perjantai 7. huhtikuuta 2017

Söpöstelyä






Heips ! Kyllä huomaa kun kevät rantautuu, päivät menevät hujauksessa ohi kun on niin paljon tekemistä. Ihan hävettää kun piti jo maanantaina julkaista nämä kynnet ja sitten mietinkin keskiviikkoa. No, sentään perjantaina onnistaa. Mukavaa perjantaita muillekkin, mekin saatetaan lähteä viettämään hieman parisuhdeaikaa pitkästä aikaa ! :)

Rakastuin palavasti Essencen Outta Space Is The Place lakkaan. Suloinen vaaleanpunainen, mintunvärisellä shimmerillä. Yllätyksekseni tämä peitti hyvin kahdella kerroksella, mutta onneksi se oli vain positiivista. Koostumus on ehkä vähän hankala, mutta vähillä vedoilla pärjää hyvin. Halusin nauttia lakasta sellaisenaan enkä peittää sitä liioilla koristeluilla. Mietin hetken aikaa leimaamista, mutta päätinkin tarttua siirtokuviin. Päädyin sulkasiirtokuviin jotka kaartuvat hassusti toisesta päästä. Eihän niitä saanut mitenkään fiksusti laitettua. Vasta niiden ollessa paikoillaan tajusin, että nehän olisi voinut leikata kynnen kärkeen sopivaksi. Asia ei onneksi haitannut niin paljoa, että olisin asian korjannut. ne vaan jotenkin sopivat lakkaukseen noin. Hempeät ja vaaleanpunaiset kynnet vaan iskee lujaa. Tälläkin hetkellä kynsiltä löytyy vaaleanpunaista !


Mitä mieltä kynsistä ? Joko kotiutit avaruuslakkoja ?

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)