torstai 13. maaliskuuta 2014

Mitä buzzaus on ?

Heips ! Ilmoitusluontoisena asiana haluan kertoa, että blogistani löytyy tätä nykyäBuzzador-linkki. Ajattelinkin tässä postauksessa vähän avartaa mitä buzzaus on. Merkitsee siis sitä, että olen kyseiseen toimintaan rekisteröitynyt ja saan kutsuja erilaisiin kampanjoihin. Vielä en ole osallistunut yhteenkään kampanjaan kun en vielä kauaa ole ollut mukana ja sopivaa ei vastaan ole tullut. 
Kokeilemme siis jotakin tuotetta / palvelua josta kerromme kokemuksia muille ennen kyseisten tuloa markkinoille. Tuotteita voi myös saada useamman näytteen joita voi antaa ystäville tai tutuille kokeiltavaksi. Ennen kampanjan päättymistä on hyvä kerätä arvostelut tuotteen kokeilijoilta, jotta voit raportoida ne buzzador sivustolle. Ps. Buzzaus on ilmaista ellei sitten halua osallistua kampanjoihin joissa osa kokeiltavasta tuotteesta pitää itse maksaa. 

Sivupalkissa oleva buzzador-logo on kävijälaskurini joka laskee blogini käviämäärän. Sen kautta saan tietää kenelle buzzaan blogini kautta.

Alla pieni tietopaketti jonka olen Buzzador sivulta kerännyt.



Mitä kampanjan Buzzaus merkitsee ?

Kun olet ensin tutustunut kampanjamateriaaliin ja lukenut läpin Buzzadorlehtisen, testaat tuotteita/palveluja itse. Tämän jälkeen yrität löytää sinulle sopivia aikoja puhua ystävillesi sekä kertoa tuotteista. Jokaisen buzzauksen jälkeen kirjoitat Salamaraportin, voit myös mielellään ladata kuvan buzzauksesta. Kun kampanja-aika lähestyy loppua, vastaat loppuraportin kysymyksiin.

Mitä minulta odotetaan Buzzadorina ?

Buzzador saa kutsuja kampanjoihin. Jos haluat osallistua kampanjaan ja pääset siihen mukaan, toimi näin: Ensin testaat tuotetta/palvelua itse - levität tietoa tuotteista ystävillesi ja tuttavillesi keskustelemalla heidän kanssaan eli buzzaamalla. Kampanjan aikana lähetät salamarapporteja ja kampanjan päättyessä täytät loppuraportin.

TÄÄLTÄ lisää tietoa asiasta !


Jos olet kiinnostunut Buzzadoriksi ryhtymisestä voit tehdä sen tämän linkin kautta. Rekisteröidy tästä !  Saan värväyspisteitä, jotka liittyvät aikaisemmin mainitun linkin kautta. Pisteitä ei muuteta rahaksi tai muuksi niillä on arvoa siten, jos on paljon pisteitä sitä paremmin pääsee kampanjoihin mukaan. Tämä postaus ei pakota lukijoita mihinkään.

Saatoin tästä jotakin unohtaakkin tai muuten antaa väärän kuvan, mutta asia kumminkin pääpiirteittäin näin. Postauksen keskivaiheilta löytyykin linkki mistä pääsee lukemaan lisää tietoa asiasta jos kiinnostuit !

// Kuvat eivät liity tekstiin, en vain halunnut julkaista kuvatonta teksti pläjäystä.

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)