lauantai 6. elokuuta 2016

Kuukauden kynnet



Heips ! Kuluneen viikon aikana on saatu nimiäisten kutsut valmiiksi ja melkein kaikki jo eteenpäinkin. On tullut myös taas yksi vuosi lisää ikää eikä tässä hulinan keskellä kerinnyt edes syntymäpäiväkynsiä tekemään. Vaikka mulla onkin neljäs päivä syntymäpäivä tajusin vasta eilen, että olen unohtanut tehdä kuukauden kynnet postauksen ! Täältä löydät aiemman kuukauden kynnet postauksen.


Monia lakkauksia ei keritty blogissa näkemään, vaikka niitä tuolla odottaisikin. Esittelyssä nähtiin monta Born Pretty Storen laattaa ja taitaa olla vielä pari postausta odottamassa. Sain myös tehtyä pitkään suunnittelemani liukuvärjäyksen kolmella värillä vaikka aluksi se ei tuntunut millään onnistuvan. Näin kesällä olen yrittänyt lakkailla värikkäitä ja kesäisiä kynsiä, mutta joukkoon mahtunut myös välillä näitä neutraalejakin. Leimailu ja skittlette pysyy aina vaan listoilla. 

Kokonaisuudessaan aika onnistunut kuukausi vaikka määrällisesti olikin vähän. Värikästä oli kyllä ja oli kiva taas kokeilla uusia laattoja. Tykkäsin kyllä kaikista kynsistä, mutta lempparit olivat ehdottomasti kynnet numeroilla 1 ja 4. 


Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä kynnet jäivät eritysesti mieleesi ? 

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja saa jättää, mutta muistathan olla asiallinen !
Kiitos kun piristät päivääni. :)

Thank you for leaving a comment ! :)