lauantai 30. maaliskuuta 2013

Serkkuni rippijuhlat

Juhlakalu itse
Välillä uutta kuvaa myös minustakin.
Koko kuvaa ei valitettavasti ole,
 mistä olis nähnyt  kunnolla mun tuon päiväisen asuni.


Heips !  Viikko on osaltani ollut tosi kiireinen siksi ei olekkaan postauksia ilmestynyt, ollaan käyty kyläilemässä, pakkailtu muuttolaatikoihin semmoisia tavaroita mitä ei ennen muuttoa tarvitse ja viikon kohokohta oli reissu Tampereelle ja siinä menikin sitten koko keskiviikko päivä. Mulla siis oli tällä viikolla vain kolme päivää koulua ja pääsiäislomaa onkin sitten maanantaihin asti. :)

  Mutta, asiaan maaliskuun alussa oli serkkuni rippijuhlat ja  tätini "palkkasi" minut kuvaajaksi (sain oikeasti vaivanpalkkaa :P) Tykkäsin kyllä, kuvaajana oleminen on paljon kivempaa kuin kuvattavana oleminen. Otin kuvia kaikesta ja kaikista, kattauksesta, juhlakalusta, juhlakalusta vieraiden kanssa jne. Muista vieraista tosin en kuvaa viitsi laittaa kun heiltä en ole lupaa siihen kysynyt. Kakku oli erinomaista ja todella kaunis, muutkin herkut kyllä maistuivat. ;)

   Mutta nyt minun sekä tätini juhlakynsiin, väkersin siis kauhealla hopulla edellisenä yönä ennen juhlia kynsiä tätini kanssa. Hänelle ja itselleni siis, loppujen lopuksi kello näytti melkein viittä aamulla kun päästiin nukkumaan.



Omiin kynsiini käytetyt lakat/tarvikkeet:

  • L.A. Colorsin päällyslakka
  • Gina Beauty aluslakka
  • OPI If You Moust You Moust (lakkauksen pohjavärinä)
  • Yes Love 346 (musta vinokärki)
  • Kaksipäinen lakka josta käytin vain hopeata kimalletta mustan vinokärjen päälle
  • Wild & Mild musta nail art lakka (mustan ja pinkin rajalla)
  • Mustia isoja strasseja ja hopeisia pienempiä
  • Kynsiliima ja pinsettejäkin tarvitsin vaikka kuvassa eivät olekkaan


Tätini kynsissä käytetyt lakat:
  • Wet n Wild Shine: Burgundy Frost
  • Flormarin kultainen glitter lakka (sävyä en muista koska oli tätini lakka)

Ideahan näihin kynsiin tuli tätini paidasta jonka hän ajatteli rippijuhliin laittaa päällensä. Paita oli siis väritykseltään musta, viininpunaisin yksityiskohdin. Kynsissä piti tottakai olla myös kimalletta ja muistaakseni kullan värinen valittiin siksi kun kaulakoru oli kultainen. Kokonaisuus oli mielestäni hyvinkin onnistunut, kynnet sopivat asuun täydellisesti ja parempi niin pähkäiltiinhän me aika kauan, että mimmoiset tehdään.. :)

Loppujen lopuksi melko kiireinen ja kamera painoitteinen päivä, mutta silti mulla oli mukavaa. Onneksi ei tarvitse joka  päivä juhlia, sehän vie kaiken energian ihan täysin. :o Olisiko teistä kivaa olla valokuvaajana juhlissa ? 


- Jenni

4 kommenttia:

  1. Mite joku voi olla oikeesti noin kaunis? Jaja sul on upeet hiukset. Hianot kynnet c:

    hullusieni.blogspot.fi
    - saa kommaa takas :--)

    VastaaPoista
  2. Tosi nättejä kaikki nää sun tekemät kynnet! Mistä oikein saat ideoita niihin!? :D ja muutenkin tykkään sun blogista tosi paljon :)

    http://ihavesomepictures.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämän postauksen kynsi ideat on lähtöisin omasta päästä. Ja joskus ei tuu mitään lakkaus ideoita, niin we heart, pinterest, muut bloggaajat ja ihan googlekin tarjoo kyllä ideoita loputtomiin asti. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)