tiistai 14. helmikuuta 2017

Värikkäitä siirtokuvia


Heips ! Pahoittelut ettei täällä blogin puolella ole mitään tapahtunut menneellä viikolla. Oma kalenterini oli niin täyteen tupattu, etten ole edes tietokonetta kerinnyt avaamaan viime postaamisen jälkeen. Yksi päivä vierähti kokonaan ollessani hiusmallina, joka oli aika luksushetki näin vauva-arjen keskelle. Mukaan mahtui myös perhekerhoilua, Tiitiäisen & Tyllerön kutsuvierasavajaiset, hyvin nukuttuja öitä sekä vieraiden kahvittelua. Pitkästä aikaa kiireisen viikon jälkeen on levännyt olo ja energiaa aloittaa uusi viikko, alkuviikot ovat aina itselleni haasteellisia, mutta ei tällä kertaa !

Valitettavasti tänä vuonna ei tulla teemaviikkoa ystävänpäiväviikolle näkemään, sillä ajatukseen koko juhlasta heräsin aivan liian myöhään enkä kerinnyt suunnittelemaan lakkauksia. Ainakin yhdet kynnet tulette tällä teemalla näkemään, mutta vasta myöhemmin tällä viikolla.

Monien pinkkien kynsien jälkeen valitsin ihanan turkoosin lakan Wild & Mildilta, sävyssä Spunk. Kaunis shimmerinen lakka ja peitti jo kahdella kerroksella. Testasin lisää Born Pretty Storen siirtokuvia, tällä kertaa arkista BP-W19. Sopivat väritykseltään hyvin pääväriksi valitsemani lakan kanssa. Näin värityskirja intoilijana nämä mandalatyyliset siirtokuvat olivat ilo silmälle. Siirtokuvat löytyvät täältä. Lakkasin siirtokuvien pohjalle Ginatricotin valkoista. Nämä toimivat yhtä hyvin kuin aiemmin kokeilemani, eli helppo asetella ja rypyt sai helposti silenemään. Ylimenneiden siistiminenkin kävi kätevästi, ja ne sai pois poistoaineella sekä siveltimellä. Nimettömään pääsi vielä pari kerrosta Cuccion hopeista Hongkong Harboria ja lakkaus oli valmis. Tykkäsin kynsistä ja siirtokuvat olivat mukavaa vaihtelua leimailuille joita nähdäänkin taas seuraavaksi testilaattojen muodossa !
Hyvää ystävänpäivää kaikille !




Mitä mieltä kynsistä ? Teitkö itse teemakynnet ystävänpäiväksi ?
Siirtokuvat saatu testaukseen Born Pretty Storelta. Käyttämällä blogin alennuskoodia : SKUX31, saat -10% tilauksesta. Mielipiteeni tuotteista ovat omiani.

- Jenni

4 kommenttia:

Thank you for leaving a comment ! :)