tiistai 5. joulukuuta 2017

Luukku 5 : Messuostokset osa 2


Heips ! Ihanaa tiistaita, nyt on kalenterissa vuorossa toinen osa messuostoksista joka käsitteleekin kauneuspuolen jutut ja pääpaino onkin kynsijutuilla. Kaikkea en ole ihan vielä kerinnyt kokeilemaan, mutta lakkoja ainakin nähdään myöhemmissä kalenterin postauksissa.

Kauneudenkaupalta lähti mukaan OPIn Skull & Glossbones lakka edulliseen 5€ hintaan. Tätä olen havitellut jo pitkään enkä enää voinut sitä vastustaa. Ihana likainen sävy, lakka löytyy tästä postauksesta. 

Mereneidiltä ostin ensimmäiset swarovskini kun ei niitä muovistrasseja tule käytettyä, kun eivät kestä päällyslakkaa. Mukaan tarttui kolmea eri kokoa perus kirkkaita ja kahta kokoa kirkkaita ab strasseja. Olisin voinut ostaa näitä vaikka joka värissä ja koossa kun ovat jo purkeissaankin niin nättejä ! Hetken mielijohteesta ostin myös Glass Foilia, tällä koristellut kynnet ovat vaan jääneet mieleeni niin halusin niitä itsekkin kokeilla. Näiden hintaa en valitettavasti muista. 

Pro Kosmeetikalta (?) ostin elämäni ensimmäiset tekoripset, nämä laitettiin paikoilleenkin heidän pisteellään ja kaupanpäälle sain neuvoja niiden käyttöön ja puhdistukseen. Lopputulos oli aivan ihana ja ehkä minäkin innostun näitä välillä käyttämään, näillä sai kauniin luonnollisen näköiset ripset, laittoa tarvitsee vielä harjoitella. Ripsiliimaa ei entuudestaan löytynyt joten sekin lähti samalta pisteeltä mukaan, että ne ripset saa kiinni myös kotona. Hintaa ripsillä 6€ ja liimalla oli muistaakseni 10€.

Minu Ripsmed pisteeltä löytyi geelilakkauksia varten Semilacin Cleaner, sopivan pieni pullo kun käytän geelilakkoja melko harvoin. Nukkaamattomia lappuja metsästin viime vuonnakin messuilta ja onneksi tällä kertaa onnisti (tätä isoa rullaa saan käyttää varmaan lopun ikäni). Nämä viilat olen todennut hyviksi ja piti niitäkin yhdet napata mukaan. SS5 kokoisia swarovskeja harmaana, turkoosina, vihreänä ja vaaleanpunaisena. 


Jo tavaksi tulleet China Glazet Consult Ladylta osuivat silmääni ja mieleisimmät sävyt nappasin mukaani 3,50€/kpl. Pisteellä oli koko ajan niin kova väenpaljous, että lakat olivat ainoat mitä sieltä ostin. 

Carerialta Wild & Mildin lakkoja 5kpl/10€, en meinannut millään osata päättää mitkä lakat valitsen sillä olisin voinut tyhjentää vaikka koko hyllyn. Kolme shimmeristä ja kaksi cremeä sain pitkän pohdinnan jälkeen valittua. Punainen onkin jo esitelty täällä.

Flormarilta kolme oikein kevättä huutavaa sävyä, hintaa taisi olla 1€/3kpl. Flormarin lakkoja olen ennenkin kokeillut, mutta nämä Pretty-sarjan lakat eivät ole tuttuja. Korkealta ei putoa jos eivät olekkaan kovin hyviä, mielenkiinnolla testaan. 


Wild & Mildilta sain myös mukaani ison määrän tuotteita kokeiltavaksi. Osa tuotteista oli uusia valikoimassa kuten kuvassa näkyvä Chrome-lakka, tämä toimi myös leimailussa moitteettomasti joten ehkä joudun kotiuttamaan näitä myös muissa sävyissä. Strasseja on päässyt jo kynsille asti ja myös laattoja olen kokeillut, vielä muutama tuote kaipaa kokeilua niin voin niistä teille enemmän kirjoittaa. Porista Wild & Mildin tuotteita löytyy ainakin Prismoista ja Pick n Paysta. Näihin tuotteisiin palaan myöhemmissä postauksissa lisää !

Mitä mieltä ostoksista ? Löytyykö sinulta samoja tuotteita ?

-Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)