torstai 2. huhtikuuta 2015

Kuukauden kynnet


Heips ja hyvää aprillipäivää kaikille ! Onko tullut tehtyä jäyniä ? Olen ehkä hieman tylsä, mutta tämä on vain minulle päivä muiden joukossa kun kaikki hyvät jäynät on kokeiltu jo. :D Viime kuussa tuli yllättävän vähän kynsiä julkaistua vaikka niitä tehtyä tulikin. Oli ongelmia uuden koneen netin yhdistämisessä, kamera veteli viimeisiään ja tarkennus ei oikein toiminut sekä kaiken päälle vielä muut kiireet. Silti sain kahdeksat kynnet julkaistua vaikka ongelmia olikin ! Käsienkin kanssa ongelmia oli ja lakkailut pysyivät kynsillä pidempään kuin normaalisti, jouduin myös joitan kuvia muokkailemaan haavoilla olevan ihon hieman siedettävämmäksi. Viime kuuhun mahtui silti paljon hyvääkin nyt mulla on tietokone bloggailua varten sekä uusi kamera kuvailuun ! 

Suurin osa julkaisuistani olivat #Ablecs15-haastetta ja siltikin olen siitä hieman jäljessä. Paljon erilaisia lakkauksia tuli tehtyä eikä samoja värejä tullut niin paljon kuin yleensä. Ihanat OPI:n lakkanikin saapuivat kätösiini, nimittäin Pure sekä This Gown Needs A Crown. Käyttämättömiä lyhennettiin myös muutamalla lakalla ja vanhojakin tuttuja käytettiin. Yhdet kynnet toteutin tarkasti juuri niin kuin avopuolisoni toivoi, joten kynnet olivat hänlle omistettukin. Ne olivat kynnet nro 7, eli JDM kynnet. 

Lempparit oli tosi hankala valita kun kaikki olivat niin kivoja. Kuitenkin pitkän  pohdinnan jälkeen nro 1, 3, 6, 7 ja 8. Ihan lemppari taisi olla nuo vesimelonit ! Juhan lempparit olivat tietenkin hänen oma toiveensa eli nro 7 ja lisäksi vielä nro 3. 

Vihdoin toteutin myös vesimeloni kynnet joita olen jo pitkään ihaillut muiden tekeminä. Onnistuin liu'ussa varmaan parhaiten mitä olen aiemmin. Käsinmaalailuissakin olen kehittynyt paljon verraten vaikka vuoden takaisiin. Leimailuja nähtiin jälleen, skittlette on myös ikisuosikkini, niitit tuovat viime silauksen ja glitterlakat vaan on niin kauniita. Mielestäni silti onnistunut kuukausi vaikka pienellä määrällä lakkauksia mentiinkin. Paljon kerkesin silti kokeilemaan ja olin jopa tyytyväinenkin suurimpaan osaan. Katsotaan mitä tämä kuukausi tuo tullessaan ja kohti uusia seikkailuja ! 

Mitkä ovat sinun lempparisi kummastakin kollaasista ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät erityisesti mieleen ? Inspiroiduitko joistain lakkauksista ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Oi, kaikki on niin ihania! Nuo kolmoset kyllä kolahti niin kovasti julkaisuhetkellä ja kolahtaa edelleen, että kai ne on pakko suosikeiksi nimetä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti ! :)
      Kiva kuulla, että lemppari löytyi. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestäsi, hyvä että löytyi hieman erilaisia lemppareita. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)