torstai 1. joulukuuta 2016

Luukku 1 : Kuukauden kynnet



Heips ! Joulukuu on täällä ja niin on joulukalenterikin. Liikkelle lähdetään ihan kuukauden kynsien esittelystä niin kuin muinakin kuukausina. Tämä kuukausi tulee olemaan todella kiireinen, sillä meillä on muutto isompaan asuntoon loppukuusta. Joulukoristeet pidetään tänä vuonna hyvin vähäisinä ja joulukalenteri postaukset yritän pitää valmiiksi ajastettuina. Muistakaa tekin olla aktiivisia ja kommentoikaa kalenteri postauksia ja heitelkää ideoita millaisia lakkauksia tai vaikka tutoriaaleja haluaisitte nähdä. Kaiken häslingin keskellä tieto siitä, että siellä ruudun takana on joku joka näitä juttujani lukee, piristää kummasti ! Tästäkään joulukuusta ei siis stressitöntä taida tulla. ;)

Melko vähän tuli julkaistua lakkauksia marraskuussa, mutta pääsin sentään viiden lukemaan.Tyylit näissä oli aika erilaisia ja sain kokeiltua leimasinmarmorointiakin. Kaivoin myös pitkästä aikaa kynsitarrat esille vaikka olen vannonut ne kaikki hävittäväni. Hyvin sopi marraskuussa esitellä Essencen kesälakka ja muutenkin pirteät värit taisivat olla se kuukauden juttu. Oli tekstuuria, shimmeriä, leimoja, niittejä ja vaikka mitä. Tykkäsin kyllä ja ihan onnistunut kuukausi olikin !

Lemppareiksi nousi ehdottomasti kynnet numeroilla 3 ja 4. Foil kynnet hopeisilla siirtokuvilla oli todella vaikeat kuvattavat, onneksi onnistuin edes jotenkin vangitsemaan nämä ihanuudet teille näytettäväksi. Neloset myös onnistuivat mielestäni hyvin. Ihastuin Essencen kesälakkaan ja se sopikin hyvin kultaisen ja musta kaveriksi. 

Kuukauden lakka : I don't need money, honey !
Paras ostos : Uusi kynsipöytä ja laatikosto lakoille
Lempi lakkaus : Jäänsininen foil
Suosikki koristelutyyli : Siirtokuvat ja skittlette



Mitkä ovat sinun lempparisi ? Miksi ? Mitkä jäivät erityisesti mieleen ?

- Jenni

4 kommenttia:

  1. Lempparit ja samalla erityisesti mieleen jääneet oli nuo kuun ensimmäiset, kun niissä tuo marmorikuvio oli niin kauniin näköinen! Todella kauniit mielestäni yhä edelleen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla ! ♥
      Näin jälkikäteen tykkään niistä kyllä enemmän kuin silloin kun kynsillä olivat. :D

      Poista
  2. numerot 2 ja 3 olivat lemppareitani :) Hmm, varmaan juurikin väriyhdistelmät sopivat erityisesti tähän vuodenaikaan ja sen takia ovat mieluisimmat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä että lempparit löytyi. Ja oot kyllä oikeassa, sopivat kyllä tähän vuodenaikaan. :)

      Poista

Thank you for leaving a comment ! :)