perjantai 8. elokuuta 2014

Sinistä sulkasatoa


Heips !  Myöhäinen torstai-illan postaus, ennen nukkumaan menoa. Tämä tyttö meneekin huomenna Porispereen kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan viimeisistä lomapäivistä !

Halusin taas uutukaisiani kynsille, tällä kertaa sinisen sävyissä. Ostin muutamia ihanuuksia Kynsikoristekirpparin kautta ja tämä Perfect Sand hiekkalakka on yksi niistä. Vaaleansinertävä hiekkalakka, peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyi hyvin. Tykkäsin tästä ja onneksi tämän väristä multa ei vielä löytynyt. Yhdistin hiekkalakan kanssa ginan valkoisen ja yhden H&M:n alelaarista nappaamani sinisen. Valkoista löytyy kaksi kerrosta ja leimat BM-214 laatasta, leimattu Konadin vaaleansinisellä. Muissa kynsissä onkin turkoosia H&M:n lakkaa (ei näytä kuvissa oikeanlaiselta) kaksi kerrosta, lakassa mukana pientä shimmeriä, joita kuviin ei saanut tallennettua. Pariin kynteen laitoin vielä leimojen väriset niitit. Ihanan värinen lakka luonnossa, lakka levittyi hyvin sinne minne pitikin. Edelleen tosin olen sitä mieltä, että vanhojen henkkamaukan pullojen korkki on turhan kömpelö, mutta sen kanssa tulee toimeen kyllä. 
Tykkäsin kynsistä, olivat kivan kesäiset ja 'viileät' kuumalle ilmalle, sulka leimaan ihastuin täysin ja varmasti leimailen sillä uudelleenkin. Mielestäni toimiva kombo ! :)


Käytetyt kynsilakat / tarvikkeet :
H&M : Come Along With Me
Perfect Sand : SS77
Ginatricot : White
Konad : Pastel Blue (Unohtui kuvasta)
BM-214
Pastellin siniset niitit *saatu

Mitä mieltä kynsistä ? 

- Jenni

2 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)