, liian harvoin teen liukuja ja vaihteluhan virkistää aina !

Käytetyt lakat / tarvikkeet :
-Essence Black Is Back
-Avon Peridot
-Konad White
-Leimasin & BPL-024*

Mitä mieltä kynsistä ? Mitä koristelutyyliä käytät harvoin ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)