keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Juhannus fiiliksiä


Heips ! Vihdoinkin sitä juhannus postausta, tämäkin viivästyi tältä päivältä ukkosen takia, mutta nyt ukkonen on vihdoinkin poissa. Juhannukseeni mahtui menoa ja melskettä kerrakseen. Torstaina lähdettiin jo hakemaan paria serkkuani meille juhannuksen viettoon ja kynsiryhmän kautta tuli diilattua muutamat kynsilakatkin eteenpäin. Ennen juhannusta ostettu grillikin pääsi käyttöön, hyvät makkarat ja pihvit sillä sai. Ruokaa tuli muutenkin nautittua normaalia enemmän ja grilli oli kyllä ahkerassa käytössä.

Vaikka ulkona olikin kylmä, niin tuli silti käytyä serkkutytön kanssa pienellä lenkillä ja tuossa läheisellä kentällä purkamassa energiaa frisbeen heittelyn ja jalkapallon merkeissä. Kokkoa ei tietenkään unohdettu vaan totta kai sitäkin käytiin katsomassa, toki sää olisi voinut olla parempi ulkoilulle, oli mielestäni turhan viileää.

Juhannukseeni kuului myös hyvän ruuan lisäksi herkkuja, kirjan lukemista, elokuvan katselua, kynsien laittoa, naurua ja hauskanpitoa. Hyvin vähän vietin aikaani tietokoneella, joskus niinkin. Ihan kiva juhannus kokonaisuudessaan, hieman erilainen kuin viime vuonna. Viimeisessä kollaasissa näkyykin juhannuskynnet ja niistä lisää seuraavaksi. Nyt menenkin jatkamaan hyvän kirjan lukemista, mukavaa iltaa kaikille ! =)


Miten teidän juhannus meni ? 

- Jenni

6 kommenttia:

  1. Oi miten kauniina oot! Ja kynnet on ihanat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tässähän oikein häkeltyy ! :) <3

      Poista
  2. Juhannuksesi kuulostaa olleen kaikin puolin onnistunut.. Kuvista päätellen myös komea kokko on ollut ja todella hienot kynnetkin!
    Meillä ei harmi vain tänän vuonna tullut väsättyä kokkoa, kun kaksistaan miehen kanssa saavuttiin mökille vasta alkuillasta juhannusaattona...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä onnistunut ! Kuvissa koko kyllä näyttää isolta, mutta rannassa kun katseli niin ei niin iso ollutkaan, oltiin siis Porissa kirjurin rannassa katsomassa yleistä kokkoa. Kiitos, tykkäsin kynsistä itsekin kovin. :) Ehkä ensi vuonna sitten kokko ? Itselle kokosta tullut jo perinne, tosin pienenä oli kivempi olla mummulassa katsomassa papan itsetehtyä kokkoa, mutta nykyään tarvii tyytyä ihan yleiseen kaupungin kokkoon. :D

      Poista
    2. Ehkä juu ensi vuonna taas, meillä on tosi monesta ollut oma kanssa, jos vain säitä ja kokon kyhääjiä on ollut... :) Mutta mikäpä yleisissä kokoissakaan on vikana, on pari kertaa sellainenkin tullut nähtyä. :)

      Poista
    3. Meillä oli aikoinaan sama juttu, kunhan säät vaan salli. :) No ei siinä yleisessäkään mitään vikaa ole, mutta oma on silti aina oma. Perinnettä silti pidettävä yllä ja nähdä edes jonkin sortin kokko. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)