torstai 19. kesäkuuta 2014

Unohtunut lakkaus


Heips ! Nyt en esittelekkään juhannuskynsiä, kun en ole vielä kerinnyt niitä tekemään. Aluslakat löytyy kynsiltä, mutta niin monta uutta ja ihanaa lakkaa kotiutettu ettei oikein osaa päättää mihin niistä tarttuisi. Kynnet kyllä suunnitteilla tehdä tänään, mutta esittelen ne sitten huomenna tai lauantaina.

Nämä kynnet ovat tehty aikoja sitten, mutta olen ne unohtanut esitellä. Kuvissa kynnet aikalailla samaa pitutta kuin nytkin. Näihin kynsiin sain idean Pinterestistä täältä. Väreiksi valitsin hieman erilaiset kuin mallikuvassa, nämä kaksi lakkaa otin kokeilemattomista. Tummansininen Blue Moon oli ihana tummansininen, peitti kahdella kerroksella ja levittyi hyvin. La Femmen vaaleampi sininen olikin ihan eri luokkaa, sivellin oli mielestäni ihan rimpula ja lakka juoksi kynsinauhoille ja kaikkialle mihin ei pitänyt. Muistaakseni laitoin lakkaa neljä kerrosta peittävyyteen, mutta sillä siveltimellä aikaa tuntui kuluvan ikuisuus. Tietyssä valossa kuulsi kynsi vielä läpi. Tulinkin siihen lopputulokseen, että saa mennä kirppiskasaani tämäkin, en tykännyt yhtään koostumuksesta. Muuten lakkaus olikin ihan kiva kun kaikissa kynsissä ei ollut ranskista ja kokonaan lakatut kynnet toivat jotakin erilaista kokonaisuuteen sekä pilkut vielä pisteenä i:n päälle. Ihan jebat, pitää kokeilla tälläisiä neon väreillä ! :)

Mukavaa juhannuksen odotusta !


Käytetyt kynsilakat :

  • Wet n Wild : Blue Moon
  • La Femme : Blue Cream
  • Color Club Speedy Top Coat
  • pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Unohdatko joskus esitellä jotkut lakkaukset ? 

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)