lauantai 3. joulukuuta 2016

Luukku 3 : I Love Me-messu kynnet



Heips ! Sain kunnian olla mukana I Love Me-messuilla jo toistamiseen bloggaajapassin voimin. Messu jutut piti jo aiemmin esitellä kuten suunnitelmissa olikin, mutta niin paljon ollut tekemistä niin suosiolla siirsin ne tyypilliseen tapaan vasta joulukalenteriin. Eipähän muilla ainakaan samaan aikaan ole messupostauksia kun olen vähän mattimyöhäinen. No olenpahan saanut tutustuttua tuotteisiin mitä mukaan tarttui niin osaan niistä jotain kertoakkin. Ostokset tulevatkin erillisenä postauksenaan. 

Kuten joka ikinen kerta kynnet messuille väsättiin edellisen illan ja yön aikana. Suunnitelman olin jo paperille hahmotellut ja tiesin, että päävärinä olisi pinkki. Vähänkö olen tylsä ja jatkan samaa pinkin kaavaa jo kolmatta vuotta putkeen. Torstaina tein jo geelilakkauksen kynsille, sillä ilmojen viiletessä kynsistäkin tuli hauraammat. Senkin takia saattaa tuo lakkaus näyttää kuvissa hieman paksulta vaikka sitä se ei ollut. Meni niin kuin suunnittelinkin ja tänä vuonna en telonut yhtäkään kynttä messuilla !

Pinkiksi valitsin tällä kertaa edeltävän vuoden messuilta ostamani China Glazen Laced Upin. Ihana pinkki, kahden kerroksen kaunistus. Kahteen kynteen leimasin pinkin päälle Konadin mustalla ruusuja Bundle Monsterin laatasta BM-323. Välillä hyvä muistaa näidenkin laattojen olemassaolo, sillä niitä multa löytyykin useampi sarja. Nimettömiin laitoin hopeiset niitit, että pinkki ei jäisi kokonaan piiloon. Pikkurilliin kaksi kerrosta OPIn This Gown Need A Crownia. Peukaloista löytyi Essencen musta ja parit hopeiset niitit lisäksi. Olisihan ne kynnet voineet helpommallakin tyylillä tehdä kun olisi pitänyt mennä ajoissa nukkumaan, mutta en enää lennossa suunnitelmaa halunnut vaihtaa. Tälläiset niistä tuli ja olen kyllä niin tyytyväinen lopputulokseen. Olivat juuri oikeanlaiset ja niin minun näköiseni kun vaan voi ollakkaan !



Mitä mieltä kynsistä ? Onko sinulla omia 'kynsiperinteitä' ?

- Jenni

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for leaving a comment ! :)