tiistai 14. huhtikuuta 2015

#Ablecs Week 7 : Pastels


Heips ! Täällä ilmoittautuu huono bloggaaja sekä lakkaus inspiraationsa kadottanut. Viimeksi olin aktiivisena viikko sitten maanantaina ja melkein viikon kuljin aluslakat kynsillä kun ei vain ollut inspiraatiota. Lauantaina sain vasta värilakkaa kynsille ja sunnuntaina koristelut tehdyksi. Hieman sai itseään potkia perseelle, että edes sain mitään aikaiseksi. Uskon kyllä sen inspiraation nyt löytyvän kun uusia laattoja ja lakkoja on matkalla luokseni. Vaikka blogin parissa en olekkaan ollut niin en silti ihan laiskottelemaankaan ole ryhtynyt. Olen opetellut aktiivisesti uuden kameran käyttöä, käynyt osan lakoista läpi, järjestellyt 'kynsinurkkausta', ollut lapsenvahtina, ekstra hoivannut käsiäni, liikkunut enemmän sekä juossut paikasta toiseen. Paljon on tähän viikkoon mahtunut vaikka blogi onkin jäänyt syrjään. Kirjoitanhan tätä kumminkin ennen kaikkea itselleni ja ihan kirjoittamisen ja kynsien jakamisesta tuovan ilon vuoksi. En halua pilata mukavaa harrastusta ottamalla siitä turhaa stressiä tai tehdä siitä pakko pullaa pakonomaisella päivittämisellä. Eikö ?

Vuorossa (vasta) haasteen seitsemättä viikkoa, koska toinen aiheista eli pastellit on jäänyt tekemättä. Tämän aiheen nähtyäni halusin ehdottomasti kokeilla vihdoinkin pastellisia galaksi kynsiä. Etsin ideoita ja ohjeita netistä sekä väri vinkkejä. Aiemmat tavalliset galaksi kynteni löydät täältä. Pitkitin tekemistä, koska ajattelin näiden olevan ihan eri maata normin galaksien kanssa ja paljon vaikeammat. On se ihmisen mieli kumma asia, mutta eivät nämä olleet. Ihan samalla lailla värien töpöttelyä, ehkä vähän kimalletta ja tähtiä.

Pohjalle lakkasin Wet n Wildin I Need Refresh-Mintiä kaksi kerrosta. Tuota pohjalakkaa ei tosin kovin monesta kohtaa kynsillä näy vaikka niin ensin olin ajatellut. Mallia otin näistä kynsistä. Konadin leimauslakat valitsin töpöttelyyn kun olivat sopivan pastellisia sekä pigmenttiä riitti. Ei ihan niin hyvin värit sulautuneetkaan yhteen kun olin mielessäni kuvitellut. Ensin töpöttelin vaaleanvihreällä, sitten hieman vaaleansinistä, vaaleanlilaa ja lopuksi hippunen vaaleanpunaista. Töpöttelyjen päälle kerros Essencen Space Queeniä ihan nimensäkin takia. Ginatricotin valkoisella, pilkkutikulla ja siveltimellä tein tähtiä. Pientä trimmailua sai sivellin kyllä osakseen ja vielä lisääkin olisi saanut leikellä kun jälki oli hieman liian paksua. Harmikseni tein kaikki kynnet samalla kaavalla, lopputulos olisi varmasti miellyttänyt enemmän jos olisi hieman 'irrotellut' ja vain töpötellyt eikä koko ajan miettinyt liian tarkkaan mitä seuraavaksi. Minä kun luonteeltani olen sellainen, että yleensä kaikessa tekemisessä tarvitsee olla jokin järjestys ja suunnitema, myös kynsissä. Haluan siis pelata varman päälle ja olla tyytyväinen lopputulokseen. No, ihan kivathan näistä tuli, mutta kyllä näitä on kokeiltava uudelleen toivottavasti vielä paremmalla menestyksellä.

Mukavaa maanantaita ! 


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet : 
  • Wet n Wild : I Need A Refresh-Mint
  • Konad : Pastel Green
  • Konad : Pastel Blue
  • Konad : Pastel Violet
  • Konad : Pastel Pink
  • Essence : Space Queen
  • Ginatricot : White 
  • Pilkkutikku

Mitä mieltä kynsistä ? Oletko kokeilllut pastelli galakseja ?

- Jenni 

12 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)